Oliver kokoonpanossaan.
Jaako Manninen
Oliver levynjulkaisukeikalla laivarannassa
Virroilta kotoisin oleva suomenkielistä pop-rockia esittävä rock-yhtye Oliver pysähtyy levynjulkaisukiertueellaan Ruovedellä lauantai-iltana.
Uusi levy on kokoonpanon viides studioalbumi. Pitkäsoiton nimi on "Yhtä kuin elämä"
Bändin mukaan Oliverin musiikki soi nyt entistä rokimpana. Keikkoja on myös kertynyt jo yli 600.
– Elämme aikaa, jossa Oliver-yhtye on parempi livenä kuin koskaan aikaisemmin. Keikat ovat niin intensiivisiä, että niistä ei meinaa saada ollenkaan tarpeekseen. Uudet biisit toimivat livenä törkeän hyvin ja keikoilla on ollut aivan erinomainen tunnelma, bändin laulaja-kitaristi Jari Väyliö kertoo.
Oliverin tuorein, viides albumi on nimeltää "Yhtä kuin elämä".
Jaako Manninen
Vuonna 2009 debyyttialbuminsa julkaissut Oliver on ottanut uuden albumin myötä askeleen myös entistä rokimpaan ja suurieleisempään ilmaisuun.
Viime syksynä julkaistu albumi sisältää sävellyksiä bändin jokaiselta jäseneltä. Se on bändin mukaan rikastanut yhtyeen sointia entisestään ja tuonut sen soundiin uusia sävyjä.
Bändi kertoo, että levyn tekstit ovat toiveikkaita tarinoita elämää tarkasti havainnoivan ihmisen mietinnöistä ja oivalluksista.
Oliver keikalla la 16.7. klo 20.30 Ruoveden Rantaravintolassa.