Lei­pä, elä­män edel­ly­tys. Lei­pä, yk­si elä­män pie­nis­tä nau­tin­nois­ta. Ku­ka­pa ei ah­mi­si uu­ni­tuo­ret­ta ruis­lei­pää tai säm­py­löi­tä?

 Sa­mal­la lei­pä on sy­no­nyy­mi ja ver­taus­ku­va kai­kes­ta sii­tä vält­tä­mät­tö­mäs­tä, mitä ih­mi­nen tar­vit­see. Sil­lä ku­va­taan niin ra­vin­toa kuin vaa­te­tus­ta, ja suo­jaa kyl­mäl­tä yöl­tä tai pak­ka­sil­ta. "An­na meil­le tänä päi­vä­nä mei­dän jo­ka­päi­väi­nen lei­päm­me" näin sa­no­taan maa­il­man tun­ne­tuim­mas­sa ru­kouk­ses­sa. Sen opet­ta­nut mies pe­rä­si lei­vän riit­tä­vyyt­tä kai­kil­le.

Eu­roop­pa on pit­kään ol­lut maa­no­sa, jos­sa on ol­lut vä­hi­ten köy­hiä ja näl­kää nä­ke­viä, myös suh­tees­sa vä­ki­lu­kuun. Hei­dän osuu­ten­sa on ol­lut kui­ten­kin kas­vus­sa vii­me vuo­si­na. Ei sik­si, et­tei vau­raut­ta riit­täi­si kai­kil­le, vaan sik­si, et­tä jot­kut ei­vät ha­lua sitä ja­kaa.

Rik­kai­den oma­hy­väi­nen pen­seys yh­teis­kun­nan mar­gi­naa­liin jää­nei­den suh­teen tie­de­tiin jo Jee­suk­sen ajan Pa­les­tii­nas­sa.

Jee­sus sa­noo: "Minä olen elä­män lei­pä. Tei­dän esi­van­hem­pan­ne söi­vät man­naa va­el­ta­es­saan asu­mat­to­mal­la seu­dul­la, mut­ta ovat sil­ti kuol­leet. Täs­sä on teil­le tai­vaas­ta las­keu­tu­nut lei­pä. Jos joku syö sitä, hän ei kuo­le kos­kaan. Minä olen elä­vä lei­pä, olen tul­lut tai­vaas­ta. Se, joka syö tätä lei­pää, saa elää ikui­ses­ti. Mi­nun ruu­mii­ni on se lei­pä, jon­ka an­nan, jot­ta maa­il­ma sai­si elää." (Joh. 6: 49–51; UT2020)

 Jee­sus an­taa meil­le it­sen­sä, jot­ta saam­me elää. Hän rik­koo pa­huu­den ja hen­ki­val­to­jen por­tit mei­dän ja Ju­ma­lan vä­lil­tä. Kui­ten­kin maan­pääl­li­nen elä­mä oli­si sie­det­tä­väm­pää, jos luo­pui­sim­me lais­kuu­des­tam­me ja ot­tai­sim­me elä­män lei­vän vies­tin to­des­ta – niin suh­tees­sa maal­li­seen kuin tai­vaal­li­seen.

Jan­ne Rau­ha­la

pas­to­ri