Sirkku Somero
Sirkku Somero
Asioi verkossa
Palaute Juttuvinkki Lukijan kuva Yleisöltä Osoitteenmuutos Tapahtuma Seurapalstailmoitus Tilaa uutiskirjeSirkku Somero
Sirkku Somero
SEOn huoltoasema sijaitsee Ruhalassa.
Jyrki Liikka
SEOn huoltoasema sijaitsee Ruhalassa.
Jyrki Liikka
Mitä kaikkia palveluita nykyisestä Ruoveden terveyskeskuksesta tulevaisuudessa saa, on auki. Pirha päättää lähiasemien kohtalosta syyskuussa. Esitys on, että Ruovedellä ja Kurussa siirrytään liikuviin palveluihin.
Anu Kuivasmäki

Juha Leskinen (vas.), Kari Kallio, Olavi Leppänen ja Urpo Vajavaara ihailevat täyteen loistoonsa kunnostettua Norvinia.

Olli Kankaan suunnittelema Hell-kuosi esiteltiin Ruoveden vaatekaupassa viikonloppuna. Kansallispuiston kuuluisa retkikohde tuo energiaa kotiin, uskoo suunnittelija.

Vielä viimeiset viilaukset kylttiin. Vikki Leroux katsoo tyytyväisenä työpajan miesten työn jälkeä.
Terhi Kääriäinen

Päiväjuhla päättyi Kimmo Huillan päätösrukoukseen sekä yhteisesti laulettuun Maamme lauluun.
Juhani Sillanpää

Hidasta elämää -festivaalin lauantai-illan kruunasi Arppa. Sateen uhka sai artistit vaihtamaan sähköiset instrumenttinsa akustisiin.

Luetuimmat
Tuoreimmat
Kuohuja Ruoveden Ylä-Väärin Myllyojassa 25.10.2026.
Esko Lahtinen
Kunnanvaltuuston kokous striimataan valtuustosalista.
Jyrki Liikka