Hengitystieoireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä.
Terhi Kääriäinen
Pirkanmaan koronatilanne edellyttää yhä yleistä varovaisuutta – viime viikolla eniten tartuntoja todettiin 20–29-vuotiailla
Koronatapausten määrä on laskenut selvästi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin (PSHP) alueella kuukauden takaisesta tilanteesta. Päiväkohtainen vaihtelu on edelleen suurta, selviää PSHP:n tiistaina julkaisemasta tiedotteesta.
Koronan ilmaantuvuus on viimeksi kuluneen kahden viikon ajalta 39 tapausta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten näytteiden prosenttiosuus Fimlabin näytteistä on nyt 1,1 prosenttia.
Vuodeosastohoidon tarve on Pirkanmaalla edelleen varsin suurta.
Sen sijaan koronanäytteessä kävijöitä on ollut joulun aikaan selkeästi vähemmän kuin ennen joulua. Pandemiaohjausryhmä muistuttaa, että koronatilanne ei ole Pirkanmaalla ohi, eivätkä nyt alkaneet rokotukset vielä yksin ratkaise tilannetta. Maski- ja turvavälisuositusta sekä kokoontumisia koskevia suosituksia tulee edelleen noudattaa.
Hengitystieoireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua koronatestiin matalalla kynnyksellä. Erityisesti matkailijoiden tulisi mennä testiin herkästi.
– Esimerkiksi pohjoisen hiihtokeskuksista tulevien kannattaa tarkkailla oireitaan ja hakeutua lievissäkin oireissa välittömästi testiin ennen kuin lähtee töihin, kouluun tai harrastuksiin, kehottaa pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand.
Pääosa Pirkanmaan koronasuosituksista on voimassa 10. tammikuuta asti. Avin yleisötilaisuuksia koskeva rajoitus on voimassa 17. tammikuuta asti. Suosituksia käsitellään seuraavan kerran ensi tiistaina.
Viime viikon 92 tartunnasta pystyttiin selvittämään 82 prosenttia. Yli 40 prosenttia uusista tartunnan saajista on ollut jo valmiiksi karanteenissa.
Perhepiiristä sairaus tarttui 33 tapauksessa. Työpaikaltaan tartunnan sai yhteensä 14 henkilöä kuudelta eri työpaikalta. Ulkomailta tuli nyt 13 tartuntaa. Hoito- tai hoivayksiköstä saatiin 5 tartuntaa. Sukulaisen ja ystävän tapaamisesta tuli 7 tartuntaa ja yksityisistä juhlista 2 tartuntaa.
Viime viikolla eniten tartuntoja todettiin 20–29-vuotiailla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisterissä on Ruoveden kohdalla on 7 todettua koronatapausta ja Virroilla 16. Luvut päivitetään muutamien päivien viiveellä.