104-vuotias Ruovesi-lehti teki plusmerkkisen tuloksen viime vuonna.
Ruovesi-lehti
Lehtiyhtiön tulos hienoisesti plussalla
Ruoveden Sanomalehti Oy teki viime vuonna positiivisen tuloksen. Liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna noin 2,3 prosenttia ja oli noin 756 300 euroa. Viivan alle jäi vuoden päätteeksi plussaa hieman yli 11 000 euroa.
– Tulos oli melkoinen torjuntavoitto, kun edellisvuosi oli lähes 35 000 euroa tappiollinen. Vuosi oli silti jatkuvaa taistelua kasvavien jakelu- ja painatuskustannusten kanssa. Samaa kamppailua käyvät tällä hetkellä useimmat paikallislehdet, kertoo lehtiyhtiön toimitusjohtaja Sanna Makkonen.
Ruoveden Sanomalehti osakeyhtiö julkaisee Ruovesi-lehteä sekä Teisko-Aitolahti-lehteä, jonka julkaisuoikeudet on vuokrattu vuodesta 2001 lähtien. Muita tuotteita ovat Mainio Mökkikunta -palveluliite, Ruoveden Joulu sekä kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Pohjoisviitta-lehti. Vakituisia työntekijöitä on 6.
Ruoveden Sanomalehtiyhtiön yhtiökokous pidettiin18. maaliskuuta. Kokouksessa kaikki erovuoroiset hallituksen jäsenet valittiin uudelleen. Hallituksen jäsenet ovat Esko Kangaspeska, Veikko Önkki, Olli Ylistalo, Leena Selkee, Sanna Makkonen ja Petter Aminoff. Varajäseninä jatkavat Juha Ylä-Kauttu ja Mika Kauppinen. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Esko Kangaspeska.