Minä kuu­lun sii­hen ikä­luok­kaan, et­ten muis­ta sel­lais­ta ai­kaa, et­tei oli­si ol­lut te­le­vi­si­o­ta. Mei­dän ko­to­na ei sitä vie­lä 60-lu­vun alus­sa ol­lut, mut­ta sei­nän ta­ka­na asui säh­kö­liik­keen omis­ta­ja Aal­to­nen, joka sa­mal­la myi ko­din­ko­nei­ta, ja hä­nel­lä oli ar­vat­ta­vas­ti seu­dun en­sim­mäi­nen vas­taa­no­tin.

Sil­loin kun siel­tä tuli joku hyvä ko­ti­mai­nen fil­mi, niin hei­dän olo­huo­ne oli täyn­nä kuin pa­ras­kin elo­ku­va­te­at­te­ri.

Lap­set is­tui­vat lat­ti­al­la. Van­him­mat kat­so­jat tuo­leil­la ja pen­keil­lä ja ko­va­kun­toi­sim­mat sei­soi­vat tar­vit­ta­es­sa sei­nän­var­sil­la

Kun­non bis­nes mie­he­nä Aal­to­nen kaup­pa­si sit­ten muu­ta­man kuu­kau­den pääs­tä isäl­le­ni­kin oman nä­kö­ra­di­on. Sen päi­vän mi­nä­kin muis­tan hy­vin.

Sii­hen ai­kaan ei tar­vin­nut ka­na­va­surf­faus­ta har­joit­taa.

Oli vain yk­si ka­na­va ja siel­tä tuli mitä tuli.

Te­le­vi­si­ot oli­vat al­keel­li­sem­pia ja lä­he­tys­sig­naa­lit hei­kom­pia, niin yleen­sä tuu­li­sen ke­lin jäl­keen oli ai­na tie­dos­sa an­ten­nin kään­tö­tal­koot, jo­hon tar­vit­tiin kol­me ih­mis­tä. Yk­si sei­soi ka­tol­la kään­tä­mäs­sä an­ten­nia, toi­nen sei­soi avoi­men ik­ku­nan luo­na huu­ta­mas­sa oh­jei­ta ja kol­mas is­tui kat­se­le­mas­sa tv- ruu­tua ja ker­toi mis­sä koh­taa nä­kyi vä­hi­ten lu­mi­sa­det­ta. An­ten­nin suun­ta piti sää­tää mil­li­met­rin tar­kas­ti.

Tuu­li­sen ke­lin jäl­keen oli ai­na tie­dos­sa an­ten­nin kään­tö­tal­koot, jo­hon tar­vit­tiin kol­me ih­mis­tä.

Lii­al­li­ses­ta te­le­vi­si­on kat­se­lus­ta myös va­roi­tet­tiin. Tie­tyn tui­jot­te­lu­a­jan ku­lut­tua piti ai­na nous­ta ja men­nä kat­se­le­maan het­kek­si ik­ku­nas­ta kau­kai­suu­teen. Piti huo­leh­tia myös, et­tä te­le­vi­si­on ta­ka­na oli ai­na so­pi­va taus­ta­va­lo, ei­kä vas­taa­no­tin­ta saa­nut kat­soa lii­an lä­hel­tä, tai so­keu­tu­mi­nen saat­toi oli uh­ka­na ja ai­na­kin kie­rot sil­mät.

Vuon­na 1965 saa­tiin mu­kaan toi­nen ka­na­va, TV 2.

MTV:llä ei ol­lut vie­lä omaa ka­na­vaa, vaan se os­ti lä­he­ty­sa­jan Ylel­tä.

Vä­hi­tel­len ku­van laa­tu­kin pa­ra­ni ja 70-lu­vul­la saa­tiin mu­kaan li­säk­si vä­ri­te­le­vi­si­ot.

Vuon­na 1986 pe­rus­tet­tiin kol­mas ka­na­va ja 1993 MTV sai koko ka­na­van it­sel­leen.

Oh­jel­ma­tar­jon­ta kas­voi ko­vaa vauh­tia ja kun ne­lo­nen pe­rus­tet­tiin 1997, niin pu­hut­tiin jo ka­ve­rei­den kans­sa, et­tä nyt var­mas­ti riit­tää ai­na jo­tain hy­vää kat­sot­ta­vaa.

Toi­sin on kui­ten­kin käy­nyt. Mi­nul­la­kin on pit­kään ol­lut jo pa­ri­kym­men­tä ka­na­vaa, mut­ta en sil­ti kat­so te­le­vi­si­o­ta sen enem­pää kuin en­nen­kään.

Kil­pai­lu mai­nos­ra­hois­ta on ko­vaa ja oh­jel­mia teh­dään mas­sa­tuo­tan­to­na mah­dol­li­sim­man hal­val­la.

Kai­ken­lai­set ki­sai­lut ja re­a­li­ty oh­jel­mat ovat laa­dul­taan enim­mäk­seen ihan pelk­kää höm­pän pömp­pää. Toi­saal­ta se on vaan hyvä asia. Aja­tel­la jos joka ka­na­val­ta tu­li­si­kin koko ajan kiin­nos­ta­vaa oh­jel­maa, niin ei­hän täs­sä sit­ten muu­ta ker­ki­äi­si te­ke­mään kuin is­tua kai­ket il­lat töl­löt­ti­men ää­res­sä.