Iloa on ilmassa palkitsemisen jälkeen. Kuvassa edessä vasemmalla toimitusjohtaja Antti Vuonokari, ympäristö- ja laatuvastaava Terhi Tervo Kannuksen tehdas ja Markku Saari, työnjohtaja Haapajärven tehdas. Takana vasemmalla Jaakko Anttila, tehdaspäällikkö Ruoveden tehdas. Henna Paananen, HR Business Partner ja henkilöstöjohtaja Marko Kohvakka.
Pihla Group toiseksi Suomen parhaat työpaikat kilpailussa
Pihla Group Oy on valittu Great Place to Work -kilpailussa Suomen suurten yritysten sarjassa TOP10 parhaan työpaikan joukkooni.
Suomen parhaat työpaikat 2026 julkistettiin 26. maaliskuuta ja Pihla Group sijoittui kilpailun suurten yritysten sarjassa toiseksi. Sijoitus toiseksi on merkittävä tunnustus pitkäjänteiselle kehitystyölle, jota yhtiössä on tehty työntekijäkokemuksen vahvistamiseksi. Pihla Group on osallistunut GPTW-tutkimuksiin usean vuoden ajan, ja organisaatiota on arvioitu johdonmukaisesti.
– Pihla Groupin sijoittuminen Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon on poikkeuksellisen hieno saavutus. Teollisena yrityksenä ja haastavassa markkinatilanteessa tämä tulos kertoo ennen kaikkea vahvasta johtamisesta ja luottamuksesta, joka näkyy työntekijäkokemuksessa arjen sujuvuutena, osallisuutena ja sitoutumisena, kommentoi Great Place To Work Suomen toimitusjohtaja Kirsi Ilmasti.
Pihla Groupin työntekijöistä 82 prosenttia on sitä mieltä, että yritys on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Suomessa teollisen tuotannon yrityksissä Trust Index -keskiarvo on tyypillisesti 50–60 prosentin välillä.
Great Place To Work -tutkimus mittaa työntekijäkokemuksen eri osa-alueita. Hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä, mitä tekevät ja nauttivat työkavereidensa kanssa työskentelystä. Hyvässä työpaikassa työntekijäkokemus on johdonmukainen persoonasta, asemasta tai sijainnista riippumatta.
Pihla Groupin työntekijöistä 82 prosenttia on sitä mieltä, että yritys on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka.
Suurten yritysten kategoriassa Pihla Group on nyt myös kolmatta vuotta peräkkäin GPTW-sertifioitu yhtiö. Sertifioitujen yritysten joukosta valittu TOP 10 -listaus perustuu sekä henkilöstön antamaan palautteeseen että erilliseen kulttuuriauditointiin, jossa tarkastellaan muun muassa johtamista, arvoja, käytäntöjä ja yhdenvertaisuutta.
– Henkilöstöltä saatu palaute on Pihla Groupissa aina ollut tärkeää. Tavoitteenamme on ollut luoda työpaikka, joka perustuu avoimuuteen, koko henkilöstön keskuudessa vallitsevaan keskinäiseen luottamukseen ja yhteisöllisyyteen. Tulosten perusteella olemme tavoitteessamme onnistuneet. Oleellisinta on kuitenkin se, että annettu palaute aina huomioidaan, ja sen pohjalta tehdään toimenpiteitä. Suuntamme on selkeästi oikea, kertoo Pihla Groupin henkilöstöjohtaja Marko Kohvakka.
Tavoitteenamme on ollut luoda työpaikka, joka perustuu avoimuuteen, koko henkilöstön keskuudessa vallitsevaan keskinäiseen luottamukseen ja yhteisöllisyyteen.
– Olen erittäin ylpeä ja iloinen, että olemme onnistuneet yhdessä luomaan työympäristön, jossa viihdymme ja voimme hyvin. Pidän tätä henkilöstötutkimusta arvokkaana työkaluna, jonka avulla löydämme kehitettäviä asioita sekä tietoa siitä, mikä jo toimii. Terve yrityskulttuuri yhdistettynä ahkeraan työhön mahdollistaa myös asiakkaiden palvelemisen parhaalla tavalla, summaa Pihla Group Oy:n toimitusjohtaja Antti Vuonokari.
Pihla Group Oy kehittää ja valmistaa ikkunoita ja ovia sekä ilmanvaihtoratkaisuja eri tuotemerkeillä. Yhtiö työllistää yli 800 henkilöä. Sen tuotantolaitokset sijaitsevat Ruovedellä, Kannuksessa, Haapajärvellä, Pudasjärvellä, Kuusamossa, Joutsassa, Nokialla, Hyvinkäällä, Ylöjärvellä ja Joensuussa.
Pihla Group Oy on osa Inwido AB:ta, joka on Euroopan suurin ikkuna- ja ovivalmistaja.


