Jos lo­maan pak­kaa lii­kaa odo­tuk­sia etu­kä­teen, on help­po en­nus­taa, et­tä pie­leen me­nee.

Tänä vuon­na jär­jes­tin ke­sä­lo­maa jo va­pun tie­noil­le. Tar­koi­tus oli mat­ka­ta muil­le mail­le, ta­paa­maan ete­läi­sel­lä pal­lon­puo­lis­kol­la ma­jai­le­vaa ai­kuis­ta poi­kaa­ni. Ke­vääl­lä sik­si, et­tä ei hu­vit­ta­nut aja­tus mat­kus­taa kyl­mään ja pi­me­ään Chi­len tal­veen Suo­men su­ven va­loi­sis­ta öis­tä.

Maa­il­man ta­pah­tu­mat muut­ti­vat suun­ni­tel­mia. Ve­nä­jä hyök­kä­si Uk­rai­naan. So­dan var­jos­sa tun­tui pa­rem­mal­ta vain jää­dä val­mis­te­le­maan kas­vi­maa­ta ja is­tut­ta­maan pe­ru­naa.

Jyr­kin mut­ka mat­kaan tuli ko­ro­nas­ta, joka ei vain tah­do hel­lit­tää meis­tä otet­taan. Maa­lis­kuun alus­sa vaih­toon läh­te­nyt opis­ke­li­ja jou­tui reis­sun­sa aluk­si is­tu­maan vii­kon ka­ran­tee­nis­sa ho­tel­lis­sa, kun pe­ril­le pääs­tyä len­to­ken­tän ko­ro­na­tes­ti näyt­ti po­si­tii­vis­ta.

Al­koi tun­tua pa­rem­mal­ta ide­al­ta jää­dä ko­ti­tan­te­reel­le, kuin mat­kus­taa maa­il­man toi­sel­le puo­lel­le kat­se­le­maan vii­kok­si ho­tel­li­huo­neen sei­nää, jos ko­ro­na-ar­pa osui­si koh­dal­le. To­den­nä­köi­syys sil­le on pal­jon pa­rem­pi kuin lot­to­voit­toon.

Edes­sä oli siis loma yl­lä­tyk­sel­li­seen ai­kaan il­man suur­ta pää­mää­rää tai sel­kei­tä suun­ni­tel­mia. Tun­nel­ma oli vä­hän la­tis­tu­nut, olin­han aja­tel­lut tä­män tou­ko­kuun ole­van pit­käs­tä ai­kaa jo­tain eri­tyis­tä. Tu­li­han sii­tä sel­lai­nen, to­sin eri ta­val­la kuin suun­nit­te­lin.

Kun en­sim­mäi­sel­lä vii­kol­la sa­te­li lun­ta, ei syn­ty­nyt lo­mast­res­siä. Tie­dät­te­hän tä­män in­hot­ta­van stres­sin muo­don: kun odo­tet­tu loma vih­doin al­kaa ja mie­li tar­vit­si­si rau­hoit­tu­mis­ta, sa­maan ai­kaan sitä ha­lu­ai­si teh­dä kaik­kia nii­tä asi­oi­ta, joi­ta ar­jes­sa ei eh­di ja jois­ta tal­vel­la vain haa­vei­lee. Al­kaa mel­kein ah­dis­taa, kos­ka nyt pi­täi­si teh­dä sitä ja tätä, kun on loma ja on ai­kaa, ja kos­ka jos ei nyt, niin mil­loin sit­ten...

Ter­vey­den­hoi­don asi­an­tun­ti­jat neu­vo­vat, et­tä en­sim­mäi­nen viik­ko lo­mas­ta kan­nat­taa va­ra­ta el­py­mi­seen ja le­pää­mi­seen. Sil­loin stres­si­mit­ta­ri pi­täi­si hil­jal­leen pa­lau­tua pak­kas­lu­ke­mis­ta lä­hel­le nol­laa ja toi­von mu­kaan plus­san puo­lel­le.

No, tämä to­teu­tui­kin koh­dal­la­ni hy­vin: huh­ti­kuun lo­pus­sa ke­sä­ke­leis­tä ei voi­nut kuin haa­veil­la. Mök­ki­tien rin­tees­sä oli vie­lä mon­ta kym­men­tä sent­tiä lun­ta, pe­ril­le pää­si vain pit­kä­var­ti­sis­sa saap­pais­sa, jär­vi­kin vie­lä tu­ke­vas­ti jääs­sä. Oli ai­kaa aset­tua.

Lu­mi­hiu­ta­lei­den tans­sin seu­raa­mi­nen ke­sä­lo­mal­la oli me­di­ta­tii­vis­ta: vä­liin ne lei­jai­li­vat maa­han rau­hal­li­ses­ti, vä­liin vii­mas­sa kiep­pu­en. Kii­re kaik­ko­si.

Toi­nen usein tois­tet­tu oh­je pa­lau­tu­mi­seen on, et­tä lo­mal­la kan­nat­taa teh­dä asi­oi­ta, jot­ka ovat kau­ka­na sii­tä, mitä työs­sään te­kee. Se­kin tuli täy­tet­tyä, sil­lä to­teu­tin pit­kä­ai­kai­sen haa­vee­ni ja os­tin toi­sel­la lo­ma­vii­kol­la rai­vaus­sa­han.

Met­su­rin päi­vän pi­tuu­teen en ky­nän­pyö­rit­te­li­jä­nä yl­lä, mut­ta kyl­lä työn jäl­ki pik­ku­hil­jaa päi­vien mit­taan al­koi ran­ta­pu­si­kos­sa nä­kyä.

Odot­ta­mat­to­maan lo­maan mah­tui myös hi­tai­ta aa­mu­ja vuo­si­kym­me­niä van­ho­jen päi­vä­kir­jo­jen pa­ris­sa, yh­det van­ho­jen tans­sit sekä pit­kiä jut­tu­tuo­ki­oi­ta ys­tä­vien kans­sa kas­vok­kain ja vir­tu­aa­li­ses­ti.

Töi­hin oli kiva pa­la­ta, kun stres­si­mit­ta­ri oli vaih­teek­si vih­re­äl­lä