Päätoimittajalta: Uusi käänne polttoainejakelussa
Ruoveden polttoainejakelusuunnitelmat joudutaan miettimään uusiksi.
Paikka kantatie 66:n kupeessa Harakkalan risteyksen lähellä ei sovellukaan jakeluaseman paikaksi. Syynä ovat kunnan saamat tuoreet tiedot pohjavesialueen rajauksesta kantatien varrella.
Kunnan teettämissä jatkotutkimuksissa on käynyt ilmi, että uusikin paikka kuuluu pohjavesialueeseen.
Harmitus on suuri, sillä suunnitelmia paikan suhteen oli tehty jo lähes vuoden päivät. Mutta kunta ei voi ottaa riskejä pohjaveden suhteen. Käytännössä myös ympäristölupien saaminen olisi voinut olla ongelmallista. Samasta syystähän esimerkiksi Ruhalan Seo tai nykyinen ABC-asema eivät ole saaneet jatkoa polttoainejakelulle.
ABC:n jakeluasema nykyisessä paikassa, eli Kukkapaikan kyljessä aiotaan lopettaa tämän vuoden loppuun mennessä tai vuotta myöhemmin, mikäli uuden jakeluaseman rakentaminen olisi jo käynnissä, Pirkanmaan Osuuskauppa on ilmoittanut.
Kunta on jo ryhtynyt kartoittamaan muita vaihtoehtoja. Ainakin yksi mahdollinen jakeluaseman paikka näyttäisi jo löytyneen. Se sijaitsee Kukkapaikan risteyksestä puolisen kilometriä Kurun suuntaan, mutta ei harmittavasti näy kantatielle.
Jos kaikki menisi kuitenkin hyvin, uusi jakeluasema Kuruntien varteen voisi olla nopeammin toteutettavissa kuin suunnitelmat kantatie 66:n varteen.
Kun alueella ei ole "pohjavesivaaraa", suojaukset ja viranomaiskäsittelyt saattavat olla kevyempiä ja luvat nopeampia saada.
Eli ei siis niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Mutta vielä ei kannata nuolaista.
Töitä on kuitenkin jakelutoiminnan eteen kunnassa tehtävä, se on selvä.
On kyse sen mittaluokan asiasta, että se on ehdottomasti saatava kuntoon. Mikäli tankkaamaan joutuisi lähtemään naapurikuntaan, olisi se kunnan elinvoimalle suuri takaisku.
Sitä ei todellakaan toivota.


