Heikki Joutsen
Vuotava ruuhi
Kolumni
Matti on suvun päämies, äidin vanhimman sisaren esikoinen. Honkajoella syntynyt sotavuosina 1942, tottunut kovaan työntekoon jo nuorena sen ajan mukaan.
Kalastus oli nuoren pojan mieliharrastuksia, niinpä aina tilaisuuden tullen hän lähti kalaan läheiselle Karvianjoelle. Joki virtaa vain kivenheiton päässä Matin kotitaloa.
Kymmenvuotiaan pojan mielessä oli unelma oikeasta soutuveneestä vanhan vuotavan lautaruuhen sijaan.
Äitini sai perintönä maapaikan Honkajoella: vähän peltoa ja muutama hehtaari metsää.
Sääksmäellä asuessaan vanhempani päättivät rakentaa sinne uutta kotiaan. He kävivät etukäteen katsomassa paikkaa, ja isäni mainitsi silloin tuovansa vanhan soutuveneen mukanaan joen rantaan.
Pikku-Matti kuuli aikuisten puheet veneestä ja innostui, tuleeko nyt viimein haaveista totta.
Markku-veljeni oli syntynyt Sääksmäellä, ja muuttoa tehtäessä hän oli vajaan kolmen vuoden ikäinen. Matkanteko keskeytyi kuitenkin Ruovedelle, uusi koti löytyi Ruhalasta.
Soutuvene jäi Matille kaukaiseksi haaveeksi, joka ei silloin toteutunut. Sauvoessaan taas vuotavassa ruuhessa itku oli nuorella pojalla herkässä ja kesä pilalla.
Meillä on ollut muutamana kesänä serkkutapaaminen Vesangassa, Jyväskylän tällä puolen. Jokin aika sitten tavatessamme Matti kertoi, kuinka suuri pettymys nuorelle pojalle oli silloin sattunut. Vanhat muistot palasivat mieleen.
Yön tunteina kotiinpäin ajellessani sanoin, että teen Matille uuden soutuveneen. Kauniimman sukupuolen edustaja etupenkiltä kysäisi, ihan oikean veneenkö ajattelit.
Markku naurahti takapenkiltä ja sanoi, ettei ole muuten mikään helppo tehdä, vaikka teet pienoismallin mukaisen. Ei ollut: viidennellä yrityksellä sain sitten sellaisen, jonka ajattelin voivani Matille lahjaksi antaa.
Tuli seuraavan tapaamisen aika. Alkutervehdysten jälkeen hiippailin auton perästä paketin. Palasin juhlijoiden seuraan ja luovutin veneen Matille. Kerroin, että ehkä pojan pitää korjata isän tahtomattaan aiheuttama aiempi pettymys.
Matti katseli venettä pitkään, sanomatta sanaakaan. Liekö ollut matalapainetta ilmassa, mutta huomasin jostain tulleen vähän savua Matin silmäkulmaan.
Sanoi, että hän pitää nyt saamaansa lahjaa suuremmassa arvossa kuin sitä oikeaa venettä, joka jäi kerran saamatta. Tämä saa kunniapaikan hänen työpöydältään.
Viime kesänä käydessämme Leppävedellä vierailulla vene oli pöydällä aitiopaikalla.
Vanha isäntä katseli sitä hymyillen, vilkaisi sitten Markkua ja minua. Sanoi lopuksi: Kiitos veljekset, nyt ympyrä on viimein sulkeutunut!