Pari säkillistä muistoja
Siivosin varastoa ja mietin jälleen kerran, mitä maailmassa minun pitäisi tehdä parille isolle ja erilaisia karvaelukoita täynnä olevalle jätesäkille, jotka ovat pyörineet mukanani muuttaessani ensin omakotitalosta neljän huoneen rivariasuntoon ja sieltä vielä kaksioon. Käyn aina pussien sisällön läpi: lammas Ilppo-Ilppo-Ilppo, lehmä Pikku-Lilli, porsas Nasuliini, kotkan tapainen Anni, joka oli naimisissa puolta pienemmän Pentti-variksen kanssa…
Eläintarhan omistajat ovat lähteneet kotoa silloin omakotitaloaikoihin, yli 10 vuotta sitten. Ei heilläkään toistaiseksi tilaa ole säilytellä lapsuuden lelujaan.
Oletettavasti tavarat olisi jo aikoja sitten viskattu pois, jos olisin pakannut ne muuttavan lapsen mukaan. Olen nimittäin havainnut, että lapsuuden nostalgiset esineet muuttuvat usein tärkeiksi vasta sen jälkeen, kun neljäskymmenes syntymäpäivä on ohitettu.
Ainakin itselleni kävi niin. Kun aikoinaan pakkasin vähän yli parikymppisenä tavaroitani muuttaakseni Turusta Tampereelle, pudottelin surutta muun muassa kaikki nukkeni roskikseen. Käytännön sanelema ratkaisu: toki olisin jättänyt ne vanhempieni nurkkiin odottelemaan, mutta siinä vaiheessa he olivat kumpikin poistuneet keskuudestamme ja asuntokin myytiin.
Marja-Tertusta, Helenasta, Sadusta, Elisabethista ja muista ei jäänyt edes valokuvaa, sillä jostain hämärästä syystä olen nuorempana kuvannut lähinnä satunnaisia katajapensaita ja oravia, joilla ei näin 60 vuotta myöhemmin ole minkäänlaista muistoarvoa. Harmittaa!
On tähän Annien ja Ilppojen säilyttämiseen muitakin syitä kuin se, että itse vanhempana kaipailin omia lelujani. Olivathan nämä tietysti tärkeitä muistoja minullekin. Muistan Annin ja Pentin häät, lapsen ilmeen, kun paketista tuli esiin valtava lehmä tai lammas. Niillä on leikitty paljon ja niistä on pidetty huolta.
Saint-Exupéryn Pikku prinssi kiteyttää hyvin ajatuksen, joka tavallaan liittyy näihin lapsuuden esineisiinkin: ”Aika, jonka olet tuhlannut ruusullesi, tekee siitä tärkeän sinulle.” Tärkeän niin minulle kuin ehkä lapsillenikin, kun he tietävät minun säilyttävän ihan konkreettisesti osaa heidän lapsuuden muistoistaan.
Teen siis niin kuin aiemminkin: houkuttelen eläintarhan takaisin pussiin ja suljen sen. Teen säkkiin muutaman ilmareiän, jotta niiden on mukavampi odotella jatkotoimenpiteitä. Enää kymmenisen vuotta siihen, että nuorimmainenkin täyttää 40.