Me olem­me si­dot­tu­ja ai­kaan. Men­nei­syy­teen em­me voi pa­la­ta ja tu­le­vai­suut­ta em­me tie­dä. Tu­le­vai­suu­teen voim­me teh­dä suun­ni­tel­mia, mut­ta mi­ten ne to­teu­tu­vat, on ar­voi­tus. Ku­ka­pa ei suun­nit­te­li­si seu­raa­van vii­kon­lo­pun me­no­ja.

Epä­var­muu­den kes­kel­lä jo­kais­ta kiin­nos­taa oma tu­le­vai­suus. Jos seu­raa­van vii­kon­lo­pun suun­ni­tel­mat to­teu­tu­vat, ei voi sa­noa, mis­sä asen­nos­sa oma elä­mä on vuo­den tai kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua. Sik­si kai kai­ken­lai­sil­la tu­le­vai­suu­den en­nus­ta­jil­la on ky­syn­tää.

Tus­kin ku­kaan 40 vuot­ta sit­ten osa­si ku­vi­tel­la, mil­lai­ses­sa maa­il­mas­sa eläm­me ny­kyi­sin. Äly­pu­he­li­mel­la, joka on mel­kein jo­kai­sen kä­des­sä, hoi­dam­me niin pank­ki­pal­ve­lut kuin na­vi­goin­nin lii­ken­tees­sä yh­tey­den­pi­don li­säk­si.

Vaik­ka tek­ni­nen ym­pä­ris­töm­me on muut­tu­nut vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä, yh­teys ih­mis­ten vä­lil­lä on ohen­tu­nut. Jo­kai­nen elää omas­sa kup­las­saan. Epä­var­muus tu­le­vai­suu­des­ta ja en­nus­tet­ta­vuu­den vai­keus on al­ka­nut ah­dis­taa.

Ju­ma­la, joka ei ole si­dot­tu ai­kaan ei­kä paik­kaan, ha­lu­aa va­paut­taa mei­dät tur­his­ta tu­le­vai­suu­den huo­lis­ta. Elä­mään kuu­lu­vat niin myö­tä- kuin vas­ta­mä­et­kin. Ala­mä­es­sä­kin voi kom­pas­tua ja ylä­mä­keen kul­ke­mi­nen on muu­ten ras­kas­ta. Jos tie­täi­sim­me tu­le­vat vas­toin­käy­mi­set, ma­sen­tui­sim­me ja me­net­täi­sim­me toi­min­ta­ky­kym­me tänä päi­vä­nä.

Sa­moin kaik­ki, mitä elä­mäs­säm­me tar­vit­sem­me, on hä­nen tie­dos­saan (Matt. 6:25). Ja jos jo­ta­kin puut­tuu, on lupa myös pyy­tää (Matt. 6:7).

Meil­lä on Ju­ma­lan an­ta­ma tu­le­vai­suus ja toi­vo. Eräs avi­o­pa­ri ker­toi, et­tä hei­dän kih­la­sor­muk­ses­saan on kai­ver­rus muis­tut­ta­mas­sa joka päi­vä sii­tä, et­tä tu­le­vai­suus on hy­vis­sä kä­sis­sä, ”Mi­nul­la on omat suun­ni­tel­ma­ni tei­tä var­ten, sa­noo Her­ra. Mi­nun aja­tuk­se­ni ovat rau­han ei­vät­kä tu­hon aja­tuk­sia: minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.” (Jer. 29:11).

Elä­män vas­toin­käy­mi­set ei­vät voi peit­tää toi­vo­am­me, sil­lä Jee­sus on lu­van­nut ol­la kans­sam­me ”kaik­ki päi­vät ai­na maa­il­man lop­puun as­ti” ja Hän vie mei­dät täs­tä ajal­li­ses­ta elä­mäs­tä ikui­suu­teen, mis­sä ei enää tar­vi­ta kel­lo­ja mit­taa­maan ai­kaa. (Matt. 28:20)

Heik­ki Vi­le­nius