Seitsemäntenä päivänä Jumalakin lepäsi
Kirkonkellot
Kesäloma on hieno keksintö! Edellisen kerran sain nauttia siitä kolme suvea sitten. Suunnitelmissa oli lähteä katsomaan yötöntä yötä aina pohjoiseen Norjaan asti, mutta kiitos koronan ja epäsuotuisten sääennusteiden pysyimmekin Suomessa.
Itse olen aina ollut sitä mieltä, että Suomesta löytyy niin paljon nähtävää ja koettavaa, ettei rajan yli ole mikään pakko täältä pois päästäkään, paitsi ehkä sinne Norjaan…
Jollakin tavalla korona-aika voidaan nähdä siunauksena sille, että moni suomalainen on havahtunut näkemään ”kaiken kauneuden, jolla Luoja on muistanut meitä”, kuten Arvo Rahola Ruoveden laulussaan runoilee oman kuntamme maisemista.
Kirkot hautausmaineen kiinnittävät aina huomioni, vaikkei niihin tulisikaan pysähdyttyä. Tämän kesän reissulta erityisesti mieleeni jäi Sodankylän vanha kirkko 1600-luvulta.
Se on pieni suorakaiteen muotoinen pieni-ikkunainen pystylaudoitettu tervattu rakennus hautausmaan laidalla. Sisältä se on hirsipintainen eikä siellä ole mitään muuta väriä kuin vanhan hirren harmaata. Se on ajan saatossa jäänyt pieneksi, mutta saanut jäädä uuden isomman kirkon valmistuessa paikalleen.
Väkisin tuli mieleeni, että meilläkin saattaisi olla samanlainen vanha kirkko jossakin siinä kirkkovenekoppelin tienoilla, ellei sitä nykyisen valmistuessa olisi purettu pois. Näyttikö se juuri tuollaiselta?
Toinen erityisesti mieleen jäänyt ihmisen rakentama nähtävyys olivat Utsjoen kirkkotuvat kirkon mäen ja läheisen järven välisellä harjanteella. Ne ovat pieniä harmaita hirsimökkejä, joissa ihmiset yöpyivät tullessaan kirkkoon pitkien matkojen takaa erityisesti isoimpien juhlapyhien aikaan.
Vaikka ne eivät monenkaan neliön kokoisia ole, niin mietintään jäi, miten ne pitkän taivalluksen jälkeen saatiin esimerkiksi joulun aikaan lämpimiksi. Nyt ne olivat lämpimiä, kun mittari näytti plussaa kolmekymmentä astetta!
Ihmisen rakentaman Lapin lisäksi näimme upeita Luojan luomia taideteoksia. Kiutakönkään kalliot ja uljaana kuohuva koski sekä hiukan Helvetinkolun maisemaakin muistuttava Julma-Ölkky ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Niissä maisemissa tuntee todellakin olevansa lomalla.
Samalla tajuaa oman pienuutensa ja sen, kuinka pienen hetken meistä jokainen täällä vaikuttaa noihin kymmentuhatvuotisiin maisemiin verrattuna.
Nykyaikana lähes kaikkiin reissatessa herääviin kysymyksiin löytyy vastaus Googlesta, eikä paperisia karttojakaan tarvitse enää autossa pyöritellä. Yhteen kysymykseen en kuitenkaan heti löytänyt vastausta: mistä siellä pohjoisessa saadaan joulukuuset, kun ei niitä ainakaan omilla eikä naapurin mailla kasva?
Kirjoittaja on vt. kanttori