Pa­ta­lais­ka. Haus­ka sana.

Läh­din sel­vit­tä­mään pa­ta­lais­ka-sa­nan al­ku­pe­rää. Kie­li­kel­lo pun­ta­roi, mikä mah­taa ol­la pata-sa­nan al­ku­pe­rä ja mer­ki­tys täs­sä yh­tey­des­sä, mut­ta ei kek­si var­si­nais­ta se­li­tys­tä sil­le. Sen to­de­taan ole­van ne­ga­tii­vis­sä­vyt­tei­nen vah­vi­ke sa­nal­le lais­ka. Toki Kie­li­kel­lo on myös sitä miel­tä, et­tä pata ei voi tar­koit­taa muu­ta­kaan kuin keit­tä­mi­seen tar­koi­tet­tua as­ti­aa.

Hie­nom­pi ja tren­dik­kääm­pi tapa il­mais­ta ken­ties sa­maa asi­aa on pu­hua prok­ras­ti­naa­ti­os­ta. Taas avaan verk­ko­se­lai­men ja nä­py­tän ha­ku­ko­neel­le vie­ras­pe­räi­sen ja eh­dot­to­man hie­nol­ta kuu­los­ta­van sa­nan prok­ras­ti­naa­tio. En oi­kein it­se­kään ym­mär­rä mitä sil­lä tar­koi­te­taan, mut­ta jos tu­li­si tar­ve hiu­kan le­veil­lä niin si­tä­hän oli­si soma käyt­tää.

Prok­ras­ti­naa­ti­o­ta kä­si­tel­lään mo­nel­ta kan­til­ta. To­de­taan muun mu­as­sa, et­tä se on pa­hem­pi jut­tu, kun ihan vain lais­kuus. Lu­ke­ma­ni mu­kaan lais­kuu­des­ta voi naut­tia il­man oman­tun­non tus­kia, kun taas prok­ras­ti­naa­ti­o­ta väi­te­tään lä­hes tör­ke­äk­si asi­oi­den vält­te­lyk­si ja lyk­kää­mi­sek­si.

Wi­ki­pe­dia eh­dot­taa myös ai­kaan­saa­mat­to­muut­ta, vit­kut­te­lua ja mai­ni­o­ta il­mai­sua ryh­ty­mis­ra­joit­tei­suus. Eh­kä­pä lai­tan tä­män kor­van taak­se. Voi­sin­ko il­moit­taa pää­toi­mit­ta­jal­le, et­tä olen ryh­ty­mis­ra­joit­tei­nen en­kä voi tart­tua puu­haan ihan vie­lä?

Voi­ko vit­kut­te­lu ol­la jopa suun­ni­tel­mal­lis­ta.

Vit­kut­te­lu­tut­ki­ja Ruot­sis­ta ke­hot­taa pa­las­te­le­maan isot asi­at pie­nem­piin ko­ko­nai­suuk­siin ja poh­tii, voi­ko vit­kut­te­lu ol­la jopa suun­ni­tel­mal­lis­ta. Jos meil­le ei ole mi­tään hyö­tyä mo­ko­mas­ta hom­mas­ta tuup­paam­me huo­maa­mat­ta sen aloit­ta­mis­ta tuon­nem­mak­si.

Hä­nen yh­dys­val­ta­lai­nen kol­le­gan­sa väit­tää, et­tä vit­kut­te­lun ydin on sii­nä, et­tä em­me hal­lit­se omia tun­tei­tam­me ja ajau­dum­me pois epä­mu­ka­van hom­man aloit­ta­mi­ses­ta vaik­ka­pa kän­ny­käs­tä löy­ty­vien help­po­jen hou­ku­tus­ten (kis­sa­vi­de­ot) pa­riin.

Tun­nus­tan. Enem­män vai­vaa ja ajat­te­lua vaa­ti­vat hom­mat jää­vät help­po­jen ja suo­ra­vii­vais­ten puu­hien jal­koi­hin. Pi­ka­vies­ti­men ki­lah­duk­seen re­a­goin sa­la­ma­na, jos vain voin lo­pet­taa sii­hen paik­kaan pal­jon tut­ki­mis­ta vaa­ti­van työn vään­tä­mi­sen.

Mai­ni­os­ti ni­met­ty nais­ten­leh­ti tar­jo­aa 8 vink­kiä sii­hen, mi­ten ryh­ty­mis­ra­joit­tei­suu­den voi lo­pet­taa. Eh­kä ryh­ty­mäl­lä hom­miin, ir­vis­te­lee joku ol­ka­pääl­lä­ni. Mut­ta asi­oi­den vit­kut­te­lu ei ole vält­tä­mät­tä ihan niin suo­ra­vii­vais­ta, et­tä ta­hal­li­ses­ti vet­kut­te­lee jo­hon­kin puu­haan ryh­ty­mis­tä.

On­ko jon­kin asi­an ve­ny­mi­nen edes ai­na vit­kut­te­lua? Jos­kus asi­oi­den hau­dut­te­lu voi pa­ran­taa lop­pu­tu­los­ta. Luo­vas­sa työp­ro­ses­sis­sa jou­ti­lai­suu­del­le voi ol­la jopa tar­vet­ta. Toi­saal­ta mie­leen nou­see myös pai­neen al­la syn­ty­vät ti­man­tit, ide­a­ti­man­tit.

Mää­rä­a­jan lä­hes­ty­es­sä hä­täi­ses­ti tö­räy­tet­ty lop­pu­tu­los saat­taa jos­kus yl­lät­tää ole­mal­la val­lan kel­vol­li­nen. Vaik­ka tik­kua ei ole­kaan lai­tet­tu ris­tiin työn val­miik­si saa­mi­sek­si en­nen kalk­ki­vii­vo­ja on aja­tus­työ­tä teh­ty jo pit­kän mat­kaa. Työ on hau­tu­nut vit­kut­te­lun tuok­si­nas­sa ja kun tu­lee het­ki pis­tää hom­ma ka­saan, on ulos suol­tu­va aja­tus eheä ja val­mis to­teu­tet­ta­vak­si.

Tä­män poh­dis­ke­lun myö­tä tai­dan tar­kas­tel­la omia ikui­suusp­ro­jek­te­ja­ni uu­sin sil­min, sit­ten huo­men­na.