Nettiadressi Iso-Tarjanneveden vedenkorkeudesta
Iso-Tarjanneveden ranta-asukkaiden muodostama pieni toimintaryhmä on laatinut nettiadressin vesistön haitallisen alivedenkorkeuden nostamiseksi. Toimintaryhmä tekee asiasta myös kunnallisaloitteet Ruoveden kunnalle sekä Mänttä-Vilppulan ja Virtain kaupungeille.
Adressissa esitetään, että Iso-Tarjanneveden alivedenkorkeuksien nostamismahdollisuus selvitettäisiin ja käynnistettäisiin vedenkorkeuden nostohankkeen vaatimat toimenpiteet mahdollisimman nopealla aikataululla käynnistämällä selvitystyö jo 2020. Hankkeessa tulisi selvittää voisiko 1800-luvun alussa peratun Murolekosken ennallistamiskunnostuksella nostaa kosken niska-alueella olevaa luontaista kynnyskorkeutta siten, että yläpuolen järvialtaiden aliveden pinnankorkeus nousisi.
Ison-Tarjanneveden vedenpinnan vaihteluväli kevätveden ja syksyn sekä talven aliveden osalta on suuri, ja se haittaa rantojen virkistyskäyttöä ja vesistöllä liikkumista. Suurella vedenpinnan vaihtelulla saattaa olla negatiivisia vaikutuksia myös kevätkutuisten kalojen lisääntymiseen sekä joidenkin vesilintujen pesintään. Vuosi 2018 oli Iso-Tarjannevedellä vedenpinnankorkeuden suhteen poikkeuksellinen, sillä vedenkorkeus kävi syksyllä 2018 ja talvella 2018–2019 lähellä pitkäaikaista 150 vuoden alinta lukemaa. Samoin Muroleessa Näsijärven puolen ja yläpuolen vedenkorkeusero on ollut alimmillaan vain hieman yli 10 cm. Kosken virtaama on lähes loppunut. Iso-Tarjannevesi oli syksyllä Ylen uutisessa esimerkkinä vesistöstä, jossa tilanne on yksi pahimpia koko Suomessa, lähes 65 cm ajankohdan tavanomaista alempana. Ongelma on ollut yleinen. Tämänhetkinen kesällä 2018 alkanut tilanne on huolestuttava runsaslumisesta talvesta huolimatta. Ilmastonmuutos voi jatkossa pahentaa vielä tilannetta.
Adressin lisäksi Facebookiin on avattu keskustelufoorumiksi avoin Facebook-ryhmä nimellä ”Iso-Tarjenneveden haitallinen vedenvaihtelu tulee korjata”.
Ryhmä on järjestänyt kaksi neuvottelutilaisuutta, joissa on ollut asiantuntijoina edustusta uusista kalatalousalueista, Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksestä, Ely-keskuksesta ja kuntien ympäristötoimesta.
Toimintaryhmään kuuluu Lauri Lahti-Mononen Mänttä-Vilppulan Pohjaslahdelta, Aila Salmelin Virtain Hauhuulta, Hannu Raittinen Virtain Hauhuulta ja Kimmo Luopio Ruoveden Visuvedeltä.
Adressi löytyy osoitteesta www.adressit.com.