Sisarkielet – niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana toisistaan
Kolumni
Suomen ja eteläisen veljeskansamme Viron kielet ovat näennäisesti niin lähellä toisiaan, että syntyy harhakuva: kyllähän tuosta selvän saa, kun puhutaan vähän hitaammin. Ja mikä vielä pahempaa, kieltemme samalta näyttävien sanojen erilaisilla merkityksillä leikittely (eksitussõnad = ”hairahdussanat”) johtaa helposti siihen, että kielisukulaisuutemme tuntuu jonkinlaiselta vitsiltä!
Tein 1990-luvulla synkän ennusteen: ellei Virossa ja Suomessa aleta kunnolla opiskella toistemme kieltä, jonkin ajan kuluttua kanssakäymisemme tapahtuu ”tankero- tai rallikuski-englannin” avulla! Nyt on käynyt juuri niin.
Professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista kirjoitti taannoin (HS 13.2.2021) otsikolla: ”Toisistaan loitontuneiden Suomen ja Viron yhteistyötä pitää tiivistää”. Tärkeänä syynä tuohon mainitsemaansa loitontumiseen Tynkkynen näkee sen, että ”naapurimaan kielen tuntemus on heikentynyt”.
Tuohon on helppo yhtyä. Kun se tuntemus – tai edes kiinnostus – ei liene aiemminkaan kovin hääviä ollut, niin missä ollaan nyt?
Tulisiko viro-suuntauksesta sopivaa vastalääkettä
englannin muodinomaiselle leviämiselle?
Yksi esimerkki. Uudelleen itsenäistyneestä Virosta on noussut monia huippu-urheilijoita – mainitaan nyt vaikka 10-ottelija Erki Nool ja hiihtäjä Andrus Veerpalu. En muista, että heitä olisi koskaan haastateltu viroksi. Miksi? Ilmeisin syy on se, ettei kukaan suomalainen urheilutoimittaja osaa viroa. Ehkä yleisradiossa ajatellaan, että käyttäkööt virolaiset suomea, jos osaavat. Jolleivät osaa, niin sitten haastatellaan englanniksi!
Suomen Viron-instituutin kulttuurisihteeri Järvi Lipasti totesi äskettäin: ”Yhtä suurta kiinnostusta suomen kieleen kuin (Virossa) oli 1990-luvun alussa, ei todennäköisesti nähdä enää koskaan.” Kuten nyt tiedämme, virolaisten maailma avartui nopeasti ja suomesta tuli vain yksi kieli monien joukossa.
Itämerensuomalaisesta kantakansasta erkaantuneista ryhmistä vain suomalaiset ja virolaiset ovat onnistuneet luomaan oman itsenäisen valtion – muut elävät olemassaolostaan kamppailevina pirstaleina pitkin Venäjää. On suuri vahinko, jos nyt vieraannumme Virosta, varsinkin kun otetaan huomioon, että vielä 1600-luvulla viroa ja suomea pidettiin saman kielen eri murteina.
Aiemmin mainitsemallani professori Tynkkysellä on radikaali ehdotus: ”Äidinkielen kouluopintoihin olisi hyvä sisällyttää sisarkieltä: viroa Suomessa ja suomea Virossa. Näin voisimme ainakin ymmärtää toisiamme, lukea auttavasti.”
Jos tuo ehdotus ottaisi tulta, lähtisimme sille tielle, jolle meitä viitoitti itämerensuomalaisten kielten nerokas tutkija, professori Lauri Kettunen jo 1930-luvulla. Tulisiko viro-suuntauksesta myös sopivaa vastalääkettä nykyiselle englannin muodinomaiselle leviämiselle, jota Juhani Vahtokari satiirisesti esitteli mainiossa kolumnissaan (Ruovesi 7.4.2021)!