Mirka Viita-aho
50 vuotta sitten: Olisiko Ruovedelle laadittava yleisrantakaava?
Ruovedellä on rantaviivaa yli tuhat kilometriä. Tästä määrästä on yleiseen virkistystoimintaan sopivaa rantaa noin 800 kilometriä. Joka vuosi tänne lisääntyy rantojen äärille satakunta uutta kesämökkiä ja rantasaunaa. Nyt alkaa tulla kyseenalaiseksi ranta-alueitten tonttien määrittely vesiensuojelun osalta. Kuinka monta tällaista uutta asuntoa voidaan toistensa lähettyville vielä rakentaa ilman, ettei huomioida vesien saastumisen kuormitusta.
Tällä hetkellä Ruovedellä on vasta kolme hyväksyttyä rantakaavaa, joista yksi on vielä kesken ilman vahvistusta, mutta kuitenkin ollut jo valtuustokäsittelyssä. Viime rantakaavankäsittelyssä rajoitti kunnanvaltuusto jo puollella suunniteltujen kesäasuntojen määrää tällä 25 ha:n alueella.
Kaikesta huolimatta rantojen saastuminen on yleistynyt, joten tuskin on liian aikaista tähänkin asiaan kiinnittää vakavaa huomiota.
Ruovesi-lehti 24.10.1973