Oli­si­ko tämä se ker­ta, kun kir­joi­tan sa­nan rak­kaus. Aja­tus pyr­kii mie­leen, kun kat­se­len kyyt­tö­leh­män­sä pää­tä si­lit­tä­vää isän­tää lai­tu­men lai­dal­la.

Pent­ti Uk­ko­nen ve­tää hi­haa ylem­mäs ja näyt­tää hu­rah­ta­mi­sen­sa sy­vyy­den. Lä­him­mäk­si sy­dän­tä, va­sem­paan kä­si­var­teen, on ta­tuo­i­tu son­nin ne­nä­ren­kaan ym­pä­ril­le elä­män­työ: Uu­no, Viki, Eki, Juu­tas, Kar­hun­kor­va, Jasa, Ma­hork­ka, Mi­hail, Rou­hee. Ne ovat läh­te­neet maa­il­mal­le jat­ka­maan itä­suo­men­kar­jan gee­ne­jä. Oi­ke­aan kä­teen on ikuis­tet­tu mus­ta­val­ko­ku­va Koi­vu­lin­nan ti­lan en­sim­mäi­ses­tä leh­mäs­tä.

– 35 vuot­ta olen ol­lut hul­laan­tu­nut kyyt­töi­hin, näin men­nään lop­pu­ai­ka. Ikää on tul­lut, se on hil­jais­ta luo­pu­mis­ta. Poh­jan­täh­den pi­dän niin kau­an kuin pys­tyn, Uk­ko­nen sa­noo hil­jaa.

Nie­les­ke­len. Niin­hän se on, et­tä kun leh­mä läh­tee teu­raak­si, se on kuin per­heen­jä­sen läh­ti­si.

– Kyytöt kiintyvät hoitajaansa. Kun vasikka syntyy, ensin on opetettava, että ihminen koskee ja se saa koskea ihmisen, sanoo harvinaista itäsuomenkarjaa hoitava Pentti Ukkonen. Hellliteltävinä Lemmike (vas.), Mirva, Lapinrilla ja Helinä.

Terhi Kääriäinen

Poh­jan­tähti, Erika, Rouhee – ei teitä unohtaa voi

Rou­hee li­poo kar­si­nas­saan ohi kul­ke­van pai­dan­hel­maa. Se ei tai­da vie­lä aa­vis­taa­kaan, et­tä koh­ta sil­le koit­ta­vat var­si­nai­set son­nin­päi­vät: Ruot­sin-mat­ka ja ken­ties paik­ka sie­men­nys­ka­ta­lo­gis­sa itä­suo­men­kar­jan edus­ta­ja­na. Sie­men­nyk­seen me­ne­vä Rou­hee saat­taa ol­la vuo­den pääs­tä va­lit­ta­vis­sa isäk­si tu­le­vil­le kyyt­tö­pol­vil­le.

Käy­tä­vän toi­sel­la puo­lel­la Eri­kan luo­na on käy­nyt tä­nään se­mi­no­lo­gi eli kei­no­sie­men­tä­jä Trii­nu Val­ki­la pak­kin­sa kans­sa. Yh­dek­sän kuu­kau­den ku­lut­tua voi ol­la tie­dos­sa iloi­sia uu­ti­sia.

Pent­ti Uk­ko­nen pääs­tää Eri­kan hiek­ka­tie­tä lai­tu­mel­le. Edes ai­to­ja ei oli­si tar­vit­tu, niin va­kaan rau­hal­li­ses­ti se as­te­lee.

Isän­tä saa­pas­te­lee pe­räs­sä, kään­te­lee por­tin au­ki ja as­tuu pyyn­nös­tä ku­vat­ta­vak­si. Leh­mät kieh­nää­vät ai­van kyl­jes­sä. Ne käy­vät lyp­syil­lä na­ve­tas­sa, mut­ta viet­tä­vät muu­ten leh­män­päi­viä lai­tu­mel­la, yöt­kin.

– Oon sitä miel­tä, et­tä pie­ni ja­loit­te­lu­tar­ha ei kor­vaa lai­dun­ta, Uk­ko­nen sa­noo rap­su­tel­les­saan leh­miä kor­van ta­kaa.

Kyytöistä on huolehdittu hyvin, sen osoittaa myös Nauta-lehden lista viime vuoden parhaista kantakirjatuista lehmistä. Paras maitotuotos 8494 kiloa on Pentti Ukkosen tilan Erikalla (kuvassa), ja kakkostilakin pitää saman karjan Helinä. Kaikkiaan 19 parhaan listalla on myös 7 muuta lehmää Ukkosen tilalta.

Terhi Kääriäinen

Oli­si­han sitä muu­ta­kin pu­hu­mis­ta kuin isän­nän ja kyyt­tö­jen hu­rah­dus.

Ku­ten sitä, et­tä Eri­ka on la­jis­saan pe­rin har­vi­nai­nen. Koi­vu­lin­nas­sa nii­tä oli par­haim­mil­laan 25, nyt 14. Vas­taa­via kar­jan­tark­kai­lus­sa ole­via itä­suo­men­kar­jan leh­miä on koko maas­sa enää 224. Puh­taas­ti pelk­kää itä­suo­men­kar­jaa pi­tä­viä lyp­sy­kar­ja­ti­lo­ja on Uk­ko­sen li­säk­si vain Sep­pä­län kou­lu­ti­lal­la Ka­jaa­nis­sa. Li­säk­si kyyt­tö­jä on har­ras­te­leh­mi­nä tai mai­se­man­hoi­ta­ji­na, mikä he­rät­tää Uk­ko­ses­sa hiu­kan vas­ta­rin­taa, sil­lä leh­mä­hän on ja­los­tet­tu mai­don­tuo­tan­toa var­ten.

Kun mui­den ro­tu­jen par­haat lyp­sä­vät 12 000 ki­loa vuo­des­sa, kyyt­tö pää­see täs­tä puo­leen. Mai­don val­ku­ais­pi­toi­suus ja ras­vap­ro­sent­ti ovat kyy­töl­lä kor­ke­at.

– Maa­ti­ai­nen ei pär­jää mää­räl­lä, vaan laa­dul­la. Mi­kään muu ei pe­las­ta maa­ti­ais­ro­tu­ja kuin se, et­tä ne ha­lu­taan pi­tää tuo­tan­nos­sa.

Pu­het­ta riit­täi­si myös sii­tä, et­tä Koi­vu­lin­nan kol­me son­nia kan­taa pe­ri­mäs­sään tut­ki­tus­ti A2-mai­don gee­niä, jos­ta ko­his­taan ym­pä­ri maa­il­maa jopa tu­le­vai­suu­den ter­veys­tuot­tee­na. Osal­la leh­mis­tä on pe­rin­nöl­li­nen tai­pu­mus tuot­taa A2-mai­toa, joka ei si­säl­lä A1-be­ta­ka­sei­i­ni-ni­mis­tä pro­tei­i­nia. Tätä voi­vat juo­da mo­net ta­va­no­mai­ses­ta mai­dos­ta yli­herk­kyy­soi­rei­ta saa­vat.

Kyy­tön­mai­don koos­tu­mus­ta tut­ki­taan muu­ten­kin. Vii­me syk­sy­nä kym­me­nes­tä ti­lan leh­mäs­tä lä­he­tet­tiin mai­to­näyt­teet Poh­jois-Ame­rik­kaan tut­kit­ta­vak­si, jot­ta saa­daan sel­vil­le, on­ko sii­nä sa­mo­ja ai­ne­so­sia kuin äi­din­mai­dos­sa. Tut­ki­mus on vie­lä kes­ken, sa­moin kuin sel­vi­tys kyy­tön­mai­don vai­ku­tuk­ses­ta in­su­lii­nin tuo­tan­toon.

Ol­koon­kin sit­ten A2:ta tai juus­ton te­ke­mi­seen lois­ta­vaa, kyy­tön­mai­to ime­tään sa­maan isoon Län­si-Mai­don tank­kiin kuin ta­val­li­nen mai­to.

Liha on gour­met-kok­kien suo­si­os­sa mie­don ma­kui­se­na ja peh­me­ä­syi­se­nä. Nä­sin­neu­lan ra­vin­to­lan huip­pu­ko­kit hank­ki­vat keit­ti­öön­sä Uk­ko­sel­ta al­le kuu­den kuu­kau­den ikäi­siä son­ni­va­si­koi­ta niin pal­jon kuin nii­tä lii­ke­nee.

Kyytönmaito maistuu lempeältä.

Terhi Kääriäinen

As­tum­me kyyt­tö­ku­vi­oi­sil­la ku­peil­la ka­tet­tuun kah­vi­pöy­tään. Mais­tan mai­toa. Lem­pe­ää.

Vet­ku­tan läh­töä ve­ruk­keil­la: voi­si­han sitä pu­hua vie­lä vaik­ka sii­tä ja täs­tä ja tuos­ta. An­sa- ja Tau­no-kis­sat käy­vät ter­veh­ti­mäs­sä. Si­sä­kis­so­ja ne ovat, ei nii­tä na­vet­taan ole otet­tu.

Seu­raa­va­na yö­nä he­rään pari tun­tia en­nen aa­mu­lyp­syn ai­kaa.

Ojen­nan Pent­ti Uk­ko­sel­le Jus­si-pal­kin­non tai Os­car-pat­saan elä­män­työs­tä. Ylei­sök­si aset­tu­neet rus­ke­an­val­koi­set kyy­töt kat­so­vat hy­väk­sy­väs­ti, aset­tu­vat puo­len­päi­vän sies­tal­le me­he­väl­le nur­mel­le, ja leu­at jat­ka­vat päät­ty­mä­tön­tä lii­ket­tään.

Jul­kais­tu en­sim­mäi­sen ker­ran 17.7.2019.