Kah­den kump­pa­nin vä­li­nen suh­de voi si­säl­tää ajoit­tain ki­vik­koi­sia osuuk­sia: On epä­luot­ta­mus­ta. Toi­nen saat­taa ha­lu­ta suh­det­ta enem­män kuin kump­pa­nin­sa.

Ru­ha­lan ko­din vas­taa­va hoi­ta­ja Mari Mer­ta­la sa­noo kui­ten­kin, et­tä Ruo­ve­den ja Vir­tain kump­pa­nuus toi­mii ke­hi­tys­vam­ma­huol­lon osal­ta hie­nos­ti ja yh­teis­työ on tii­vis­ty­nyt koko ajan. Hä­nes­tä on jopa vai­kea sa­noa, kum­mat odot­ta­vat ta­paa­mi­sia enem­män – hen­ki­lö­kun­ta vai ke­hi­tys­vam­mai­set.

Yh­tei­siä ke­sä­tans­se­ja on jär­jes­tet­ty Vir­roil­la hiek­ka­ran­nal­la, mut­ta vii­me kes­ki­viik­ko­na pa­ri­kym­men­tä ruo­ve­si­läis­tä ja ne­li­sen­kym­men­tä vir­to­lais­ta esit­te­li par­hai­ta muu­ve­jaan en­si ker­taa Urt­sun par­ke­til­la. Mer­ta­lan mu­kaan ta­pah­tu­mal­la ha­lut­tiin tuot­taa iloa ja hy­vää oloa.

Ys­tä­vän­päi­vää juh­li­neet vir­to­lai­set Han­ne-Mari Tup­pu­rai­nen ja Ves­ku Su­ho­nen päät­tä­vät ot­taa en­sin yh­teis­ku­van. Han­ne-Ma­rin pää le­pää Ves­kun ol­ka­pääl­lä, mut­ta pian näyt­tää sel­väl­tä, et­tei täs­sä ol­la pel­käs­tään ys­tä­viä.

– Elo­kuus­ta as­ti on seu­rus­tel­tu, Ves­ku sel­vit­tää.

Suh­teen al­ku oli epä­var­maa:

– Olin kih­lois­sa, mut­ta ei kuu­lu­nut mi­tään. Toi yrit­ti vä­ki­sin pus­sa­ta, vaik­ka lai­toin hant­tiin, kun mul­la oli toi­nen. Kun se vaan yrit­ti ja yrit­ti, niin mä soi­tin ek­sän äi­til­le, et­tä olen toi­sen kans­sa. Hän sa­noi hel­po­tus ja kii­tos, Ves­ku hy­mäh­tää etä­suh­teen mah­dot­to­muu­del­le.

Han­ne-Mari, mikä Ves­kus­sa on pa­ras­ta?

– Se on ko­mee ja kau­nis. Oon ai­na ha­lun­nu ol­la Ves­kun kans­sa. Muit­ten kans­sa on ol­lu tap­pe­lui­ta.

No en­täs se luon­ne­puo­li?

– Se on niin kau­nis ja iha­na, Han­ne-Mari li­sää.

Ves­ku pi­tää puo­li­sos­saan eni­ten luon­tees­ta:

– Tem­pe­ra­ment­ti. Jos se ei jo­tain saa, se suut­tuu.

Äl­lis­tyn, on­ko se oi­ke­as­ti pa­ras­ta.

– En pidä sitä pa­ha­na, kun se lep­pyy hel­pos­ti, Ves­ku se­lit­tää.

Mis­tä rii­dat syn­ty­vät?

– Se suut­tuu, jos ek­säs­tä pu­hun lii­kaa, Ves­ku vas­taa.

Ys­tä­vä­ku­vas­ta pari kii­reh­tii tans­si­lat­ti­al­le.

Kun Han­ne-Mari is­tah­taa jut­te­le­maan, huo­maa­vai­nen Ves­ku tuo suk­laa­suuk­koa Han­ne-Ma­ril­le. Si­vu­lau­sees­sa Ves­ku mai­nit­see, et­tä hän ai­koo vie­lä nik­ka­roi­da jak­ka­ran ys­tä­vän­päi­vä­lah­jak­si.

Toi­sel­la puo­lel­la­ni An­ja Si­kiö su­pat­taa kor­vaan:

– Kuu­le, mä os­tin ar­van, mut­ta en voit­ta­nut. Ei se hai­tan­nu, kun se meni hy­vän­te­ke­väi­syy­teen.

Meno tans­si­lat­ti­al­la vain yl­tyy Jät­kän hum­pan, Jam­ba­la­yan, So­ke­ri­pa­lan ja Jui­cen bii­sien myö­tä. Vauh­dis­ta vas­taa Pe­go­ri­on-yh­tye, jon­ka al­ku­tah­dit löi­vät Kei­tu­rin­puis­ton van­hain­ko­din työn­te­ki­jöi­nä tu­tus­tu­neet Joel Ma­la­ba­nan, Sari Kos­ke­la ja Jari Hak­ka­rai­nen. Ys­tä­vän­päi­vän tans­sei­hin heil­tä oli pyy­det­ty ta­val­lis­ta me­ne­väm­pää mu­siik­kia, sil­ti tun­nel­ma­pa­lo­ja unoh­ta­mat­ta.

Sinä vain, ei muut mua huo­mi­seen saa jak­sa­maan ja Rak­kaus on lu­mi­val­koi­nen kai­ku­vat Urt­sul­ta kau­as.

Jut­tu jul­kais­tu en­sim­mäi­sen ker­ran 20.2.2019.