Tekoälyttömyyttä
Kolumni
Äskettäin luin uutisen Amerikasta, jossa robottiauto ajoi kaikkien yllätykseksi päin puuta ja kyydissä olleet kaksi ihmistä kuolivat.
Mikä ihmeen hinku on yrittää tehdä autoja tai junia tai mitä tahansa kulkuneuvoja, jotka kulkevat ilman ihmistä, pelkän tekoälyn avulla?
Kyllä täytyy maailman paljon muuttua, jos minä jalkani pistän semmoiseen laitteeseen, jossa kuskin paikalla on joku lippuautomaatti.
Ja mitä hyötyä siitä on, vaikka roboteista joskus tulisikin ihan jokapäiväinen ilmiö.
Ihmiset istuvat sitten työttöminä kotonaan. Kärsivät yksinäisyydestä ja vieraantuvat toisistaan. Hyvät työyhteisöt olivat aikoinaan hyvin terapeuttisia, joissa ihmiset olivat luonnostaan paljon tekemisissä keskenään ja pääsivät kertomaan huolistaan ja auttoivat tarvittaessa vuorotellen toisiaan.
Ja ajatelkaapa kuinka monta avioliittoa onkaan lähtenyt liikkeelle työyhteisöistä.
Nykyään sitten ihmetellään, että mistä se johtuu, kun sinkut vaan lisääntyy.
Puoluekanta ilmoitettaisiin kirkkaalla led-lampulla päälaella.
Tietokone itsessään on jo vanha laite, ja sen nopeaa loogista ajattelutapaa on yritetty käyttää hyväksi jo 80–90-luvulla. Tarina kertoo, kuinka maatalousnäyttelyssä oli laiteuutuus, joka mainosti antavansa sopivia kontakteja aviopuolisoa etsiville.
Vaimoa vailla oleva maatalon poika osui sopivasti koneen kohdalle ja hän naputteli laitteeseen ensin tarkasti kaikki omat tietonsa ja sitten avoimesti sen, mitä toivoisi elämänkumppaniltaan. Mielellään tumma, melko pienen kokoinen, seurallinen, ei saa pelätä Suomen kylmää talvea ja olisi hyvä, jos vielä pitäisi kalaruoasta. Mies kun oli kova pilkkimies.
Tietokone raksutti hieman ja kävi muutamassa sekunnissa läpi sinne työstettyjä tuhansien naisten tietoja. Hetkessä se pystyi arvioimaan parhaan vaihtoehdon ja sai aikaan lapun, joka putkahti ulos sille tarkoitetusta aukosta.
Lapussa luki:Nai pingviini.
Toisaalta robottimaailma voisi olla joissain asioissa yllättävän toimivakin. Arkadianmäellä ei esimerkiksi tarvittaisi enää ihmisiä lainkaan, vaan salissa istuisi kaksisataa robottia. Puoluekanta ilmoitettaisiin kirkkaalla led-lampulla päälaella. Punainen, sininen ja vihreä olisi jo helppo tunnistaa, mutta muutama uusi poliittinen suuntaväri täytyisi vielä kehittää.
Silloin ei kukaan puhuisi liian kauan, tai loukkaisi ketään ilkeillä vihapuheillaan.
Kaikki sujuisi perustuen koneelle syötettyihin tietoihin, eikä lobbausta tai muita lehmäkauppoja enää esiintyisi. Virkanimityksetkin menisivät suoraan parhaimmalle ehdokkaalle, eivätkä enää kiitoksena ystävälle palvelusvuosista.
Lohdullista olisi sekin, että silloin voisi vihdoin jokainen meistä myöntää, että päättäjillä olisi kerrankin ollut edes vähän älyä päässään, nimittäin tekoälyä.