Sanomalehtiin luotetaan entistä enemmän
Sanomalehdet ovat suomalaisten mielestä ylivoimaisesti luotettavin media. Asema luotettavimpana mediana on vahvistunut entisestään, sillä suomalaisista kolme neljästä pitää painettuja tai digitaalisia sanomalehtiä luotettavina.
Asiantuntevuudessa sanomalehdet ottivat myös aimo harppauksen ylöspäin jättäen selvästi taakseen toiseksi tulleen television. Myös laadukkuudessa ero televisioon on kasvanut selvästi, ilmenee IRO Researchin elokuussa tekemästä Tuhat suomalaista -tutkimuksesta.
Neljä viidestä pitää lisäksi suomalaista sanomalehteä erittäin merkityksellisenä yhteiskunnallisten asioiden ja demokratian sekä paikallisten asioiden edistäjänä.
Koko aikuisväestöstä 76 prosenttia luottaa painettuihin tai digitaalisiin sanomalehtiin. Seuraavaksi eniten luotetaan tv-kanaviin tai niiden verkkopalveluihin (59 %). Kolmanneksi sijoittuvat radiokanavat tai niiden verkkopalvelut (45 %). Googleen, verkossa oleviin uutisportaaleihin, sosiaaliseen mediaan, tubettajiin ja blogeihin luotettavuuden liittää vain 1–6 prosenttia suomalaisista.
Luotettavuus ja asiantuntevuus ovat erittäin tärkeitä, koska ne ovat suomalaisten mielestä uutis- ja ajankohtaismedian tärkeimmät ominaisuudet.
Luottamus ansaitaan. Sen eteen teemme jatkuvasti hartiavoimin töitä.