Kaa­pit ja laa­ti­kot ovat niin täyn­nä, et­tä löy­tääk­seen pai­kan yh­del­le­kään uu­del­le ta­va­ral­le täy­tyi­si ol­la Tet­ris-am­mat­ti­lai­nen. Kuu­los­taa­ko tu­tul­ta?

Luul­ta­vas­ti meil­le kai­kil­le on ker­ty­nyt vuo­sien var­rel­la tur­haa ta­va­raa, jol­le ei ole enää käyt­töä. Muu­ta­mia vuo­sia sit­ten oma­ko­ti­ta­los­ta pie­nem­pään asun­toon muut­ta­es­sa ta­va­roi­den mää­rä py­syi suun­nil­leen sa­ma­na, vaik­ka tila vä­he­ni huo­mat­ta­vas­ti. Sen jäl­keen mo­net ta­va­rat ovat löy­tä­neet tien­sä ne­tin kaup­pa­pai­koil­le tai kier­rä­tys­kes­kuk­seen, mut­ta edel­leen oli­si va­raa kar­sia li­sää. On pa­ras­ta löy­tää si­säi­nen Mari Kon­don­sa ja aset­tua tais­te­luun ta­va­ra­pal­jout­ta vas­taan, en­nen kuin on lo­pul­ta ti­lan­tees­sa, et­tei se­kaan mei­naa it­se mah­tua. 

Joi­tain viik­ko­ja sit­ten aloin käy­mään kaap­pe­ja ja laa­ti­koi­ta läpi, pik­ku hil­jaa yk­si ker­ral­laan oi­ke­as­ti aja­tuk­sen kans­sa. Jos ta­va­ral­le ei ole käyt­töä ei­kä se tuo­ta iloa, on­ko sitä mi­tään jär­keä säi­lyt­tää? Niin­pä läh­tö­pas­sit on­kin jo saa­nut ai­na­kin pino kir­jo­ja, joi­ta en aio lu­kea uu­del­leen, kasa ai­ka­päi­viä sit­ten pie­nek­si jää­nei­tä vaat­tei­ta sekä muu­ta laa­ti­koi­den pe­ru­koil­le ke­rään­ty­nyt­tä pien­tä til­pe­höö­riä.

Mi­ni­ma­lis­ti­nen aja­tus­maa­il­ma ’vä­hem­män on enem­män’ kuu­los­taa hou­kut­te­le­val­ta. Täy­tyy to­sin myön­tää, et­tä sa­mal­la se on hie­man ris­ti­rii­das­sa si­säi­sen ke­räi­li­jä­luon­tee­ni kans­sa. Lap­se­na ke­rä­sin vaik­ka ja mitä Aku An­kan tas­ka­reis­ta ko­ti­pi­hal­ta löy­ty­nei­siin ki­van nä­köi­siin ki­viin. Sit­tem­min olen on­nek­si saa­nut ra­jat­tua ke­räi­ly­vim­man cd-le­vyi­hin ja ko­li­koi­hin. Oma lu­kun­sa ovat ta­va­rat, joi­hin liit­tyy muis­to­ja ja tun­ne­ar­voa. Vaik­ka muun mu­as­sa lap­suu­te­ni peh­mo­le­luil­le ei ole­kaan ol­lut käyt­töä enää vuo­si­kau­siin, on ne mu­ka­va pi­tää tal­les­sa ja an­taa jo­nain päi­vä­nä omil­le lap­sil­le. 

Joi­den­kin ta­va­roi­den koh­dal­la he­rä­si mie­leen ky­sy­mys, mik­si nämä ro­jut on alun al­ka­en edes han­kit­tu? Ky­sy­mys on pai­kal­laan myös sik­si, et­tä opis­ke­li­jan bud­je­til­la on syy­tä miet­tiä eri­tyi­sen tark­kaan, mi­hin vä­hät pen­no­sen­sa ku­lut­taa.

Hal­pa hin­ta voi hou­kut­taa, mut­ta on syy­tä muis­taa, kuin­ka se usein kul­kee käsi kä­des­sä huo­non laa­dun kans­sa. Niin­pä tuo­te täy­tyy uu­sia no­pe­am­min, ja pit­käl­lä juok­sul­la pää­tyy­kin tuh­laa­maan enem­män. Nel­jän­kym­pin t-pai­ta voi en­si­a­ja­tuk­se­na tun­tua kal­liil­ta, mut­ta to­den­nä­köi­ses­ti säi­lyy hy­vä­kun­toi­se­na rei­lus­ti kym­pin rie­pua pi­dem­pään. ”Köy­häl­lä ei ole va­raa os­taa kah­des­ti” pi­tää siis paik­kan­sa. Niin­pä tein­kin pää­tök­sen, et­ten os­ta enää yh­tä­kään tuo­tet­ta, jon­ka laa­tu ar­ve­lut­taa.  Sa­mal­la oma­tun­to voi pa­rem­min, kun os­ta­mie­ni tuot­tei­den val­mis­tuk­ses­sa nou­da­te­taan ih­mi­soi­keuk­sia ja saa­daan ai­kaan vä­hem­män ym­pä­ris­tö­hait­to­ja.

Jär­jes­ty­so­pe­raa­ti­os­ta jäl­jel­le jää­neil­le ta­va­roil­le kan­nat­taa miet­tiä paik­ka, ja myös lait­taa ne sin­ne ta­kai­sin pai­koil­leen käy­tön jäl­keen. Nii­den käyt­tö ja jär­jes­tyk­ses­sä pi­tä­mi­nen ovat hel­pot­tu­neet kum­mas­ti, kun laa­ti­kot ja kaa­pit ei­vät pur­sua yli äy­räi­den­sä. Ja on­pa­han sit­ten jat­kos­sa uu­den ro­mun hank­ki­mi­nen ki­vem­paa, kun niil­le on ti­laa val­mii­na.