Hel­mi­kuun 14. päi­vä on omis­tet­tu ys­tä­vyy­del­le. Se on hie­noa! Jos joku asia elä­mäs­sä on muis­ta­mi­sen ar­vois­ta, niin ys­tä­vä on ai­na­kin sel­lai­nen. Oi­ke­as­taan yk­si päi­vä vuo­des­ta on sil­le ihan nau­ret­ta­van vä­hän. Ys­tä­vää kan­nat­tai­si juh­lia vä­hin­tään ker­ran kuu­kau­des­sa.

Hyvä ys­tä­vä on niin tär­keä asia, et­tä jo­kai­nen sitä var­mas­ti si­sim­mäs­sään toi­voo saa­van­sa.

Se on sel­lai­nen eh­ty­mä­tön voi­ma­va­ra, joka an­taa pot­kua elä­män kaik­kiin kään­tei­siin.

No mi­ten sen sit­ten par­hai­ten saa? Mis­tä tun­net sä ys­tä­vän? Niin kuin lau­lus­sa ky­sy­tään.

Jos vas­taan kä­ve­lee kym­me­niä tai sa­to­ja ih­mi­siä, niin mis­tä sen voi tie­tää, ke­nes­tä on ys­tä­väk­si? Sii­hen on ole­mas­sa vain yk­si var­ma vas­taus. Ei mis­tään!

Ys­tä­vyys on eris­kum­mal­li­nen kos­mi­nen ket­ju­re­ak­tio, jota ei voi en­nus­taa, ei­kä oh­jail­la. Se vain il­mes­ty­es­sään so­pii au­to­maat­ti­ses­ti pai­koil­leen, kuin pa­la­pe­lin pala, ei­kä sii­hen vai­ku­ta, olet­ko köy­hä tai ri­kas.

Van­ha vii­saus­han sa­noo, et­tä ra­hal­la ei voi os­taa rak­kaut­ta ei­kä ys­tä­viä, mut­ta sil­lä saa kyl­lä kaik­kein par­haat tees­ken­te­li­jät.

Ys­tä­vä on ta­val­laan kor­kein ar­vo­ni­mi, mitä toi­sel­le ih­mi­sel­le voi an­taa.

En­sin on tie­tys­ti puo­li­tut­tu, sit­ten tut­ta­va, ka­ve­ri ja lo­puk­si ys­tä­vä. Ys­tä­vä on pal­jon tär­ke­äm­pi kuin su­ku­lai­nen, kos­ka sen voi ai­na va­li­ta, su­ku­lais­taan ei.

Avi­o­puo­li­soi­ta ja avo­liit­to­lai­sia ei täs­sä ka­te­go­ri­as­sa huo­mi­oi­da, sil­lä he ovat vie­lä as­tet­ta ylem­mäs­sä luo­kas­sa, he ovat elä­män kump­pa­nei­ta.

Moni ai­na huo­kai­lee, et­tä ka­ve­rei­ta on kyl­lä pal­jon, mut­ta ys­tä­viä vä­hän.

Jos ei erak­ko­ja las­ke­ta mu­kaan, niin var­maan se pi­tää mui­den koh­dal­la paik­kan­sa.

On ole­mas­sa työ­ka­ve­rei­ta, pe­li­ka­ve­rei­ta, ka­la­ka­ve­rei­ta ja vaik­ka ryyp­py­ka­ve­rei­ta.

Ne ei­vät kui­ten­kaan sel­lai­se­naan ole ys­tä­vän ve­roi­sia.

Ku­kaan ei puhu työ­ys­tä­väs­tä, ka­la­ys­tä­väs­tä tai ryyp­py-ys­tä­väs­tä.

Jos ys­tä­vyys on oi­kein hy­väl­lä to­lal­la, niin sil­lä voi pii­ki­tel­lä­kin. Eh­kä par­haas­ta sel­lai­ses­ta vas­ta­si kuu­lui­sa eng­lan­ti­lai­nen näy­tel­mä­kir­jai­li­ja Ber­nard Shaw, jon­ka näy­tel­miä on esi­tet­ty vuo­si­kau­sia mo­nis­sa Lon­toon te­at­te­reis­sa. Hän lä­het­ti sota-ajan pää­mi­nis­te­ril­le Wins­ton Churc­hil­lil­le kak­si pää­sy­lip­pua, ja mu­ka­na oli kir­je, et­tä ter­ve­tu­loa uu­den näy­tel­mä­ni en­si-il­taan. Mu­kaa­si voit ot­taa myös ys­tä­vän, mi­kä­li si­nul­la on sel­lai­nen.

Churc­hill ei yleen­sä jää­nyt toi­sek­si sa­nai­lus­sa, ei­kä jää­nyt nyt­kään. Hän lä­het­ti li­put ta­kai­sin ja kir­joit­ti mu­kaan, et­tä en va­li­tet­ta­vas­ti pää­se en­si-il­taan, mut­ta lä­he­tä li­put seu­raa­vaan näy­tök­seen, mi­kä­li sel­lai­nen vie­lä tu­lee.

Ys­tä­vyys ja ys­tä­väl­li­syys ovat meil­le kai­kil­le lä­hei­siä asi­oi­ta, mut­ta kui­ten­kin maa­il­mas­sa sen ver­ran har­vi­nai­sia, et­tä jos saa vie­raal­ta ta­hol­ta yl­lät­tä­en ko­kea jo­tain ys­tä­väl­lis­tä koh­te­lua osak­seen, niin on sitä het­ken ai­kaa kyl­lä ihan oi­ke­as­ti häm­mäs­ty­nyt.

Moni ai­na huo­kai­lee, et­tä ka­ve­rei­ta on kyl­lä pal­jon, mut­ta ys­tä­viä vä­hän.