Kir­jai­li­ja Pet­ra Forsté­nin työs­ken­te­ly­ta­pa muis­tut­taa pa­la­pe­lin ko­ko­a­mis­ta. Hän kir­joit­taa en­sin pal­jon pa­la­sia, jois­ta osa pää­tyy lo­pul­ta ro­maa­niin, osa jää odot­ta­maan seu­raa­via te­ok­sia.

Forstén ker­too, et­tä kir­joit­taa en­sin pa­la­sia koh­tauk­sis­ta ei­kä ete­ne kro­no­lo­gi­ses­ti alus­ta lop­puun. Täs­sä tek­nii­kas­sa hän hyö­dyn­tää elo­ku­va­kä­si­kir­joit­ta­jan taus­taan­sa. Pa­lo­ja kir­joit­ta­es­saan hän al­kaa löy­tää ker­to­jan ään­tä.

– En pel­kää kir­joit­taa pal­jon teks­tiä. Ko­kei­len mon­taa eri ver­si­o­ta: toi­mii­ko tämä minä-ker­to­ja vai oli­si­ko hän-ker­to­ja pa­rem­pi.

Teks­tin­pa­la­sia hän so­vit­te­lee myö­hem­min, yh­dis­tää, kar­sii ja täy­den­tää.

– Täl­lai­sen tek­nii­kan huo­no puo­li on se, et­tä pi­tää hy­väk­syä, et­tä kir­joit­taa pal­jon sel­lais­ta, mikä jää yli. Mut­ta mi­nus­ta se on mie­len­kiin­tois­ta, ru­pe­an vä­hi­tel­len löy­tä­mään yh­teyk­siä, vas­tin­pa­re­ja.

Vin­haan tul­les­saan hän yh­dis­ti pa­lat en­sim­mäis­tä ker­taa yh­dek­si tie­dos­tok­si ja al­koi so­vit­te­lu­työn.

– Yl­lät­tä­vän pal­jon teks­tiä on, suun­nil­leen 250 lius­kaa jo nyt. Olen tääl­lä lu­ke­nut sitä läpi ja kir­joit­ta­nut myös uut­ta.

Men­kää sitä koh­ti, mikä polt­taa.

Te­keil­lä ole­va teos on hä­nen toi­nen ro­maa­nin­sa, täy­sin it­se­näi­nen ta­ri­na vuon­na 2022 WSOY:ltä il­mes­ty­neen Ka­don­neet ty­töt -esi­kois­ro­maa­nin jäl­keen.

Yk­si kir­jan kes­kei­sis­tä tee­mois­ta on val­lan­käyt­tö, sen ver­ran kir­jai­li­ja suos­tuu pal­jas­ta­maan.

Ro­maa­nin sir­pa­lei­ta Forstén on kir­joit­ta­nut ke­säs­tä as­ti.

– It­se asi­as­sa te­keil­lä oli toi­nen työ, mut­ta tämä vaa­ti tul­la kir­joi­te­tuk­si. Kir­jai­li­ja ja esi­ku­va­ni Mo­ni­ka Fa­ger­hom on an­ta­nut oh­jeen kir­joit­ta­vil­le ih­mi­sil­le, et­tä men­kää sitä koh­ti, mikä polt­taa. Olen us­kol­li­ses­ti teh­nyt niin.

Forsté­nil­la on myös elo­ku­va­kä­si­kir­joit­ta­ja, ja hän on par­hail­laan työs­tä­mäs­sä omaa do­ku­ment­tie­lo­ku­vaa.

Ah­ke­rak­si lu­ki­jak­si tun­nus­tau­tu­va Forstén toi Vin­haan mu­ka­naan kol­me kir­jaa: Sol­vej Bal­len Ti­la­vuu­den las­ke­mi­ses­ta I, Hel­mi Kek­ko­sen Liv! sekä Édu­ard Lui­sin Vä­ki­val­lan his­to­ria. Lu­ke­mi­nen ins­pi­roi omaa kir­joit­ta­mis­ta ja on osa kir­jai­li­jan työ­tä.

– Ei voi ke­hit­tyä kir­jai­li­ja­na, jos ei lue. Hy­vis­tä kir­jois­ta tu­lee ai­na halu kir­joit­taa myös it­se, vaik­ka kir­ja ei liit­tyi­si oman te­ok­sen ta­ri­na­maa­il­moi­hin tai tee­moi­hin. Jos on hyvä lau­se, niin sen jäl­keen on pak­ko it­se­kin pääs­tä kir­joit­ta­maan.

Kir­joit­ta­mi­nen kir­jas­tos­sa kir­ja­kau­pan ylä­ker­ras­sa tun­tui kieh­to­val­ta.

Vin­han re­si­dens­sis­sä hän on nyt tois­ta­mi­seen ja toi­voi täl­lä ker­taa saa­van­sa asua Kir­jas­to-huo­nees­sa. Sen ik­ku­nas­ta nä­kee pit­käl­le - mai­se­ma in­noit­taa mie­li­ku­vi­tus­ta. Kir­joit­ta­mi­nen kir­jas­tos­sa kir­ja­kau­pan ylä­ker­ras­sa tun­tui myös aja­tuk­se­na kieh­to­val­ta.

Vin­han vii­kon ai­ka­na Forstén vie­rai­li ker­to­mas­sa ysi­luok­ka­lai­sil­le ja lu­ki­o­lai­sil­le omas­ta po­lus­taan kir­jai­li­jak­si. Hän ha­lu­aa ker­toa nuo­ril­le, et­tä vaik­ka oma tu­le­vai­suu­den ura ei vie­lä oli­si ol­len­kaan sel­vil­lä, ei pidä pe­lä­tä.

– Myö­hem­min­kin voi muut­taa elä­män­sä suun­taa ja seu­ra­ta uu­sia unel­mia.

Kir­joit­ta­mi­sen vas­ta­pai­nok­si Forstén ker­too har­ras­ta­van­sa ve­si­juok­sua, käy kä­ve­lyl­lä ja nä­kee ys­tä­vi­ään. Eri­tyi­ses­ti kä­ve­lyt aut­ta­vat myös työp­ro­ses­sis­sa

– Jos kir­joit­ta­mi­ses­sa on jumi tai ha­lu­an pääs­tä ajat­te­le­maan, niin kä­ve­ly usein aut­taa.

Kä­ve­ly­ret­kil­lään ky­läl­lä Forstén tör­mä­si Lai­va­ran­nas­sa ou­toon hah­moon jääl­lä.

– Kuu­lin, et­tä hän on Soh­lo-San­te­ri ja et­tä ih­mi­set voi­vat vei­ka­ta, mil­loin hän pu­to­aa jäi­hin. It­se veik­kai­sin, et­tä 4. huh­ti­kuu­ta, ar­vaa Forstén.

– Tosi mah­ta­va idea!