Kolumni
Kuluneena talvena hiihtäjämme menestyivät mainiosti. Huippuna olivat tietysti Pekingin olympialaiset, joista Suomelle tuli ”murtsikasta” peräti kuusi mitalia.
Piti ruveta kirjoista tarkistamaan, että onkos parempaan ennen pystyttykään. No löytyihän sieltä kahdet vielä menestyksekkäämmät kisat: Sarajevo 1984 ja Oslo 1952 – näistä molemmista saimme peräti kahdeksan mitalia.
Niin, Oslo 1952 ja Veikko Hakulisen 50 kilometrin voittoaika 3.33.33. Kultaa lähes viiden minuutin erolla seuraaviin, Eero Kolehmaiseen ja Norjan Magnar Estenstadiin. Ruotsin hiihtokuningas, ”Mora-Nisse” Karlsson jäi kuudenneksi, ah! Ja kesäkisat oli tulossa Suomeen. Voi niitä aikoja!
Sulo Kolkan teos, Veikko Hakulinen – latujen valtias, antaa kuvan hiihdosta koko kansan urheiluna sotien jälkeen. Kolkka kertoo Suomen metsäkoulujen kisoista Pieksämäen Nikkarilassa 1953: ”Siellä Kurun metsäkoulun oppilas Mikko Salmela ei lainkaan kunnioittanut nimiä, vaan työnteli lauantaina, helmikuun 14 p:nä koulujen välisessä viestinhiihdossa 10 km:n osuutensa lähes minuutin nopeammin kuin Hakulinen.”
Hakulisen harjoittelu oli tunnetusti systemaattista ja äärettömän päämäärätietoista, kun taas Salmela ei pitänyt edes harjoituspäiväkirjaa.
Haastattelin Mikko Salmelaa syksyllä 2001 Ruoveden Joulu -lehteen tulevaa henkilökuvausta varten. Tuolloin Mikko kertoi värikkäästi latukamppailuista, joista useammassakin hän onistui voittamaan Hakulisen, varsinkin pikamatkalla. Tämä on pieni ihme, sillä Hakulisen harjoittelu oli tunnetusti systemaattista ja äärettömän päämäärätietoista, kun taas Salmela ei pitänyt edes harjoituspäiväkirjaa. Superlahjakkuutena – tunnettuna tasatyöntöspesialistina – hänet kutsuttiin joskus Hiihtoliiton leireille, mutta arvokisaedustukseen Mikko ei yltänyt.
Erityisesti niin sanotussa pikahiihdossa meillä oli 1950-luvulla erittäin laaja taso. Tästä paljon puhuva esimerkki on se, että kaksinkertainen 15 kilometrin maailmanmestari Hakulinen ei koskaan voittanut kyseisen matkan Suomen mestaruutta! Samalla tämä kertoo Veikon poikkeuksellisesta kyvystä onnistua suurkilpailuissa.
1950-luvulla elettiin amatööriurheilun aikaa. Harjoiteltiin työajan sallimissa puitteissa, pääasiassa iltaisin. Mikko Salmela ja Veikko Hakulinen tekivät elämäntyönsä metsäteknikkoina. Paljon riippui siitä, miten työnantaja suhtautui alaisensa harrastukseen. Hakulisella asiat olivat Yhtyneillä Paperitehtailla hyvällä mallilla – Salmelan Mikolla ei kai niin hyvin.
Voiko tämän päivän ja entisaikojen hiihtäjien saavutuksia verrata toisiinsa?
Tämän päivän huippuhiihtäjätkin ovat ammattiurheilijoita. Välineet, voitelu, valmennus ja kilparadat ovat kehittyneet valtavasti 1950-luvun ajoista. Voiko tämän päivän ja entisaikojen hiihtäjien saavutuksia verrata toisiinsa?
Ehkä ei. Paras vain nauttia ”Haku-Veikko -muistoista” ja iloita Niskasen sisarusten, Krista Pärmäkosken, Joni Mäen ja kumppaneiden latumenestyksistä. Niin, ja odottaa, tuleeko Iivosta ”neljissä kisoissa kullattu” olympiasankari Cortinassa 2026!
Suomen ja eteläisen veljeskansamme Viron kielet ovat näennäisesti niin lähellä toisiaan, että syntyy harhakuva: kyllähän tuosta selvän saa, kun puhutaan vähän hitaammin. Ja mikä vielä pahempaa, kieltemme samalta näyttävien sanojen erilaisilla merkityksillä leikittely (eksitussõnad = ”hairahdussanat”) johtaa helposti siihen, että kielisukulaisuutemme tuntuu jonkinlaiselta vitsiltä!
Suomen ja eteläisen veljeskansamme Viron kielet ovat näennäisesti niin lähellä toisiaan, että syntyy harhakuva: kyllähän tuosta selvän saa, kun puhutaan vähän hitaammin. Ja mikä vielä pahempaa, kieltemme samalta näyttävien sanojen erilaisilla merkityksillä leikittely (eksitussõnad = ”hairahdussanat”) johtaa helposti siihen, että kielisukulaisuutemme tuntuu jonkinlaiselta vitsiltä!
”Tõstame klaasi meie koosviibimise mälestuseks!” (= ”Kohotamme maljan yhdessäolomme muistoksi!”) Serkkuni Marjatta muisteli äskettäin enonsa, opettaja Johannes Karvosen maljapuhetta vuodelta 1942. Virolaisystävät olivat tulleet Turkuun saattamaan sotalapsena ollutta Karvosen sukulaispoikaa takaisin kotiin. Meiltä pääsi sotalapsia myös Viroon! Vuosina 1941–1944 Saksa miehitti Baltiaa, ja salli tällaisen virolais-suomalaisen ystävyystoiminnan.
”Tõstame klaasi meie koosviibimise mälestuseks!” (= ”Kohotamme maljan yhdessäolomme muistoksi!”) Serkkuni Marjatta muisteli äskettäin enonsa, opettaja Johannes Karvosen maljapuhetta vuodelta 1942. Virolaisystävät olivat tulleet Turkuun saattamaan sotalapsena ollutta Karvosen sukulaispoikaa takaisin kotiin. Meiltä pääsi sotalapsia myös Viroon! Vuosina 1941–1944 Saksa miehitti Baltiaa, ja salli tällaisen virolais-suomalaisen ystävyystoiminnan.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste