Te­le­vi­si­on kat­se­lu on oi­ke­as­taan ai­ka tur­haut­ta­vaa puu­haa. Se tu­lee usein vain ru­tii­ni­no­mai­ses­ti avat­tua hö­pi­se­mään taus­tal­le, kun tou­hui­lee jo­tain as­ka­rei­taan. Har­voin tu­lee oh­jel­maa, jon­ka ää­reen oi­kein ha­keu­tuu.

Eh­kä se joh­tuu ny­ky­päi­vän tar­jon­nas­ta, joka hel­pos­ti te­kee mie­len vä­hän ala­ku­loi­sek­si. Sar­ja­oh­jel­mat ovat tyl­siä, uu­ti­set ovat synk­kiä ja ur­hei­luoh­jel­mis­sa­kin ko­kee mel­kein ai­na pet­ty­myk­siä. Lop­pu­tu­los on mo­nes­ti hy­vin ma­sen­ta­vaa.

On­nek­si meil­lä on sen­tään ta­sai­sin vä­li­a­join edes jon­kun­lai­sia vaa­le­ja. Mi­kään ei pi­ris­tä ih­mis­miel­tä enem­pää, kuin vaa­li­val­vo­jais­ten seu­raa­mi­nen. Mi­kään ei voi ol­la pe­rus­po­si­tii­vi­sem­pi kuin am­mat­ti­po­lii­tik­ko.

Oli vaa­lien lop­pu­tu­los min­kä­lai­nen ta­han­sa, niin jo­kai­sen puo­lu­een joh­to­hen­ki­lö hei­lut­taa isoa kuk­ka­pus­kaan­sa ja hy­mys­sä suin kai­lot­taa, et­tä hy­vin meni!

Se muis­tut­taa ai­ka pal­jon sitä kuu­lui­saa kort­ti­pe­li-il­taa, mis­sä nel­jä uk­koa pe­la­si po­ke­ria. Il­lan päät­teek­si kol­me heis­tä il­moit­ti ole­van­sa rei­lus­ti voi­tol­la ja se nel­jäs rep­pa­na, jol­la oli men­nyt kai­kis­ta huo­noim­min, oli hän­kin jää­nyt sen­tään omil­leen.

Po­lii­ti­kon tär­kein teh­tä­vä on löy­tää asi­ois­ta ai­na hy­vät puo­let vaik­ka vä­ki­sin. Jos ti­las­to­ja läh­tee tut­ki­maan jos­tain kiel­to­la­ki­a­jois­ta läh­tien, niin pys­tyy var­maan löy­tä­mään sel­lai­sen ää­nes­tyk­sen, jo­hon ver­rat­tu­na nyt meni pal­jon pa­rem­min. Kun­ta­vaa­leis­sa ver­ra­taan tar­vit­ta­es­sa edus­kun­ta­vaa­lei­hin ja päin­vas­toin.

Nyt kun oli en­sim­mäi­set alu­e­vaa­lit, niin ke­nen­kään ei tar­vin­nut epä­toi­voi­ses­ti et­siä mi­tään mi­hin ver­ra­ta. Riit­ti kun syyt­ti ää­nes­tysp­ro­sent­tia.

Kai­kis­ta pa­ras voit­to­tuu­le­tus oli niil­lä, jot­ka oi­ke­as­ti jäi­vät hä­vi­öl­le. He­kin kuu­lut­ti­vat ole­van­sa vaa­lien voit­ta­jia, kos­ka voit­ti­vat gal­lu­pit! Hei­dän piti kuu­lem­ma saa­da vie­lä pal­jon vä­hem­män ää­niä, mut­ta ei, tiuk­ka kam­pan­ja­vä­en lop­pu­ki­ri­ru­tis­tus toi sit­ten­kin odo­tet­tua pa­rem­man tu­lok­sen.

Kun näi­tä po­si­tii­vi­sia, hy­myi­le­viä kas­vo­ja il­lan kat­se­lee, niin nä­kee it­se­kin pal­jon hert­tai­sem­pia ja ruu­sui­sem­pia unia. Kii­tos sii­tä.

Mi­nun lap­suu­de­nys­tä­vä­ni Val­to oli­si ol­lut mie­les­tä­ni syn­nyn­näi­nen po­lii­tik­ko. Hä­nen po­si­tii­vi­suu­ten­sa pi­ris­ti ai­na koko tut­ta­va­pii­riä. Val­to kun ko­tiin tul­les­saan oli pu­dot­ta­nut tas­kus­taan vi­to­sen, hän nau­roi iloi­ses­ti kirk­kaal­la ää­nel­lä ja to­kai­si et­tä ”Kä­vi­pä taas tuu­ri! Oli­si­han se voi­nut kymp­pi­kin ol­la”.

Heik­ki Itä­nen