Kunnan taloustilanne koheni viime vuonna entisestään.
Tilinpäätös 2025: Yli puoli miljoonaa plussaa
Ruoveden kunnan viime vuoden talousluvut ovat positiivista luettavaa.
Viivan alle jäi peräti 570 000 euroa plussaa. Kun se poistoerovähennysten ja tulevien vuosien yhtenäiskoulun investointivarausten (400 000) jälkeen kirjataan kunnan taseeseen, lukema kertyneestä ylijäämästä näyttää hieman yli 5:ttä miljoonaa euroa.
– Tulos sisältää osin kertaeriä, mutta kokonaisuutena on syytä korostaa palvelualueiden erinomaista työtä talouden hallinnassa. Taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet saavutettiin niin, ettei palveluiden laatu tai saatavuus heikentynyt, tämä on osoitus henkilöstön sitoutumisesta ja hyvästä johtamisesta, kunnanjohtaja Toni Leppänen toteaa katsauksessaan tilinpäätöskirjassa.
Leppäsen mukaan kuntien toimintaympäristö on jatkanut viime vuosina nopeaa muutosta. Kuntia haastavat niin väestörakenteen kehitys, palvelutarpeiden kasvu, talouden yleinen epävarmuus sekä lainsäädäntömuutokset.
– Samaan aikaan on kuitenkin tärkeää todeta, että suomalaiset kunnat ovat osoittaneet huomattavaa sopeutumiskykyä. Ruovedellä tämä on näkynyt kykynä uudistaa toimintaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja etsiä ratkaisuja, jotka turvaavat kunnan elinvoiman myös tulevaisuudessa,
Vuoden alussa voimaan tullut TE-palvelu-uudistus on tuonut kunnalle uusia myös uusia vastuita. Tampereen työllisyysalueen palvelutuotannon kustannukset alittuivat, mutta työttömyysturvan rahoituksen kuntaosuudet ylittyivät loppuvuoden heikon työllisyyskehityksen vuoksi.
Kokonaisuutena on syytä korostaa palvelualueiden erinomaista työtä talouden hallinnassa.
Ruoveden kunnan toimintakulut viime vuonna olivat yhteensä -14,5 miljoonaa euroa. Suurin osa muodostui Ruoveden kunnan maksamista palkoista ja palkkioista. Palvelujen ostot olivat yhteensä 4,3 miljoonaa euroa
Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden hankinnat olivat yhteensä 1,5 miljoonaa euroa. Avustuksia annettiin vuonna yhteensä hieman yli 920 000 euroa.
Verotuloja kertyi viime vuonna 10,5 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia kunta sai 2,4 miljoonaa euroa.
Ruoveden kunnan ulkoiset toimintatuotot olivat 3,6 miljoonaa euroa. Merkittävin toimintatuottojen erä olivat myyntituotot 1,4 miljoonaa euroa. Viime vuoden toimintakate oli -10,9 miljoonaa euroa.
Kunta lyhensi pitkäaikaisia lainojaan viime vuonna noin puolella miljoonalla eurolla. Lainaa oli vuoden lopussa 3,2 miljoonaa euroa.
Kunta investoi viime vuonna yhteensä hieman yli 1,6 miljoonalla eurolla. Investoinneista merkittävimmät kohteet olivat Nurmela 0,8 miljoonaa sekä Ruoveden yhtenäiskoulun ruokasalin ja keittiön IV-korjaukset 0,2 miljoonaa euroa.
Kunnassa jatkettiin myös kiinteistökannan tarkastelua. Vuoden aikana myytiin Tuuhosen leirikeskus, Ainola, Katajamäki sekä entinen Lastenkoti.
Kunnanhallitus käsitteli tilinpäätöstä kokouksessaan maanantaina. Tilinpäätöksen vahvistaa kunnanvaltuusto myöhemmin keväällä.
Fakta
Tilinpäätös 2025
Tulos 570 000 e
Investoinnit 1,6 milj. e
Toimintakate 10,9 milj. e
Verotulot 10,5 milj. e
Valtionosuudet 2,4 milj. e
Lainakanta 31.12. 3,2 milj. e
Velkaa/asukas 800 e
Asukkaita 31.12. 3996.


