Rakas. Esi­tän it­se­ni nei­ti Jo­si­a­ne An­ge­no­rik­si, myö­häi­sen her­ran ja rou­va Ro­bert An­ge­no­rin ai­no­ak­si ty­tärk­si, ha­lu­an pyy­tää apua ra­hoi­tust­ran­sak­ti­os­sa. Ja ha­lu­an in­ves­toi­da tuo­tan­toon ja kiin­teis­tö­jen hal­lin­taan maas­sa­si. En ole vie­lä ta­van­nut kans­sa­si ai­em­min, mut­ta us­kon, et­tä on pak­ko luot­taa sii­hen, et­tä on­nis­tum­me jos­kus elä­mäs­sä.

Mi­nul­la on 7,5 mil­joo­naa dol­la­ria Yh­dys­val­tain dol­la­rei­ta si­joit­ta­mi­seen maa­si, myö­häi­nen isä­ni tal­let­ti ra­has­ton ra­has­ton­hoi­ta­jal­le, jol­la oli ni­mel­tään edun­saa­ja, en­nen kuin hä­net mur­hat­tii­in Nor­sun­luu­ran­ni­kon tä­män po­liit­ti­sen krii­sin ai­ka­na, ja minä Tar­vit­set apua hen­ki­lö­koh­tai­sel­la / yri­tys­ti­lil­lä­si ole­vien va­ro­jen vas­taa­not­ta­mi­ses­sa maa­si si­joit­ta­mi­seen ja au­tan myös mi­nua jat­ka­maan opin­to­ja­ni ko­ti­maas­sa­si.

Edel­lä lai­na­tun vies­tin kal­tai­sia yh­tey­de­not­to­ja tup­sah­te­lee säh­kö­pos­tiin tä­män täs­tä. Ku­vaa­vaa niil­le on, et­tä heti ym­mär­tää vies­tin lä­het­tä­jän äi­din­kie­len ole­van jo­ta­kin muu­ta kuin suo­mi. Usein sekä si­säl­tö et­tä kie­li­a­su nau­rat­ta­vat ko­vas­ti.

Täs­sä mie­les­sä on on­ni, et­tä eng­lan­ti kään­tyy ko­nee­seen syö­tet­ty­nä ko­vin vai­val­loi­ses­ti suo­mek­si. Niin pal­jon on meil­lä tai­vu­tus­päät­tei­tä ja kir­jain­ten muu­tok­sia, et­tä vai­kut­taa ole­van mah­do­ton­ta oh­jel­moi­da di­gi­ai­vot kie­len tuot­ta­mi­ses­sa yh­tä tai­ta­vak­si kuin kuka ta­han­sa Ruo­ve­den mum­mo tai vaa­ri. Vai kir­joit­tai­si­ko ku­kaan muu kuin lu­ki­häi­ri­ös­tä kär­si­vä ”ty­tärk­si”, kun tar­koit­taa sa­noa ”tyt­tä­rek­si”?

Nei­ti Jo­si­a­ne An­ge­nor on il­mi­sel­vä op­ti­mis­ti. Tai ai­na­kin hän­tä esit­tä­vä hen­ki­lö on sitä. Mi­nä­kin olen. Ko­tip­sy­ko­lo­gi si­säl­lä­ni sa­noo, et­tä op­ti­mis­mi on ai­na pa­rem­pi mie­lel­le kuin pes­si­mis­mi.

Aa­mu­leh­den ko­lum­nis­tin Si­mo­pek­ka Virk­ku­lan mu­kaan puo­li kan­sa­kun­taa kat­soi Mau­no Koi­vis­tos­ta ker­to­vaa tv-oh­jel­maa lop­pi­ai­se­na ja nel­jän­nes kan­sas­ta rien­si te­ke­mään sa­man so­me­päi­vi­tyk­sen: ”El­lem­me var­muu­del­la tie­dä, kuin­ka tu­lee käy­mään, olet­ta­kaam­me, et­tä kaik­ki käy hy­vin.”

Tie­dän myös, et­tä luot­ta­mus kans­sa­e­lä­jiin on lah­ja, jota kai­kil­la ei ole. Ne, joil­le sitä ei ole suo­tu, muis­ta­vat va­roi­tel­la on­ne­non­ki­joi­den kyy­tiin hyp­pää­mi­ses­tä.

Koko yh­teis­kun­ta pe­rus­tuu luot­ta­muk­seen. Joku ku­vaa sitä lii­mak­si yh­tei­söl­li­syy­del­le tai öl­jyk­si yh­teis­kun­nan rat­tail­le.

Luo­tan sii­hen, et­tä pi­me­äl­lä vas­taan au­toi­le­va ei räp­säy­tä pit­kiä va­lo­ja kym­me­nen met­riä en­nen koh­taa­mis­ta tai oh­jaa au­to­aan mi­nua koh­ti. Val­mis­ruo­kia teh­taan lin­jas­tol­la se­koit­te­le­va ei pärs­käy­tä purk­kaa suus­taan kat­ti­laan. Kam­paa­ja ei leik­kaa mil­lin sän­keä, jos pyy­dän ta­saa­maan lat­vat.

Vaik­ka toi­sen­lai­seen yh­teis­kun­taan kas­va­nut saat­taa käyt­tää suo­ma­lais­ten luot­ta­mus­ta toi­siin­sa ar­mot­ta hy­väk­seen, elä­mä il­man luot­ta­mus­ta on ras­kas­ta. Tai­toa voi kui­ten­kin kuu­lem­ma har­joi­tel­la ja muis­taa ol­la myös mui­den luot­ta­muk­sen ar­voi­nen.

Luo­tan sii­hen, et­tä pi­me­äl­lä vas­taan au­toi­le­va ei räp­säy­tä pit­kiä va­lo­ja
kym­me­nen met­riä en­nen koh­taa­mis­ta.