Erkki ja Riitta Karislahdesta tuli ruovesiläisiä virallisesti vasta viime vuonna, vaikka he hankkivat tontin Pajuskylästä jo noin 40 vuotta sitten. Alkuun asuttiin veneessä, sitten rantamökissä. Myöhemmin tuli idea, että rakennetaan talo.
Terhi Kääriäinen
Viikko ilman sähköä opetti uusia konsteja: soppa lämpeni kaasugrillillä ja pumppukoppi pysyi sulana hautakynttilällä
Patteriradion kuuntelua, aggregaatin hankinta ja ruoanvalmistusta sisälle kannetussa kaasugrillissä. Hannes-myrskyn aiheuttama sähkökatko kesti Pajuskylän Vartiantiellä 6,5 vuorokautta tuoden Erkki ja Riitta Karislahden arkeen uusia konsteja.
Sähköt alkoivat räpsyä lauantai-iltana 27. joulukuuta ja menivät kokonaan poikki kello 21.55. Takaisin ne saatiin vasta seuraavana lauantaina kello 9.30. Katkos kesti yhteensä 155,5 tuntia.
Lisäksi he olivat motissa kotonaan lähes vuorokauden suuren kuusen kaaduttua yöllä Vartiantielle. Kuusen mukana putosi myös sähköjohto tielle, jonka vuoksi kuusta ei voinut itse mennä sahaamaan pois tieltä. Sunnuntaina illansuussa pelastuslaitos kävi raivaamassa tien auki.
– Sähköttömyyteen ehti jo melkein tottua, mutta olihan se helpotus, kun ne viimein taas toimivat. Ihan hyvin kyllä tultiin toimeen, Erkki summaa.
– Sitten olisi ollut hankalampaa, jos olisi sairastunut, Riitta lisää.
Vartiantielle kaatunut suuri kuusi pudotti mukanaan myös sähköjohdon, joka piti Karislahdet motissa lähes vuorokauden.
Terhi Kääriäinen
Porakaivoa varten käytiin ostamassa aggregaatti.
– Miehelle oli kauhistus, kun piti lähteä parina päivänä ulkovessaan, Riitta naurahtaa.
– Sanoin, että nyt lähdetään kyllä aggregaattiostoksille, Erkki jatkaa.
– Oltiin ihan varmoja, että Tarvikekeskuksessa ei ole enää aggregaatteja, mutta niitä oli yllättävän iso valikoima, Riitta sanoo.
Huolta aiheutti talon alla olevan pumppukopin pitäminen sulana. Erkki vei lämpöeristettyyn koppiin hautakynttilän, jonka ympärille hän pinosi tiiliskiviä palosuojaksi. Lämpötila pysyi näin kopissa yönkin plussan puolella.
– Kyllä se vähän hirvitti, että kynttilä paloi talon alla. Aamulla kun heräsin, niin vähäksi aikaa vetäisin aggregaattia käymään, että pumppu rupesi toimimaan. Sillä saatiin vedet sisälle, Erkki kertoo.
Pumppukoppi talon alla pysyi plussan puolella hautakynttilällä, jonka ympärille pinottiin suojaksi tiiliskiviä.
Terhi Kääriäinen
Pesuvesi lämmitettiin rantasaunan kiukaan kyljessä. Koska hanavettä ei lutrattu, varaaja piti veden lämpöisenä nelisen päivää.
Ilmalämpöpumpun sijaan lämmitettiin takkaa ja lisäksi hetkittäin kaasulämmitintä. Pesuhuoneen lattialämmitys varasi lämpöä yllättävän pitkään. Sisälämpötila pysyttelikin parissakymmenessä koko ajan.
Pesuhuoneeseen tuotiin ulkoa kaasugrilli, jolla keiteltiin kahvit ja lämmiteltiin kaupasta haetut valmissopat. Riitan mielestä puuhella olisi ollut ruuanlaiton kannalta hyvä.
Varalla on aina juomavettä ja muutama purkki hernekeittoa.
– Ja jos hätätapaus tulee, niin kairalla järvenjäähän reikä ja sieltä kalaa, Erkki tuumaa.
Koska ulkolämpötila oli koko ajan miinuksella, pakasteet kannettiin terassille ja jääkaapin sisältö vietiin ulos kylmäkasseissa. Kesällä olisi ollut pakko käyttää aggregaatilla jääkaappia ja pakastinta.
Kaupassa tuli käytyä tavallista useammin.
– Tehtiin tikusta asiaa ajankuluksi, aika tuntui välillä pitkältä, Riitta toteaa.
Kännykät ja tabletit he latasivat moottoripyörän ja auton akuilla, joihin oli kytketty tupakansytytin.
Ympäri olohuonetta ripustettiin patteritoimisia kausivaloja, joita haettiin lisää kaupan joulualennusmyynneistä.
– Meillä oli aina otsavalot ja pöydillä poltettiin pitkiä kynttilöitä. Otsavaloilla luettiin iltaisin ja radio kuului pattereilla, se oli iso asia, Riitta huomauttaa.
Kännykät ja tabletit he latasivat moottoripyörän ja auton akuilla, joihin oli kytketty tupakansytytin.
Tiedotus oli kyllä siltä osin ontuva.
Karislahdet seurasivat koko ajan Elenian kartasta, miten sähköt palautuivat eri kylille.
Heillä ei ollut tietoa, että joillakin kylätaloilla saattoi ladata puhelimia tai täyttää vesikanistereita. Viranomaiset tai sähköyhtiö eivät kyselleet, miten he pärjäävät ilman sähköä.
– Tiedotus oli kyllä siltä osin ontuva, Erkki sanoo.
Väliaikatietoja Elenialta sähkön palautumisesta tuli kännykkään monena päivänä peräkkäin, mutta ne osoittautuivat ennenaikaiseksi riemuksi.
Sähkökatko johtui puun kaatumisesta keskijännitejohdon päälle. Kun sähkömiehet ehtivät viikon yötäpäivää vikoja korjattuaan Pajuskylään, sähköt palautuivat vajaassa parissa tunnissa.
Näin pitkästä sähkökatkosta Elenia korvaa viime vuoden sähkönsiirtomaksut sisältäen verot ja perusmaksut puolitoistakertaisesti. Suuruusluokaksi Karislahdet arvioivat noin tuhat euroa, joka tilitetään ilman hakemusta.


