Iso-Tarjanneveden nosto – Ruovesi ottaa kopin muiden toimijoiden kutsusta neuvotteluun
Hankkeen jatko
Kolmen vuoden mittaiseksi venynyt Kokemäen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen vetämä esiselvitystyö on päättynyt. Nyt vedenkorkeuden noston käytännön toteutukselle pitäisi löytää uusi tekijä.
– Pallo on ilmassa. Ruovesi on kutsumassa koolle edustajat Virtain, Mänttä-Vilppulan kunnista, ely-keskuksesta, aluehallintovirastosta ja KVVY:stä miettimään, miten jatketaan, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Marcus Hackman.
Jos ja kun keskivedenpinnan nostoon ryhdytään, käytännön tuloksiin ei päästä muutamassa vuodessa. Virroilla on viime vuosikymmeninä tehty useita vedenpinnan nostohankkeita. Niissäkin ideasta valmiiseen toteutukseen aikaa on kulunut kymmenisen vuotta.
Tärkein asia jatkamisen kannalta on löytää hankkeelle vastuullinen hakija, joka hakee tarvittavat luvat ja tekee sopimukset. Hakija voi olla esimerkiksi Ruoveden kunta, mutta se voi olla myös jokin muu taho, maanomistaja tai kalastuskunta tai muu yhdistys. Luvan haltija on vastuussa hankkeesta myös sen toteutuksen jälkeen.
Kun hakija on tiedossa, voidaan alkaa miettiä rahoituksen hankkimista.
Ylitarkastaja Anne Mäkynen ely-keskuksesta evästi seminaarin osallistujia, että erityisen tärkeää on vuoropuhelu kaikkien asianosaisten kesken heti hankevirittelyn alusta. Suunnittelu pitää olla asiantuntevaa. Pohjapadon vaikutukset pitää ottaa huomioon niin järven ylä- kuin alapuolellakin. Keskeistä hankkeen toteutumiselle on se, että puoltajia on tarpeeksi.
Ely painottaa omasta näkökulmastaan sitä, että hanke ei saa vaikeuttaa tulvariskien hallintaa.
Hän kertoi myös siitä, miten aikaisemmissa hankkeissa korvausmenettelyt ovat toteutuneet.
Alku ranta-asukkaiden aktiivisuudessa
Iso-Tarjanneveden keskivedenkorkeuden nostohanke alkoi asiaan kyllästyneiden ranta-asukkaiden aktiivisuudesta. Epävirallinen ryhmä teki kansalaisaloitteet asiasta Ruoveden, Virtain ja Mänttä-Vilppulan kunnille vuonna 2018. Netissä kerättyyn adressiin on tähän mennessä nimensä kirjoittanut yli 2100 henkilöä.
Vedenkorkeuden nostohankkeen esiselvityksen tekemiseen saatiin rahoitus ely-keskukselta. Toteutuksesta otti vastuun Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys (KVVY). Selvityksessä kysyttiin ranta-asukkailta heidän kokemaansa haittaa ja sitä, olisivatko he valmiita osallistumaan kustannuksiin, jos hanke toteutuu.
Asian aktivisti ja nettiadressin ensimmäinen allekirjoittaja Hannu Raittinen on seurannut etenemistä. Hän sanoo, että toimintaryhmä on edelleen aktiivinen ja pitää yhteyttä kuntien päättäjiin.
Hänen mielestään esiselvitys antaa erinomaisen kuvan hankkeesta. Viime vuosina vedennostohankkeita on toteutettu muitakin, mun muassa Toisvedellä Virroilla.
–Toisveden hanke osoittaa, että vaikka Iso-Tarjannevesi on huomattavasti laajempi vesistöalue ja kustannukset tulevat olemaan eri mittaluokkaa, hanke vaikuttaa täysin realistiselta, koska voimavarat kolmen kunnan hankkeena ja laajan hyötyjäjoukon tukemana kestänevät myös huomattavastikin suuremmat kustannukset.