”Kai­kel­la on mää­rä­het­ken­sä, ai­kan­sa joka asi­al­la tai­vaan al­la”, kir­joit­taa Van­han Tes­ta­men­tin vii­sas Saar­naa­ja. Ja näin se on. ”Ai­ka hei­tel­lä ki­viä, ja ai­ka ne ke­rä­tä.” Vii­sas tie­tää, mikä on ai­na pai­kal­laan. Ja ih­mi­sen pi­tää op­pia käyt­tä­mään kun­kin ajan tuo­mat mah­dol­li­suu­det hy­väk­seen par­haan­sa mu­kaan.

Ih­mi­sen elä­mään kuu­luu myös et­sik­ko­ai­ko­ja. Eri­tyi­siä ai­ko­ja ja eri­tyi­siä mah­dol­li­suuk­sia sekä et­siä et­tä löy­tää. Ot­taa ajas­ta kiin­ni. Sik­si et­sik­ko­a­jois­ta kan­nat­taa ot­taa vaa­rin. Se juu­ri mah­dol­lis­taa uu­den oi­val­ta­mi­sen ja it­sen­sä ke­hit­tä­mi­sen. Sil­loin tie­tää en­tis­tä pa­rem­min, mil­loin on “ai­ka va­lit­taa, ja mil­loin ai­ka tans­sia.”

Et­si­vä löy­tää ja kol­kut­ta­val­le ava­taan, se on Va­pah­ta­jan lu­paus meil­le. Et­sik­ko­a­jat ovat hyö­dyl­li­siä, mut­ta mei­dän ei pidä ku­vi­tel­la, et­tä ne tuos­ta vaan muut­tai­si­vat kai­ken mah­dol­li­sen. Tai tar­jo­ai­si­vat jon­kin oi­ko­tien on­neen. Sil­lä tot­ta on tä­mä­kin Saar­na­jan ha­vain­to: “Mitä on ol­lut, sitä on tu­le­vi­na­kin ai­koi­na, mitä on ta­pah­tu­nut, sitä ta­pah­tuu edel­leen: ei ole mi­tään uut­ta au­rin­gon al­la.” Tut­tua teks­tiä kai­kil­le Mika Wal­ta­rin Si­nu­he Egyp­ti­läi­sen lu­ke­neil­le.

Pi­kem­min mei­dän tu­lee yrit­tää ot­taa op­pia ku­nin­gas Sa­lo­mos­ta. Laa­jas­ti vii­saak­si tie­de­tys­tä ja Raa­ma­tun sel­lai­sek­si tun­nus­ta­mas­ta ku­nin­kaas­ta.

Je­ru­sa­le­min temp­pe­lin vih­ki­äi­sis­sä Sa­lo­mo sai esit­tää Ju­ma­lal­le yh­den pyyn­nön. Kun Hän tä­män mah­dol­li­suu­den sai, ei hän pyy­tä­nyt it­sel­leen pit­kää ikää, ei rik­kauk­sia ei­kä vi­hol­li­sil­leen vai­keuk­sia, vaan hän pyy­si vii­sas­ta ja ym­mär­tä­väis­tä sy­dän­tä, jot­ta hän osai­si toi­mia hy­vin ja erot­tai­si oi­ke­an vää­räs­tä ja pys­tyi­si näin pal­ve­le­maan pa­rem­min kan­sa­lai­si­aan. Tä­män vii­saan pyyn­nön ta­kia hän sai kai­ken tuon edel­lä mai­ni­tun muun­kin.

Täl­lä ta­voin käy­täm­me et­sik­ko­ai­kam­me oi­kein. Sil­lä ne kan­nat­taa käyt­tää. Näin saam­me niis­tä uu­sia eväi­tä ja uut­ta voi­maa elä­määm­me. Sil­lä lo­pul­ta on niin, et­tä ih­mi­nen et­sii, mut­ta Ju­ma­la on se joka löy­tää, myös et­sik­ko­ai­ko­jen suh­teen.