Eka ker­ta hir­vit­ti. Mat­kal­la so­vit­tuun ta­paa­mis­paik­kaan mie­tin use­aan ker­taan, mis­sä oli­si lä­hin paik­ka teh­dä u-kään­nös.

Oli­han ti­lan­ne ai­ka ou­to no­vii­sin avan­nos­sa kas­tau­tu­mi­sek­si.

Her­mos­tu­neen vai­to­nai­ses­sa ryh­mäs­sä kuun­te­lem­me opas­tus­ta, mi­ten jär­ves­tä pää­see ylös lä­hes täy­sis­sä ret­ki­luis­te­lu­va­rus­teis­sa. Kel­lut­ta­vaan rep­puun saa ha­lu­tes­saan kiin­nit­tää köy­den, jon­ka toi­ses­ta pääs­tä pi­tää kiin­ni var­mis­ta­ja. Kau­lal­la roik­ku­vat tie­ten­kin nas­ka­lit.

Pe­lot­taa. En­sin­nä­kin se, et­ten ole elä­mäs­sä­ni pu­lah­ta­nut avan­toon. Etu­kä­teen on vai­kea ku­vi­tel­la, mil­tä tun­tuu, kun hyi­nen kyl­myys ym­pä­röi joka puo­lel­ta. Kuin­ka pal­jon vaat­teet pai­na­vat? Muu­tun­ko sii­nä sil­män­rä­päyk­ses­sä pai­na­vak­si kuin kivi? Mi­ten ve­des­tä kam­pe­a­mi­nen on­nis­tuu?

Muu­tun­ko sii­nä sil­män­rä­päyk­ses­sä pai­na­vak­si kuin kivi?

As­kel mus­taan ve­teen, ja kä­väi­sen pi­pon tup­sua myö­ten ve­den­pin­nan al­la. Rep­pu il­ma­tii­viis­ti pa­kat­tui­ne vaih­to­vaat­tei­neen nos­taa pin­nal­le kuin kork­ki.

Ha­mui­len nas­ka­lei­ta, ja rep­puun kä­den ulot­tu­vil­le kiin­ni­tet­ty heit­to­lii­na­kin on käy­tet­tä­vis­sä. En­sin pi­tää kui­ten­kin pols­kia ja­loil­la voi­mak­kaas­ti, jot­ta ne nou­se­vat lä­hes vaa­ka­ta­soon ve­den pin­nan lä­hel­le. Sii­tä on­kin ly­hyt kie­räh­dys jääl­le. Sit­ten pi­ka­pi­kaa re­pus­ta ve­det­ty­jen kui­vien vaih­to­vaat­tei­den pu­ke­mi­seen ka­ve­rei­den avus­tuk­sel­la.

On­nek­si täs­sä oh­ja­tus­sa har­joi­tuk­ses­sa jään reu­na ei petä. Jos sitä oli­si pi­tä­nyt ha­ka­ta et­sien vah­vaa koh­taa, voi­mat oli­si­vat epäi­le­mät­tä uu­pu­neet het­kes­sä.

Kol­man­nel­la otan jo rau­hal­li­ses­ti: eh­din las­kea ai­na­kin kah­teen.

Tämä pa­rin vuo­den ta­kai­nen pe­las­tau­tu­mis­har­joi­tus tuli mie­lee­ni, kun vii­me syk­sy­nä roh­kais­tuin en­sim­mäis­tä ker­taa var­si­nai­sel­le avan­tou­in­nil­le.

Ko­ke­neen tal­viu­i­ma­rin – Ve­nä­jäl­lä hei­tä muu­ten kut­su­taan mur­suik­si – neu­vos­ta puen ne­op­ree­ni­hans­kat ja -tos­sut. Näin on kuu­lem­ma mu­ka­vam­paa, kun ei jää­dy kiin­ni lai­tu­rin me­tal­li­ra­ken­tei­siin. No, kyl­lä­hän se to­si­aan kuu­los­taa mu­ka­vam­mal­ta!

Muu­ta­man hen­gen jou­kol­la kul­jem­me sau­nas­ta lai­tu­ril­le niin, et­tä kun edel­li­nen on las­keu­tu­mas­sa jär­veen, seu­raa­va jo lä­hes­tyy pol­kua pit­kin. Täs­sä ei voi jää­dä unek­si­maan ja har­kit­se­maan, men­nä­kö vai ei.

On niin pi­me­ää, et­ten us­kal­la pääs­tää ir­ti rap­pu­sis­ta, vaan mi­nul­le riit­tää 0,5 se­kun­nin kas­tau­tu­mi­nen kau­laa myö­ten. Toi­sel­la ker­ral­la vii­vyn vä­hin­tään 1,5 se­kun­tia. Kol­man­nel­la otan jo rau­hal­li­ses­ti: eh­din las­kea ai­na­kin kah­teen.

Tä­män po­ru­kan ta­pa­na on kas­tau­tua kol­mes­ti sau­nail­lan ai­ka­na. Näin eh­kä sik­si, et­tei so­pi­vaa mää­rää tar­vit­se miet­tiä, vaan pel­käs­tään to­teut­taa.

Kun il­lan kol­me pu­lah­dus­ta ovat ta­ka­na, ja­lois­sa ki­hel­möi mu­ka­vas­ti ja olo on hy­vin ren­to.

Joku jää kuu­lem­ma heti kouk­kuun tal­viu­in­tiin. Niin iha­na tun­ne, et­tä ve­lat muut­tu­vat saa­ta­vik­si! Eu­fo­ri­nen olo! Ar­ki­a­si­at nol­laan­tu­vat! Ei­kä täs­sä vie­lä kaik­ki: Sä­ryt väis­ty­vät. Uni sy­ve­nee. Fluns­sat vä­he­ne­vät. Stres­si haih­tuu. On­nel­li­suus li­sään­tyy.

Voi ol­la. Eh­kä tämä vaa­tii vä­hän enem­män ko­ke­mus­ta kuin ne vii­si sau­nail­taa avan­toi­neen. Ve­des­sä pi­tää kuu­lem­ma ren­tou­tua – tä­hän on mi­nul­la mat­kaa.

Kun il­lan kol­me pu­lah­dus­ta ovat ta­ka­na, ja­lois­sa ki­hel­möi mu­ka­vas­ti ja olo on hy­vin ren­to. Ihan pa­ras het­ki on kui­ten­kin jäl­keen­päin mö­kin läm­pi­mäs­sä höy­ry­ä­vän tee­ku­pin ää­rel­lä kek­si­purk­kia ha­mu­ten.