Jo on jou­tu­nut taas se ai­ka, et­tä yh­des­tä 1600-lu­vun ruot­sa­lais­pe­räi­ses­tä lau­lus­ta on saa­tu ai­kaan kohu ja jopa joi­hin­kin kou­lui­hin vaa­ra­tie­dot­tei­ta. Luu­len kyl­lä, et­tä Su­vi­vir­res­tä ei­vät ko­hi­se niin­kään kou­lu­nuo­ret vaan hei­dän van­hem­pan­sa ja muut, jot­ka ha­lu­a­vat oh­ja­ta lap­sia oman mie­len­sä mu­kai­sel­le tiel­le, vä­hem­män tai enem­män har­taal­le.

Vir­si­hän se lau­lu tie­tys­ti on­kin, kun vir­si­kir­jas­ta löy­tyy, ja kol­me vii­meis­tä sä­keis­töä ovat hy­vin vah­vas­ti hen­gel­li­set. Sen si­jaan kol­me en­sim­mäis­tä sä­keis­töä – ne, jot­ka kou­luis­sa yleen­sä lau­le­taan - so­pi­vat mie­les­tä­ni ai­na­kin kai­kil­le yk­si­ju­ma­lai­sen us­kon­non har­joit­ta­jil­le. Sa­nal­la ”her­ra” voi­daan tar­koit­taa ju­ma­luut­ta tai hal­lit­si­jaa ja suo­men­kie­li­nen Ju­ma­la on ara­bi­an kie­lel­lä Al­lah.

Su­vi­vir­rel­lä on van­hat ja vah­vat pe­rin­teet ke­vään ih­met­tä ylis­tä­vä­nä sä­vel­lyk­se­nä. Jos sen sa­nat ei­vät kai­kil­ta osin miel­ly­tä, niin voi­han sen jät­tää lau­la­mat­ta, ja jos oi­kein kor­viin kos­kee, niin pai­kal­ta voi pois­tua. Mut­ta pe­rin­teet­kin muo­tou­tu­vat ajan mu­ka­na ja nii­tä voi­daan uu­dis­taa. Su­vi­vir­res­tä Su­vi­lau­lu – voi­si­ko se toi­mia jos­kus tu­le­vai­suu­des­sa? Pie­nen Suo­men kan­san on ihan tur­ha tais­tel­la kes­ke­nään muu­ta­man värs­syn ta­kia, pal­jon pa­rem­pi oli­si, jos löy­täi­sim­me yh­tei­sen sä­ve­len li­säk­si myös yh­tei­sen sa­noi­tuk­sen.

Tuo­hon su­ven ylis­tyk­seen löy­tyy jo nyt ai­na­kin kah­det vaih­to­eh­toi­set sa­nat. Pau­la Ve­sa­lan sa­noi­tus on ihan kiva, jos­kin pai­koi­tel­len hiu­kan vä­ki­sin teh­dyn tun­tui­nen. Pa­rin­kym­me­nen vuo­den ta­kai­nen ni­mi­merk­ki Mii­ros­ka­rin sa­noi­tus ta­voit­taa mie­les­tä­ni vie­lä pa­rem­min al­ku­ke­sän rie­muk­kaat tun­nel­mat. Mil­tä tun­tui­si, jos kou­lu­jen päät­tä­jäi­sis­sä lau­let­tai­siin seu­raa­vin sa­noin:

Jo jou­tui ar­mas ai­ka

ja suvi su­loi­nen,

kau­niis­ti joka paik­kaa

ko­ris­taa kuk­ka­nen.

Nyt läm­pö­än­sä suo­pi

taas sä­teet au­rin­gon,

ne luon­non uu­deks luo­pi,

sen kut­suu elo­hon.

Taas nii­tyt vi­han­noi­vat

ja lai­ho laak­sos­sa,

puut met­sän hu­mi­noi­vat

jo leh­ti­ver­hos­sa.

Nyt lin­nut si­ni­tai­vaan

kau­niis­ti vi­ser­tää,

ja aal­lon kaar­na­lai­vaan

käy rei­ma tuu­lis­pää.

Jo jou­tui ar­mas ai­ka

ja su­ven iha­nuus,

tää veh­reys, sen tai­ka

on ai­na ihan uus.

Se vuo­si vuo­den jäl­keen

mun val­ta­han­sa saa,

oot veh­mas­tois­ta kau­nein,

sä ke­sä­öi­den maa!

Ote­taan tä­män ke­sän tun­nuk­sik­si Ei­no Lei­non Hy­myi­le­vän Apol­lon sa­nat ”Oi ih­mi­set tois­tan­ne ym­mär­tä­kää” ja pu­he­mies Mao Ze­don­gin oh­je ”An­ta­kaa kaik­kien kuk­kien kuk­kia”.

Näil­lä miet­teil­lä vuo­den 2025 noi­ta val­mis­tau­tuu luo­vut­ta­maan pes­tin­sä hei­nä­kuun Noi­ta­kä­rä­jil­lä tuo­mit­ta­val­le seu­raa­jal­leen. Kä­rä­jä­to­ril­la ta­va­taan!

Hy­vän kau­niin ke­sän toi­vo­tuk­sin

Ar­to Ko­va­sin

Vuo­den Noi­ta 2025