Pie­nes­tä pi­tä­en olen tot­tu­nut aja­tuk­seen, et­tä van­hat sa­non­nat pi­tä­vät ai­na paik­kan­sa ja luu­len et­tä moni muu on ko­ke­nut ai­van sa­moin. Jos­kus olen kui­ten­kin py­säh­ty­nyt tar­kem­min miet­ti­mään jo­tain eri­kois­ta sa­non­taa, jon­ka to­den­pe­räi­syyt­tä olen us­kal­ta­nut epäil­lä, ku­ten: ”Ei par­ta pa­hoil­le kas­va, tur­pa­jou­het jou­ta­vil­le”.

Pie­nes­tä pi­tä­en olen tot­tu­nut aja­tuk­seen, et­tä van­hat sa­non­nat pi­tä­vät ai­na paik­kan­sa ja luu­len et­tä moni muu on ko­ke­nut ai­van sa­moin. Jos­kus olen kui­ten­kin py­säh­ty­nyt tar­kem­min miet­ti­mään jo­tain eri­kois­ta sa­non­taa, jon­ka to­den­pe­räi­syyt­tä olen us­kal­ta­nut epäil­lä, ku­ten: ”Ei par­ta pa­hoil­le kas­va, tur­pa­jou­het jou­ta­vil­le”.

Iät ajat on ver­rat­tu maa­lais- ja kau­pun­ki­lai­se­lä­mää. Suu­rin ero lie­nee edel­leen se, et­tä maal­la ei tar­vit­se tui­jot­taa kel­loa niin usein kuin kau­pun­gis­sa, elä­mä ei yleen­sä ole mi­nuu­tis­ta kiin­ni. Maal­la voi nos­taa kat­seen mai­se­maan ja mie­li tyyn­tyy. Läs­nä on mo­ni­ais­ti­nen ko­ke­mus. Sil­mät ja kor­vat her­kis­ty­vät ot­ta­maan vas­taan luon­non il­mi­öi­tä, huo­maa­maan pie­ni­ä­kin ra­sah­duk­sia ja tirs­ku­tuk­sia ja vä­lil­lä täyt­tä hil­jai­suut­ta. Maa­seu­dul­la vää­jää­mät­tä al­tis­tuu rau­hal­li­siin het­kiin.

Iät ajat on ver­rat­tu maa­lais- ja kau­pun­ki­lai­se­lä­mää. Suu­rin ero lie­nee edel­leen se, et­tä maal­la ei tar­vit­se tui­jot­taa kel­loa niin usein kuin kau­pun­gis­sa, elä­mä ei yleen­sä ole mi­nuu­tis­ta kiin­ni. Maal­la voi nos­taa kat­seen mai­se­maan ja mie­li tyyn­tyy. Läs­nä on mo­ni­ais­ti­nen ko­ke­mus. Sil­mät ja kor­vat her­kis­ty­vät ot­ta­maan vas­taan luon­non il­mi­öi­tä, huo­maa­maan pie­ni­ä­kin ra­sah­duk­sia ja tirs­ku­tuk­sia ja vä­lil­lä täyt­tä hil­jai­suut­ta. Maa­seu­dul­la vää­jää­mät­tä al­tis­tuu rau­hal­li­siin het­kiin.

Ajet­tu­a­ni ajo­kor­tin ih­met­te­lin, mil­lai­sil­le kus­keil­le sitä ajo­lu­pa myön­ne­tään­kään. Sit­tem­min on ki­lo­met­re­jä ker­ty­nyt, ja vuo­sien mit­taan olen tyy­pi­tel­lyt kul­jet­ta­jia ajo­ta­van mu­kaan.

Ajet­tu­a­ni ajo­kor­tin ih­met­te­lin, mil­lai­sil­le kus­keil­le sitä ajo­lu­pa myön­ne­tään­kään. Sit­tem­min on ki­lo­met­re­jä ker­ty­nyt, ja vuo­sien mit­taan olen tyy­pi­tel­lyt kul­jet­ta­jia ajo­ta­van mu­kaan.

Kas­vi­huo­neil­mi­ön uh­ka on ha­vait­tu alun pe­rin jo 1880-lu­vul­la, mut­ta maa­il­ma oli sil­loin vie­lä elä­män­tyy­lil­tään niin pe­rin­tei­nen, et­tä on help­po ym­mär­tää asi­an tun­tu­neen ou­dol­ta ja to­del­li­sen no­tee­raa­mi­sen siir­ty­neen pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Kas­vi­huo­neil­mi­ön uh­ka on ha­vait­tu alun pe­rin jo 1880-lu­vul­la, mut­ta maa­il­ma oli sil­loin vie­lä elä­män­tyy­lil­tään niin pe­rin­tei­nen, et­tä on help­po ym­mär­tää asi­an tun­tu­neen ou­dol­ta ja to­del­li­sen no­tee­raa­mi­sen siir­ty­neen pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

He­rään aa­mul­la pu­he­li­men he­rä­tyk­seen. Sam­mu­tan sen ja näen il­moi­tuk­sen pon­nah­ta­van pu­he­li­men ylä­reu­nas­ta. Se he­rät­tää kiin­nos­tuk­se­ni ja klik­kaan so­vel­luk­seen. So­vel­luk­ses­sa on muu­ta­man se­kun­nin pi­tui­sia ly­hyt­vi­de­oi­ta pe­rä­jäl­keen lo­put­to­mas­ti. Alan se­laa­maan alas­päin, sil­lä en­sim­mäi­nen vi­deo sai do­pa­mii­nin kier­tä­mään ai­vois­sa­ni.

He­rään aa­mul­la pu­he­li­men he­rä­tyk­seen. Sam­mu­tan sen ja näen il­moi­tuk­sen pon­nah­ta­van pu­he­li­men ylä­reu­nas­ta. Se he­rät­tää kiin­nos­tuk­se­ni ja klik­kaan so­vel­luk­seen. So­vel­luk­ses­sa on muu­ta­man se­kun­nin pi­tui­sia ly­hyt­vi­de­oi­ta pe­rä­jäl­keen lo­put­to­mas­ti. Alan se­laa­maan alas­päin, sil­lä en­sim­mäi­nen vi­deo sai do­pa­mii­nin kier­tä­mään ai­vois­sa­ni.

Vuo­si sit­ten kuul­les­sa­ni va­lin­nas­ta­ni, olin ai­dos­ti yl­lät­ty­nyt. Kuu­lun­ko muka sa­maan lu­et­te­loon lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni ruo­ve­te­läis­ten ni­mi­hen­ki­löi­den, Paa­nas-Ei­kan, Vin­han Tu­pun, Sar­va­nan Mar­ga­re­tan, Ta­ka­lan Mau­non ja kump­pa­nei­den kans­sa?

Vuo­si sit­ten kuul­les­sa­ni va­lin­nas­ta­ni, olin ai­dos­ti yl­lät­ty­nyt. Kuu­lun­ko muka sa­maan lu­et­te­loon lap­suu­te­ni ja nuo­ruu­te­ni ruo­ve­te­läis­ten ni­mi­hen­ki­löi­den, Paa­nas-Ei­kan, Vin­han Tu­pun, Sar­va­nan Mar­ga­re­tan, Ta­ka­lan Mau­non ja kump­pa­nei­den kans­sa?