Kun olem­me pa­rin vuo­den ajan saa­neet seu­ra­ta maa­il­man en­sim­mäi­sen post­mo­der­nin pre­si­den­tin val­lan­käyt­töä, voi sii­tä muu­ta­mia huo­mi­oi­ta jo teh­dä. Do­nald Trump käyt­tää pre­si­dent­ti­nä laa­ja­mit­tai­ses­ti post­mo­der­nia suh­teel­lis­ten to­tuuk­sien lä­hes­ty­mis­ta­paa. Muis­tan tä­män to­tuu­den suh­teel­lis­ta­mi­sen it­se jo 1980–lu­vun Pate Q -näy­tel­mäs­tä.

Yh­tä lail­la Trump har­ras­taa sir­pa­leis­ta to­del­li­suu­den hah­mot­ta­mis­ta. Sii­hen Twit­ter on tie­tys­ti oi­va vä­li­ne.

Sir­pa­leis­tet­tu to­del­li­suus oli post­mo­der­nis­min kri­tiik­ki ja hyök­käys mo­der­nis­min puh­das­ta muo­toa vas­taan. Se­kin on tut­tua jo 1980–lu­vun ku­va­tai­teis­ta ja kir­jal­li­suu­des­ta.

Mut­ta oli­si­ko maa­il­mas­sa kui­ten­kin ab­so­luut­ti­sia to­tuuk­sia ja eh­jiä ko­ko­nais­ku­via? Ei­hän se, on­ko maa­pal­lo pyö­reä vai lit­teä, ole suh­teel­li­nen tai sir­pa­lei­nen asia.

Kris­ti­nus­kos­sa suh­de Ju­ma­laan on täl­lai­nen ab­so­luut­ti­nen to­tuus, joka an­taa maa­il­mas­ta eh­jän ko­ko­nais­ku­van Ju­ma­lan luo­ma­kun­ta­na. Se an­taa ta­van lä­hes­tyä luon­toa, ym­mär­tää it­se­ään, mut­ta myös var­muu­den sii­tä, et­tä kaik­kea ei täy­dy pys­tyä te­ke­mään it­se. Myös var­je­lus on läs­nä.

Tämä an­taa elä­mäl­le suun­nan ja tar­koi­tuk­sen. Se an­taa sil­le myös mie­lek­kyy­den, kos­ka se luo elä­mäl­le sel­ke­ät kiin­to­pis­teet ja sel­ke­än pe­rus­tuk­sen. Yh­tä lail­la se an­taa ym­pä­röi­väl­le to­del­li­suu­del­le puh­taan ja kirk­kaan muo­don. Suh­teel­li­nen ja sir­pa­lei­nen elä­mä on vai­ke­aa elää. Ab­so­luut­ti­sen to­tuu­den kans­sa kaik­ki on hel­pom­paa.

Yh­tä lail­la on Yh­dys­val­to­jen po­li­tii­kas­sa ab­so­luut­ti­nen to­tuus. Se ra­joit­taa post­mo­der­nin pre­si­den­tin pyr­ki­myk­siä ja po­li­tiik­kaa. Se on pe­rus­tus­la­ki, jon­ka ym­pä­ril­le koko hei­dän yh­teis­kun­tan­sa on ra­ken­tu­nut. Yh­dys­val­lois­sa pe­rus­tus­la­ki on myös – toi­sin kuin Suo­mes­sa – muut­tu­ma­ton ja käy­tän­nös­sä pyhä. Se näyt­tää voit­ta­van suh­teel­li­sen ja sir­pa­lei­sen to­tuu­den.

Eh­kä­pä Trum­pin pre­si­dent­tiys on lo­pul­ta post­mo­der­nis­min jout­sen­lau­lu. Olem­me eh­kä muu­ten­kin siir­ty­mäs­sä post­mo­der­nis­min jäl­kei­seen ai­kaan. Do­nald Trump saat­taa jou­dut­taa ke­hi­tys­tä, kos­ka hä­nen pre­si­dent­tiy­ten­sä näyt­tää niin sel­väs­ti post­mo­der­nis­min huo­not puo­let. Se tuo ai­na­kin sel­ke­äm­män ja muo­to­puh­taam­man maa­il­man tul­les­saan.

Suu­ret ker­to­muk­set­kaan ei­vät vält­tä­mät­tä vie­lä ole kuol­leet. Ai­na­kin Do­nald Trump on teh­nyt omas­ta post­mo­der­nis­ta pre­si­dent­tiy­des­tään sel­lai­sen. Sii­tä pu­hu­taan var­mas­ti vuo­si­kym­me­niä.

Vil­le Vauh­ko­nen

pas­to­ri

Oli­si­ko maa­il­mas­sa kui­ten­kin
ab­so­luut­ti­sia
to­tuuk­sia ja eh­jiä ko­ko­nais­ku­via?