Remun rukous

Opis­ke­lu­ai­ka­na olin töis­sä Hes­pe­ri­an sai­raa­las­sa. Psy­ki­at­ri­sen sai­raa­lan nuo­ri­so-osas­to tuli tu­tuk­si, po­ti­laat ja mo­net hei­dän asi­an­sa. Ga­ne­sia kuun­nel­tiin, ju­tel­tiin, teh­tiin kai­ken­lais­ta. Yh­den ju­han­nuk­sen vie­tin sta­din ke­säy­ös­sä kah­den hen­gen po­ti­las­kä­ve­lyl­lä ai­na Seu­ra­saa­reen as­ti. Remu, Cis­se ja Al­bert tu­li­vat tu­tuik­si tuon rei­lun puo­len vuo­den ajan­jak­son ai­ka­na. He ei­vät ol­leet po­ti­lai­ta, po­ti­lai­den suo­sik­ke­ja kui­ten­kin. It­se­kin han­kin Ro­ad­run­ne­rin. Al­bu­min ver­tais­ta ei suo­mi­ro­kis­sa tai­da ol­la.

Remun rukous

Opis­ke­lu­ai­ka­na olin töis­sä Hes­pe­ri­an sai­raa­las­sa. Psy­ki­at­ri­sen sai­raa­lan nuo­ri­so-osas­to tuli tu­tuk­si, po­ti­laat ja mo­net hei­dän asi­an­sa. Ga­ne­sia kuun­nel­tiin, ju­tel­tiin, teh­tiin kai­ken­lais­ta. Yh­den ju­han­nuk­sen vie­tin sta­din ke­säy­ös­sä kah­den hen­gen po­ti­las­kä­ve­lyl­lä ai­na Seu­ra­saa­reen as­ti. Remu, Cis­se ja Al­bert tu­li­vat tu­tuik­si tuon rei­lun puo­len vuo­den ajan­jak­son ai­ka­na. He ei­vät ol­leet po­ti­lai­ta, po­ti­lai­den suo­sik­ke­ja kui­ten­kin. It­se­kin han­kin Ro­ad­run­ne­rin. Al­bu­min ver­tais­ta ei suo­mi­ro­kis­sa tai­da ol­la.

Kasak­ka­so­taa ja rau­han­juhla

Uk­rai­nas­sa käy­dään ka­sak­ka­so­taa. Sota on mie­le­tön, vail­la jär­keä. Mo­lem­mat osa­puo­let kan­ta­vat isien­sä pe­rin­net­tä. Sii­nä ei väl­ty­tä jul­muuk­sil­ta, lau­mat kul­ke­vat pil­vien al­la, tuh­ka­vyö­ryt sa­la­moi­vat. Sota on ai­na syn­tis­tä tou­hua, jos­sa voit­ta­jaa ei ole.

Kasak­ka­so­taa ja rau­han­juhla

Uk­rai­nas­sa käy­dään ka­sak­ka­so­taa. Sota on mie­le­tön, vail­la jär­keä. Mo­lem­mat osa­puo­let kan­ta­vat isien­sä pe­rin­net­tä. Sii­nä ei väl­ty­tä jul­muuk­sil­ta, lau­mat kul­ke­vat pil­vien al­la, tuh­ka­vyö­ryt sa­la­moi­vat. Sota on ai­na syn­tis­tä tou­hua, jos­sa voit­ta­jaa ei ole.

Strii­mattu hautaus?

– Hei! Mä oon Roby An­ders­son sta­dis­ta. Mua ei pa­ra­ne muu­ten se­kot­taa Ro­nyyn. Se on mun broi­di sii­tä tsemp­pa­reis­ta, tee­vee sar­jas­ta, jos ti­ät­te…

Strii­mattu hautaus?

– Hei! Mä oon Roby An­ders­son sta­dis­ta. Mua ei pa­ra­ne muu­ten se­kot­taa Ro­nyyn. Se on mun broi­di sii­tä tsemp­pa­reis­ta, tee­vee sar­jas­ta, jos ti­ät­te…

Kan­sa­lai­set, med­bor­gare!

Ru­koi­li­ja­sir­kat, mar­tit, ta­pi­ot ja tel­ler­vot ovat kuol­leet. Il­mas­ton­muu­tos, myös hen­gel­li­nen, on tot­ta. Ru­koi­li­joi­ta on yhä vä­hem­män. Olem­me­ko ar­vo­jen muu­tok­ses­sa saa­neet mi­tään kes­tä­vää ti­lal­le? Tau­ti on tul­lut ja tun­tuu jää­vän py­sy­väk­si.

Kan­sa­lai­set, med­bor­gare!

Ru­koi­li­ja­sir­kat, mar­tit, ta­pi­ot ja tel­ler­vot ovat kuol­leet. Il­mas­ton­muu­tos, myös hen­gel­li­nen, on tot­ta. Ru­koi­li­joi­ta on yhä vä­hem­män. Olem­me­ko ar­vo­jen muu­tok­ses­sa saa­neet mi­tään kes­tä­vää ti­lal­le? Tau­ti on tul­lut ja tun­tuu jää­vän py­sy­väk­si.

Pait­si­ossa!!

Kan­sal­la ei ole lain­kaan it­sek­ri­tiik­kiä. Ku­kaan ei ar­vi­oi enää omaa elä­män­ta­paan­sa. Toi­sin pi­tää ol­la. Kun on sen ai­ka niin elä­män suun­taa pi­tää tar­kis­taa ja suun­ta kään­tää. Ja se ai­ka on nyt!.

Pait­si­ossa!!

Kan­sal­la ei ole lain­kaan it­sek­ri­tiik­kiä. Ku­kaan ei ar­vi­oi enää omaa elä­män­ta­paan­sa. Toi­sin pi­tää ol­la. Kun on sen ai­ka niin elä­män suun­taa pi­tää tar­kis­taa ja suun­ta kään­tää. Ja se ai­ka on nyt!.

Haudalla

Pyhä Ju­ma­la on mi­nul­le tä­män tien ja teh­tä­vän osoit­ta­nut. Täl­le hau­dal­le olen nyt py­säh­ty­nyt ys­tä­vä­ni kans­sa. Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä yl­lä­tyk­siä sat­tuu. Ai­na sat­tuu ja ta­pah­tuu. On ol­lut mo­nen­lai­sia kään­tei­tä, ih­mi­siä, teh­tä­viä, het­kiä, jot­ka ovat jos­tain vain kuin tul­leet. Ne ovat ti­lan­tei­ta, jot­ka on mi­nul­le an­net­tu, mer­kit­tä­viä eh­kä toi­sil­le­kin.

Haudalla

Pyhä Ju­ma­la on mi­nul­le tä­män tien ja teh­tä­vän osoit­ta­nut. Täl­le hau­dal­le olen nyt py­säh­ty­nyt ys­tä­vä­ni kans­sa. Olen tot­tu­nut sii­hen, et­tä yl­lä­tyk­siä sat­tuu. Ai­na sat­tuu ja ta­pah­tuu. On ol­lut mo­nen­lai­sia kään­tei­tä, ih­mi­siä, teh­tä­viä, het­kiä, jot­ka ovat jos­tain vain kuin tul­leet. Ne ovat ti­lan­tei­ta, jot­ka on mi­nul­le an­net­tu, mer­kit­tä­viä eh­kä toi­sil­le­kin.