Moni ih­mis­luon­teen sy­vim­mät kou­ke­rot lä­pi­ko­tai­sin kah­lan­nut asi­an­tun­ti­ja on ol­lut kau­an jo sitä miel­tä, et­tä kaik­ki me ih­mi­set ke­rääm­me elä­mäm­me ai­ka­na jo­ta­kin. Toi­sil­la se on vain pal­jon sil­mään pis­tä­väm­pää kuin toi­sil­la.

Jos ke­rää vaik­ka nap­pe­ja, ei sitä vält­tä­mät­tä ku­kaan tie­dä.

Mut­ta jos ke­rää trak­to­rei­ta, niin kyl­lä sen jos­sain vai­hees­sa joku huo­maa.

Ke­räys­mah­dol­li­suuk­sia on ra­jat­to­mas­ti. Mitä ta­han­sa voi elä­mäs­sään lait­taa tal­teen.

Joku ke­rää mar­jo­ja, sie­niä ja mui­ta syö­tä­viä kas­ve­ja. Toi­set polt­to­pui­ta, kau­nii­ta ki­viä tai vaik­ka ruu­su­la­jik­kei­ta. Jot­kut ha­lu­a­vat mat­ka­muis­to­ja tai ai­na­kin käy­dä mah­dol­li­sim­man mo­nes­sa pai­kas­sa ja ot­taa niis­tä va­lo­ku­via.

It­se olen lap­se­na ke­rän­nyt pu­ru­ku­min ku­via ja vä­hän van­hem­pa­na pos­ti­merk­ke­jä.

Kos­kaan ei voi tie­tää mikä ke­tä­kin kiin­nos­taa.

Pe­rin­tei­sim­piä koh­tei­ta ovat yleen­sä ol­leet ai­na juu­ri pos­ti­mer­kit ja ra­hat. Niil­lä on ihan omat ker­hon­sa ym­pä­ri maa­il­man ja huu­to­kaup­pan­sa, jois­sa liik­kuu ajoit­tain suu­ri­a­kin sum­mia.

Ke­rää­mi­sen ak­tii­vi­suu­des­sa on myös pal­jon ero­ja. Joku te­kee sitä luon­nos­taan ihan va­hin­gos­sa ja toi­set oi­ke­as­ti työk­seen ja kier­tä­vät suu­rel­la alu­eel­la et­sien an­tiik­kia tai mui­ta har­vi­nai­suuk­sia. Am­mat­ti­lai­set te­ke­vät vie­lä­kin ai­na sil­loin täl­löin niin sa­not­tu­ja kirp­pu­to­ri­löy­tö­jä. Jos­kus on myyn­ti­pöy­däl­lä hal­paan hin­taan ai­van mi­tät­tö­män nä­köi­nen, jopa ruma esi­ne, mut­ta sen taus­tal­ta löy­tyy kui­ten­kin joku ar­vos­tet­tu tai­tei­li­ja tai suun­nit­te­li­ja.

Kos­kaan ei voi tie­tää mikä ke­tä­kin kiin­nos­taa. Joil­le­kin tär­kein­tä voi ol­la saa­da maa­il­man täh­dil­tä ja ido­leil­taan ni­mi­kir­joi­tuk­sia. Minä esi­mer­kik­si tun­nen sel­lai­sia hen­ki­löi­tä, jot­ka ke­rää­vät moot­to­ri­sa­ho­ja, mo­po­ja, po­lii­si­au­to­jen pie­nois­mal­le­ja, pins­se­jä, ää­ni­le­vy­jä, ka­set­te­ja, ky­niä, lip­pa­lak­ke­ja, muu­mi­mu­ke­ja, sar­ja­ku­va­leh­tiä, ara­bi­an pos­lii­nia, kal­ja­pul­lon kork­ke­ja ja täy­siä vii­na­pul­lo­ja.

Ke­räys­mah­dol­li­suuk­sia on ra­jat­to­mas­ti. Mitä ta­han­sa voi elä­mäs­sään lait­taa tal­teen.

Ke­räi­li­jät te­ke­vät yleen­sä huo­maa­mat­taan myös pal­ve­luk­sen muul­le vä­es­töl­le, sil­lä he säi­lyt­tä­vät aar­teen­sa hy­vin ja asi­oi­hin pe­reh­ty­nee­nä hank­ki­vat vä­hi­tel­len sel­lai­sen tie­to­pan­kin, jon­ka yk­si­tyis­koh­tia ei ker­ral­la mis­tään Goog­les­ta löy­dy.

Hi­mo­ke­räi­li­jä ei yleen­sä kos­kaan ole erak­ko. Hän kier­tää paik­ko­ja löy­tääk­seen mie­lei­siä ta­va­roi­ta ja vaih­taa nii­tä yleen­sä mui­den alan har­ras­ta­jien kans­sa.

Ke­räi­li­jät pi­tä­vät­kin pal­jon niin sa­not­tu­ja rom­pe­päi­viä, jot­ka ovat hy­vin so­si­aa­li­sia ta­pah­tu­mia. Ta­va­roi­ta ja tie­to­ja vaih­de­taan vilk­kaas­ti.

Ke­räi­li­jät tun­te­vat ver­tai­si­aan ja kun ky­syy, mis­tä voi­si jon­kun kiin­nos­ta­van asi­an mah­dol­li­ses­ti hank­kia, niin use­as­ti löy­tyy nimi, jol­ta kan­nat­taa ky­syä.

Mi­nä­kin al­le­kir­joi­tan täy­sin sen us­ko­muk­sen, et­tä kaik­ki ke­rää­vät jo­tain.

Jos löy­tyy oi­ke­as­ti sel­lai­nen ih­mi­nen, joka ei vä­li­tä mis­tään, ei­kä ar­vos­ta mi­tään, hän­tä ei kiin­nos­ta mi­kään, ei­kä ole ha­lu­kas säi­lyt­tä­mään mi­tään tal­les­sa, niin mie­les­tä­ni hän­kin on kui­ten­kin syn­nyn­näi­nen ke­räi­li­jä.

Hän ke­rää it­sel­leen vai­keuk­sia.