Sii­vo­sin va­ras­toa ja mie­tin jäl­leen ker­ran, mitä maa­il­mas­sa mi­nun pi­täi­si teh­dä pa­ril­le isol­le ja eri­lai­sia kar­va­e­lu­koi­ta täyn­nä ole­val­le jä­te­sä­kil­le, jot­ka ovat pyö­ri­neet mu­ka­na­ni muut­ta­es­sa­ni en­sin oma­ko­ti­ta­los­ta nel­jän huo­neen ri­va­ri­a­sun­toon ja siel­tä vie­lä kak­si­oon. Käyn ai­na pus­sien si­säl­lön läpi: lam­mas Ilp­po-Ilp­po-Ilp­po, leh­mä Pik­ku-Lil­li, por­sas Na­su­lii­ni, kot­kan ta­pai­nen An­ni, joka oli nai­mi­sis­sa puol­ta pie­nem­män Pent­ti-va­rik­sen kans­sa…

Eläin­tar­han omis­ta­jat ovat läh­te­neet ko­toa sil­loin oma­ko­ti­ta­lo­ai­koi­hin, yli 10 vuot­ta sit­ten. Ei heil­lä­kään tois­tai­sek­si ti­laa ole säi­ly­tel­lä lap­suu­den le­lu­jaan.

Ole­tet­ta­vas­ti ta­va­rat oli­si jo ai­ko­ja sit­ten vis­kat­tu pois, jos oli­sin pa­kan­nut ne muut­ta­van lap­sen mu­kaan. Olen ni­mit­täin ha­vain­nut, et­tä lap­suu­den nos­tal­gi­set esi­neet muut­tu­vat usein tär­keik­si vas­ta sen jäl­keen, kun nel­jäs­kym­me­nes syn­ty­mä­päi­vä on ohi­tet­tu. 

Ai­na­kin it­sel­le­ni kävi niin. Kun ai­koi­naan pak­ka­sin vä­hän yli pa­ri­kymp­pi­se­nä ta­va­roi­ta­ni muut­taak­se­ni Tu­rus­ta Tam­pe­reel­le, pu­dot­te­lin su­rut­ta muun mu­as­sa kaik­ki nuk­ke­ni ros­kik­seen. Käy­tän­nön sa­ne­le­ma rat­kai­su: toki oli­sin jät­tä­nyt ne van­hem­pie­ni nurk­kiin odot­te­le­maan, mut­ta sii­nä vai­hees­sa he oli­vat kum­pi­kin pois­tu­neet kes­kuu­des­tam­me ja asun­to­kin myy­tiin.

Mar­ja-Ter­tus­ta, He­le­nas­ta, Sa­dus­ta, Eli­sa­bet­his­ta ja muis­ta ei jää­nyt edes va­lo­ku­vaa, sil­lä jos­tain hä­mä­räs­tä syys­tä olen nuo­rem­pa­na ku­van­nut lä­hin­nä sa­tun­nai­sia ka­ta­ja­pen­sai­ta ja ora­via, joil­la ei näin 60 vuot­ta myö­hem­min ole min­kään­lais­ta muis­to­ar­voa. Har­mit­taa!

On tä­hän An­nien ja Ilp­po­jen säi­lyt­tä­mi­seen mui­ta­kin syi­tä kuin se, et­tä it­se van­hem­pa­na kai­pai­lin omia le­lu­ja­ni. Oli­vat­han nämä tie­tys­ti tär­kei­tä muis­to­ja mi­nul­le­kin. Muis­tan An­nin ja Pen­tin häät, lap­sen il­meen, kun pa­ke­tis­ta tuli esiin val­ta­va leh­mä tai lam­mas. Niil­lä on lei­kit­ty pal­jon ja niis­tä on pi­det­ty huol­ta.

Saint-Exupé­ryn Pik­ku prins­si ki­teyt­tää hy­vin aja­tuk­sen, joka ta­val­laan liit­tyy näi­hin lap­suu­den esi­nei­siin­kin: ”Ai­ka, jon­ka olet tuh­lan­nut ruu­sul­le­si, te­kee sii­tä tär­ke­än si­nul­le.” Tär­ke­än niin mi­nul­le kuin eh­kä lap­sil­le­ni­kin, kun he tie­tä­vät mi­nun säi­lyt­tä­vän ihan konk­reet­ti­ses­ti osaa hei­dän lap­suu­den muis­tois­taan.

Teen siis niin kuin ai­em­min­kin: hou­kut­te­len eläin­tar­han ta­kai­sin pus­siin ja sul­jen sen. Teen säk­kiin muu­ta­man il­ma­rei­än, jot­ta nii­den on mu­ka­vam­pi odo­tel­la jat­ko­toi­men­pi­tei­tä. Enää kym­me­ni­sen vuot­ta sii­hen, et­tä nuo­rim­mai­nen­kin täyt­tää 40.