Veli-Pekka Heinosen mielipide: Ihmisillä edelleen hätä ja huoli tuulivoimahankkeesta
Yleisöltä
Viime keskiviikkona järjestetyn tuulivoimalayleisötilaisuuden yhteydessä Ruovesi-lehden toimittaja haastatteli Murskemäen tuulivoima-alueen hankevastaava Annika Rossia. Hän totesi, että ely-keskuksen uusimmassa lausunnossa maiseman osalta esiin tuodut vaikutukset ovat muuttuneet myönteisempään suuntaan.
Mediapelin kohtuullisen hyvin hallitseva Rossi ei tuonut haastattelussa esiin ely-keskuksen kokonaisarviota hankkeen maisemavaikutuksista. Se on Abo Energylle kiusallista luettavaa; hankkeella on edelleen suuri kielteinen vaikutus maisemaan. Tätä seikkaa Rossi ei toki kieltänyt, kun yleisökysymyksessä kysyttiin ely-keskuksen lausunnosta. Se on tällä hetkellä painavin viranomaislausunto hankkeesta.
”Suuri kielteinen” on toiseksi korkein määritys ely:n haitta-asteluokituksessa. Eli mittarit vilkkuvat tässä kohdin jo reilusti punaisella.
Jo ensimmäisessä lausunnossaan vuodelta 2024 ely totesi hankkeesta, että madaltaminen ei ehkä vähentäisi oleellisesti merkittäviä maisemahaittoja.
Ely-keskuksen uusin lausunto tulisi jokaisen luottamushenkilönkin opiskella tarkkaan ja myös ymmärtää se.
Luottamushenkilöiden vähäinen määrä keskiviikon yleisötilaisuudessa hämmästytti jälleen kerran.
Yleisökysymyksissä tiivistyi ihmisten hätä ja huoli hankkeesta. Kaukana oli NIMBY-ajattelu, jolla hankkeen vastustajia on usein vähätelty. Runsaista kysymyksistä vain yksi oli jonkin verran hankkeen puolesta.
Ruoveden kunnalle suuret kiitokset tärkeän tilaisuuden järjestämisestä.
Veli-Pekka Heinonen
osa-aikainen ruoveteläinen