Ruispuuro noudettiin Urheilutalon kahvilatilan puolelta. Kyytipojaksi sai voisilmän, puolukkahilloa sekä juoman.
Anu Kuivasmäki
Uutispuuroa oman kylän rukiista
Eläkeliiton Ruoveden yhdistyksen jokavuotisessa Uutispuurojuhlassa saatiin tällä kertaa herkutella muutamien vuosien tauon jälkeen oman kylän antimilla. Jyrki Jokisen keittämä ruispuuro oli haudutettu Jali Kontuniemen Ruoveden kirkon edustalla Ritoniemen vuokrapellolla kasvaneista rukiista. Erityisen merkitykselliseksi rukiin teki se, että samaisen pellon ruis siunattiin keväällä ennen kylvöä Ruoveden yhdistyksen perinteisessä kylvösiunaustapahtumassa.
– Tässä toteutuu nyt myös matka kevätkylvöstä uutispuuroon, totesi myös Eläkeliiton Ruoveden yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Olkinuora tervetulosanoissaan.
Vt. kirkkoherra Jukka Taskinen siunasi Jyrki Jokisen keittämän ruispuuron. Sen päälle laulettiin virsi "Nyt silmäin alla Jeesuksen".
Anu Kuivasmäki
Uutispuuron keittänyt Jyrki Jokinen kertoi puuron olevan todellinen lähituote, jonka matkaa on voitu seurata kylvöstä valmiiksi tuotteeksi.
– Voidaan sanoa, että siihen on jääneet monet kädenjäljet. Se on oikein lähiruokaa, hän vakuutti.
– Puuroa on alettu keittää viiden aikaan aamulla, haudutettu hitaasti lämmöllä ja rakkaudella teidän nautittavaksi. Toivottavasti puuro maistuu!
Uutispuuron siunasi vt. kirkkoherra Jukka Taskinen.
Ja kyllä puuro maistuikin. Useaan otteeseen juhlan aikana todettiin, että yksi lautasellinen ei riittänyt, vaan santsattava oli. Halukkaat saivat vielä juhlan lopuksi ostaa puuroa kotiinkin vietäväksi.
Voidaan sanoa, että siihen on jääneet monet kädenjäljet. Se on oikein lähiruokaa.
Pirkanmaan piirin tervehdyksen juhlaan toi hallituksen puheenjohtaja Timo Leppäkoski, kunnan tervehdyksen hallintojohtaja Ville Happonen ja Ruoveden seurakunnan tervehdyksen vt. kirkkoherra Jukka Taskinen.
Lähitorin toimintaa piipahti juhlassa valottamassa Sinikka Viitanen Pirkanmaan hyvinvointialueelta.
Runonlausunnasta piti huolen omin syysaiheisin runoin Marjatta Ahonen.
Musiikkiesityksistä vastasivat 6Tunes Mänttä-Vilppulasta, Eläkeliiton Virtain yhdistyksen Elvin Ukot sekä pienen tauon jälkeen kokoon jälleen saatu Ruoveden yhdistyksen oma Laulukööri, jota säesti Sirpa Olkinuora.
Eläkeliiton Pirkanmaan piirin tervehdyksen juhlaan toi hallituksen puheenjohtaja Timo Leppäkoski. Hän muistutti, että ikä on voimavara, ei este.
Anu Kuivasmäki
Virtolainen Elvin Ukot lauloi monta lähinnä virtolaistaustaista laulua.
Anu Kuivasmäki
Ruoveden oma laulukööri saatiin kasaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen.
Anu Kuivasmäki
Eläkeliiton RUoveden yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Olkinuora toimi paitsi Uutispuurojohlan juontajana niin myös Laulukäärin säestäjänä.
Anu Kuivasmäki
Urheilutalo pöydät täyttyivät 9. lokakuuta jälleen kerran omien lisäksi eläkejärjestön naapuripaikkakunnista tulleista vieraista. Autoilla hurautettiin Ruovedelle ainakin Virroilta, Vilppulasta, Orivedeltä, Kangasalta ja Ylöjärveltä
Urheilutalo oli taas täynnä väkeä, kuten aina Uutispuurojuhlissa.
Anu Kuivasmäki
Lopuksi juotiin hyvät pullakahvit ja pantiin jalalla koreasti tanssien merkeissä.
Ensi vuonna Uutispuurojuhla täyttää jo peräti 50 vuotta.


