Vii­me vii­kol­la jul­ki­suu­des­sa oli tut­ki­mus, jon­ka mu­kaan huo­mat­ta­va osa van­hus­vä­es­tös­tä kär­sii yk­si­näi­syy­des­tä. Si­nän­sä ai­he ei var­si­nai­ses­ti ole uu­ti­nen, vaan sa­man­kal­tai­sia ot­si­koi­ta saam­me lu­kea sään­nöl­li­sin vä­li­a­join. On­gel­man rat­kai­se­mi­seen ei sen si­jaan ole no­pei­ta rat­kai­su­ja löy­ty­nyt.

Yk­si­näi­syys ei kui­ten­kaan ole vain ikään­ty­nei­den on­gel­ma. Myös työ­pai­koil­la, per­heis­sä ja jopa ka­ve­ri­po­ru­kois­sa ko­e­taan yk­si­näi­syyt­tä. Vaik­ka seu­raa on ym­pä­ril­lä, voi ih­mi­nen sil­ti ko­kea, et­tei hä­nes­tä oi­ke­as­ti vä­li­te­tä ei­kä ha­lu­ta hy­väk­syä oma­na it­se­nään. Kai­pauk­ses­ta tul­la ra­kas­te­tuk­si, hy­väk­sy­tyk­si ja ai­dos­ti koh­da­tuk­si ei usein myös­kään us­kal­la pu­hua. Kai­paus jää täyt­ty­mät­tä usein sil­loin­kin, kun ul­ko­nai­ses­ti kaik­ki elä­mäs­sä näyt­täi­si ole­van hy­vin.

Seu­ra­kun­ta on ni­men­sä mu­kai­ses­ti yh­tei­sö, jos­sa ei ole tar­koi­tus jää­dä yk­sin. Toi­ses­ta vä­lit­tä­mi­nen, ilo­jen ja huo­lien kes­ki­näi­nen ja­ka­mi­nen ja yh­tei­nen ru­kous ovat alus­ta as­ti ol­leet seu­ra­kun­nan tun­to­merk­ke­jä. Sil­ti ne ovat pääs­seet vä­lil­lä ka­to­a­maan. Jos­kus tun­tuu hy­väl­tä tul­la kir­kon­penk­kiin yk­sin ja läh­teä siel­tä yk­sin, mut­ta moni myös jou­tuu läh­te­mään kir­kos­ta­kin ko­tiin­sa pet­ty­nee­nä ja kai­paus seu­ra­naan.

Ruo­ve­den seu­ra­kun­nas­sa aloi­te­taan tänä syk­sy­nä yh­teis­työs­sä Vir­tain seu­ra­kun­nan kans­sa ma­ja­ta­loil­lat, jot­ka ra­ken­tu­vat yh­des­sä­o­lon ja hy­vän mu­sii­kin va­raan. En­sim­mäi­sen ker­ran ko­koon­num­me Vir­tain seu­ra­kun­ta­ta­los­sa 22.9. kel­lo 17 ja sen jäl­keen Ruo­ve­den Aa­tok­ses­sa 6.10. kel­lo 17. Us­kon, et­tä näis­sä il­lois­sa yk­si­näi­syy­den pai­nos­ta­va ote voi ai­na­kin vä­hän hel­pot­taa.

Seu­ra­kun­nas­sa kuu­luu hyvä uu­ti­nen, jon­ka mu­kaan me em­me ole yk­sin, kos­ka Ju­ma­la et­sii ja ikä­voi jo­kais­ta meis­tä luok­seen. Sik­si kirk­koa ei voi pi­tää elä­mäs­sään on­nis­tu­nei­den ja me­nes­ty­nei­den yh­tei­sö­nä, vaan enem­män­kin sär­ky­nei­den ma­ja­ta­lo­na. Ol­koon mei­dän seu­ra­kun­tam­me paik­ka, jon­ka oves­ta pil­kah­taa si­nun­kin syk­sy­si kes­kel­le kut­su­va valo ja läm­pö.

Sun sa­lai­sis­sa haa­veis­sas

Joku ra­kas­taa sua niin et­tä sy­dä­meen sat­tuu

Sul­le Ju­ma­la vas­taa:

Mä seu­raan sua mat­koil­las

An­nan an­teek­si kai­ken mi­hin ka­tu­va kaa­tuu

Minä ra­kas­tan sua niin et­tä sat­tuu. (Sami Ha­ve­ri)

Tero Ma­ti­lai­nen

kirk­ko­her­ra