Patalaiskaa, ryhtymisrajoitteista vai kenties vitkuttelua?
Patalaiska. Hauska sana.
Lähdin selvittämään patalaiska-sanan alkuperää. Kielikello puntaroi, mikä mahtaa olla pata-sanan alkuperä ja merkitys tässä yhteydessä, mutta ei keksi varsinaista selitystä sille. Sen todetaan olevan negatiivissävytteinen vahvike sanalle laiska. Toki Kielikello on myös sitä mieltä, että pata ei voi tarkoittaa muutakaan kuin keittämiseen tarkoitettua astiaa.
Hienompi ja trendikkäämpi tapa ilmaista kenties samaa asiaa on puhua prokrastinaatiosta. Taas avaan verkkoselaimen ja näpytän hakukoneelle vierasperäisen ja ehdottoman hienolta kuulostavan sanan prokrastinaatio. En oikein itsekään ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, mutta jos tulisi tarve hiukan leveillä niin sitähän olisi soma käyttää.
Prokrastinaatiota käsitellään monelta kantilta. Todetaan muun muassa, että se on pahempi juttu, kun ihan vain laiskuus. Lukemani mukaan laiskuudesta voi nauttia ilman omantunnon tuskia, kun taas prokrastinaatiota väitetään lähes törkeäksi asioiden välttelyksi ja lykkäämiseksi.
Wikipedia ehdottaa myös aikaansaamattomuutta, vitkuttelua ja mainiota ilmaisua ryhtymisrajoitteisuus. Ehkäpä laitan tämän korvan taakse. Voisinko ilmoittaa päätoimittajalle, että olen ryhtymisrajoitteinen enkä voi tarttua puuhaan ihan vielä?
Voiko vitkuttelu olla jopa suunnitelmallista.
Vitkuttelututkija Ruotsista kehottaa palastelemaan isot asiat pienempiin kokonaisuuksiin ja pohtii, voiko vitkuttelu olla jopa suunnitelmallista. Jos meille ei ole mitään hyötyä mokomasta hommasta tuuppaamme huomaamatta sen aloittamista tuonnemmaksi.
Hänen yhdysvaltalainen kollegansa väittää, että vitkuttelun ydin on siinä, että emme hallitse omia tunteitamme ja ajaudumme pois epämukavan homman aloittamisesta vaikkapa kännykästä löytyvien helppojen houkutusten (kissavideot) pariin.
Tunnustan. Enemmän vaivaa ja ajattelua vaativat hommat jäävät helppojen ja suoraviivaisten puuhien jalkoihin. Pikaviestimen kilahdukseen reagoin salamana, jos vain voin lopettaa siihen paikkaan paljon tutkimista vaativan työn vääntämisen.
Mainiosti nimetty naistenlehti tarjoaa 8 vinkkiä siihen, miten ryhtymisrajoitteisuuden voi lopettaa. Ehkä ryhtymällä hommiin, irvistelee joku olkapäälläni. Mutta asioiden vitkuttelu ei ole välttämättä ihan niin suoraviivaista, että tahallisesti vetkuttelee johonkin puuhaan ryhtymistä.
Onko jonkin asian venyminen edes aina vitkuttelua? Joskus asioiden hauduttelu voi parantaa lopputulosta. Luovassa työprosessissa joutilaisuudelle voi olla jopa tarvetta. Toisaalta mieleen nousee myös paineen alla syntyvät timantit, ideatimantit.
Määräajan lähestyessä hätäisesti töräytetty lopputulos saattaa joskus yllättää olemalla vallan kelvollinen. Vaikka tikkua ei olekaan laitettu ristiin työn valmiiksi saamiseksi ennen kalkkiviivoja on ajatustyötä tehty jo pitkän matkaa. Työ on hautunut vitkuttelun tuoksinassa ja kun tulee hetki pistää homma kasaan, on ulos suoltuva ajatus eheä ja valmis toteutettavaksi.
Tämän pohdiskelun myötä taidan tarkastella omia ikuisuusprojektejani uusin silmin, sitten huomenna.