Rahaa voi aina tehdä myöhemminkin
R.E.M. Its the End of the World as We Know it (and I feel fine) pyörähti ensi kerran soittoon 1987. Nyt yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin aloitan päiväni kuuntelemalla tätä kappaletta. Tarvitsen sen virtaa itseeni.
Kuuntelen tätä kirjoittaessani Susanna Vainiolan Popradiota, joka poikkeuksellisesti lähetettiin musiikkitoimittajan kotoa käsin. Perheen kuopus on assistenttina ja puoliso hoiti tekniikkaa. Niin ne roolit muuttuvat. Tuula Amberla laulaa: terve vaan, me joskus vielä kohdataan ja kokoukset sujuu hyvin myös ilman sinua. Puhuuko hän minusta?
Olen joutunut pohtimaan meidän kriisivalmiuttamme. Sitä henkistä. Vessapaperitilanne on kunnossa. Yritin jopa käsilläseisontahaastetta vessapaperirullalla. En vielä ole tarpeeksi vahva, että olisin saanut noukittua rullan jaloillani lattiasta käsillä seisten. Meillä monilla on tahtomattakin hienoinen tai vähän vahvempi siilipuolustus päällä.
Matkailu ja Ravintola-alan liitto sohaisi siilipuolustuksiamme Hesarin mainoksellaan, jossa pölkkykirjaimin luki: "Samassa liemessä ollaan kaikki." Mainos jatkui: "Mitä nopeammin jokainen sen tajuaa, sitä pienemmillä vahingoilla tästä selvitään."
Kaverilla on yhtä heiveröinen olo kuin sinulla. Pahimmassa tapauksessa ajat kaverisi epätoivoon omilla synkistelyilläsi. Itsesensuuri oli sota-aikanakin kova sana. Sekin luki Hesarissa.
Mietin että saako tätä aikaa verrata sota-aikaan, mahtaako se olla sopivaa. Sitten luin Helsingin Sanomista Anna-Stina Nykäsen kolumnin, jossa hän vertaa tämän hetkistä koronataisteluamme asemasotavaiheeseen. Poteroista on moni muukin tekstin tuottaja puhunut maaliskuussa.
Jokainen pienikin positiivinen teko nyt on äärimmäisen tärkeä, että tuemme toisiamme tämän poikkeuksellisen tilanteen yli.
Reissasin tammikuussa, viimeisenä mahdollisena viikonloppuna tietenkin, Helsinkiin Taiteilijoiden Ruovesi -näyttelyyn. Samalla reissulla Bussi-Manninen tuuppasi meidät kulttuurimatkalaiset HAMiin, jossa oli Ellen Thesleff -näyttelyn lisäksi myös Mieliala-näyttely, jossa saattoi uppoutua sotavuosien mielialoihin.
Tänään aamukävelyllä näyttely tuli mieleeni, kun mietin, miten löysin itseni siivouksen keskellä tanssimassa 1980-luvun hitin tahtiin makuuhuoneessa mieheni kanssa. Taide, oli se kirjallisuutta, kuvia, musiikkia, livekeikkoja tai hömppäsarjoja, tuo meille nyt toivoa ja piristää.
En ole vielä valinnut teosta, jonka toisintaisin kotona. Los Angelesissa toimiva Getty-museo käynnisti haasteen, jossa uudelleen esität lempitaideteoksesi kotoa löytyvillä esineillä. Haaste leviää sosiaalisessa mediassa ja on saanut monet kulttuurin kuluttajat toteuttamaan suorastaan hysteerisen hilpeitä toisintoja klassikkoteoksista.
Viestittelin ystäväni kanssa. Vaihdoimme koronakuulumisia. Hän oli Sofiassa eristyksissä. Hän lähetti minulle eristysmeemin. Kuvan kukosta joka pelasi korttia. Entisenä kotikanalan pitäjänä voisin hyvin kuvitella istuvani kanalassa nyt kesyttämässä kanoja.
Ystäväni veli oli sairastunut ja hänen lapsuuden ystävänsä oli tehohoidossa. Tietämättään ystäväni kuitenkin piristi minua kirjoittamalla äärettömän hyvän lausahduksen Euroopan toiselta laidalta.
All I know is that money can always be made later. Lifes can never be replaced. Rahaa voi aina tehdä myöhemminkin. Elämää ei voi korvata.
Jokainen pienikin positiivinen teko nyt on äärimmäisen tärkeä, että tuemme toisiamme tämän poikkeuksellisen tilanteen yli.