Ei­ja Dun­der­felt on viih­ty­nyt täl­lä vii­kol­la Vin­han kir­ja­kau­pal­la jo tois­ta ker­taa re­si­dens­si­tai­tei­li­ja­na.

Hä­nen esi­kois­te­ok­sen­sa SE Jääs­ke­läi­nen il­mes­tyi tois­sa vuon­na. SE Tup­pu­rai­nen ja sus­siu­na­kon su­ku­lai­set on sil­le it­se­näi­nen jat­ko-osa.

Vin­han re­si­dens­sis­sä hän on it­sel­leen­kin yl­lä­tyk­se­nä pää­ty­nyt et­si­mään länk­kä­rin juon­ta.

Ei­ja Dun­der­felt, ker­ro it­ses­tä­si!

– Olen hi­tu­sen va­jaa 63-vuo­des­ta ole­va nais­hen­ki­lö, joka kir­joit­taa, ja yhä­ti ih­met­te­lee elä­mää.

Mikä on hy­vää vas­ta­pai­noa kir­joit­ta­mi­sel­le?

– Hil­jai­suus. Olen al­ler­gi­nen moot­to­rien ää­nil­le, vaik­ka osa niis­tä kuu­luu lap­suu­den iha­niin muis­toi­hin. Ny­kyi­sin siis ener­gi­aa ja rau­haa tuo luon­to. Kon­tak­tit ih­mis­ten kans­sa, se on mei­kän moot­to­ri elä­mään ja luo kau­raa kir­joit­ta­mi­seen.

Mi­ten re­si­dens­si­ai­ka on su­ju­nut?

– Ai­ka on va­jon­nut un­ho­laan. Ei ole ol­lut mi­tään. Sil­ti jo­tain. Se on täy­del­lis­tä. Iha­na ym­pä­ris­tö, mah­ta­va yh­tei­sö. Ju­ma­lai­nen puu­sau­na­ko­ke­mus Vin­has­sa. Luo­vuus it­ses­sä­ni on rie­hah­ta­nut tä­hän rus­kan kes­kel­le. Yl­lät­tä­en olen käy­nyt hi­po­maan koh­ti kol­mat­ta te­os­ta­ni. Koh­ti länk­kä­rei­tä. Näen nämä iha­nat mai­se­mat, ja kuu­len ko­po­ti­ko­po­ti kop! Vin­han kir­ja­kau­pan re­si­dens­si on rak­kaim­pia paik­ko­ja sie­lus­sa­ni.

Mitä har­va ih­mi­nen tie­tää si­nus­ta?

– Se jää­köön sa­lai­suu­dek­si.