Hannes-myrsky: Iltapäivällä ilman sähköjä Ruovedellä vielä yli 500 asiakasta
Lauantai-iltana koviin myrskylukemiin yltänyt Hannes-myrsky katsoi sähköjä Suomessa kymmeniltä tuhansilta ja Pirkanmaalla arviolta noin 22 500 asiakkaalta.
Ruovedellä oli sähköttä vielä sunnuntaina kello 11 aikaan 1402 Elenian asiakasta. Kurussa sähköt olivat poikki vielä yli tuhannella asiakkaalla. Teiskossa sähköttä oli vielä samoihin aikoihin yli 1100 Tampereen Energian asiakasta.
Sunnuntai-iltapäivällä kello 14 Ruoveden sähköttömien määrä oli jo pudonnut 560:een. Myös Kurun tilanne oli puolittunut. Teiskossakin sähköttömien määrä oli niin ikään pudonnut, ilman sähköä oli enää noin 460 asiakasta.
Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti aamulla, että Hannes-myrsky on aiheuttanut Pirkanmaan pelastuslaitokselle yön aikana ilta kahdeksan ja aamu kahdeksan välillä hieman vajaat 600 vahingontorjuntatehtävää. Vahingontorjuntatehtävät ovat olleet pääasiallisesti liikenneväylille sekä sähkölinjoille kaatuneita puita sekä muutamia tuulen aiheuttamia vahinkoja rakennuksille sekä rakennelmille.
Sähkölaitoksilta kerrotaan, että korjaus- ja raivaustyöt vievät aikaa. Sähköttömien kotitalouksien kannattaa nyt varautua siihen, että sähkökatkot voivat kestää useita vuorokausia.


