Kä­vin tä­nään kam­paa­jal­la, hu­raa!

En­tä sit­ten? Mitä ih­meel­lis­tä sii­nä on?

Nor­maa­liin maa­il­ma­nai­kaan ei ole, mut­ta Wie­nis­sä ko­ro­na-ai­ka­na se on saa­vu­tus. Edel­li­sen ker­ran kä­vin – on­nis­tuin käy­mään – kam­paa­jal­la lo­ka­kuus­sa. En tah­to­nut enää jak­saa kat­soa pei­li­ku­vaa­ni aa­mul­la, tuk­ka roik­kui, vaik­ka olin sen juu­ri pes­syt. Yri­tin vom­pail­la sitä syk­ky­räl­le nis­kaan, nut­tu­ral­le ta­ka­rai­vol­le, os­tin pin­ne­jä ja kiin­ni­tin niil­lä sil­mien edes­sä roik­ku­vat suor­tu­vat, mut­ta joka ker­ta lop­pu­tu­los oli ruma. Ja en­täs hius­ten tis­ki­vet­tä muis­tut­ta­va väri, sii­hen oli pak­ko saa­da pi­ris­tys­tä!

Kam­paa­jat oli­vat kuu­kau­si­kau­pal­la kiin­ni ku­ten kaik­ki muu­kin Itä­val­las­sa, ja kun ne lo­pul­ta sai­vat au­kais­ta oven­sa, käy­tet­tä­vis­sä ole­vat ajat oli­vat heti va­rat­tu­ja – sa­lon­git sai­vat ot­taa vain ra­jal­li­sen mää­rän asi­ak­kai­ta. Ei­kä si­säl­le ol­lut pyr­ki­mis­tä, el­lei mu­ka­na ol­lut tuo­ret­ta ne­ga­tii­vis­ta vi­ral­li­sen ko­ro­na­tes­tin tu­los­ta. Oli siis saa­ta­va ai­ka sekä ko­ro­na­tes­tiin et­tä kam­paa­jal­le joko sa­mak­si tai pe­räk­käi­sik­si päi­vik­si, ja ai­na se ei on­nis­tu­nut: vii­me vii­kol­la pää­sin tes­tiin, mut­ta kam­paa­ja­ni oli va­rat­tu, niin et­tä tes­ti oli uu­sit­ta­va täl­lä vii­kol­la, kun olin jo saa­nut va­ra­tuk­si ajan kam­paa­jal­le. Ja tä­nään oli se suu­ri päi­vä, hih-hei hu­raa!

Tun­tuu kuin oli­si ihan vir­kis­ty­nyt näh­ty­ä­ni maa­il­maa. Muu­ta maa­il­maa en to­sin näh­nyt kuin Wie­nin kes­ki­kau­pun­kia – kam­paa­ja­ni on yk­kö­sa­lu­eel­la eli kes­kus­tas­sa – mut­ta se­kin tun­tui suu­rel­ta maa­il­mal­ta. Käy­tin met­roa, vaih­doin vain kol­mos­lin­jal­ta ne­los­lin­jal­le ja lop­pu­mat­kan kä­ve­lin. Viik­ko­ja olen py­sy­tel­lyt ko­ti­kau­pun­gi­no­sas­sa­ni, kier­rel­lyt lä­hi­tie­noon pik­ku­ka­tu­ja lenk­keil­les­sä­ni ja unoh­ta­nut, mil­tä kes­kus­tas­sa näyt­tää.

Mas­ki on otet­ta­va mu­kaan, ja vaik­kei sitä ihan ko­ti­o­vel­la vie­lä asen­na naa­mal­leen, niin vii­meis­tään met­ro­a­se­man lä­hel­lä se on teh­tä­vä: mas­ki on pa­kol­li­nen met­ros­sa ja muis­sa ylei­sis­sä kul­ku­neu­vois­sa sa­moin kuin kai­kis­sa si­sä­ti­lois­sa, su­per­mar­ke­tis­sa, ap­tee­kis­sa; ei kan­na­ta pyr­kiä si­sään il­man sitä.

Met­ros­sa kai­kuu kuu­lu­tus jo­kai­sen ase­man vä­lil­lä: muis­ta peit­tää ne­nä­si ja suu­si mas­kil­la! Rik­ku­rei­ta ei juu­ri näe, sil­lä mää­räys­ten uh­maa­mi­nen tu­lee kal­liik­si.

Kyl­lä näi­hin kah­vi­suo­dat­ti­mia muis­tut­ta­viin PPF2-mas­kei­hin tot­tuu. Meil­le yli 65-vuo­ti­ail­le lä­het­ti maan hal­li­tus kym­me­nen il­mais­ta val­kois­ta mas­kia sil­loin, kun ne tu­li­vat pa­kol­li­sik­si, ja jos ha­lu­an vaih­teek­si jon­kin muun­vä­ri­sen, löy­dän et­si­mä­ni ap­tee­kis­ta tai jopa su­per­mar­ke­tis­ta. En­ti­set hai­ta­ri­mal­li­set tai it­se­teh­dyt kan­kai­set mas­kit ei­vät enää kel­paa, jo­kai­sen on käy­tet­tä­vä vi­ral­li­sia PPF2-mas­ke­ja, näi­tä kah­vi­suo­da­tin­kuo­no­kop­pia. Ja sii­hen­kin tot­tuu, et­tä kart­te­lee vie­rai­ta ih­mi­siä: met­ros­sa et­sii au­to­maat­ti­ses­ti nurk­kaus­ta, jos­sa ei ole mui­ta, jal­ka­käy­tä­vil­lä väis­te­lee toi­sia kau­kaa.

Odo­tin ker­ran va­lo­ris­teyk­ses­sä ja­lan­kul­ki­joil­le syt­ty­vää vih­re­ää va­loa, kun kuu­lin ta­kaa­ni me­lua ja väis­tin vais­to­mai­ses­ti pari as­kel­ta si­vuun. Kak­si un­ka­ri­lais­ta nuor­ta mies­tä siel­lä meu­ha­si, ja näh­ty­ään väis­tö­liik­kee­ni toi­nen sa­noi un­ka­rik­si:

– Ei meil­lä mi­tään ko­ro­naa ole!

Mi­nul­ta pää­si spon­taa­nis­ti:

– Nem tu­dom! eli mis­täs minä sen tie­dän! Jat­koin mat­kaa­ni ja olin yl­peä it­ses­tä­ni: ker­ran­kin sa­na­val­mis! Po­jat jäi­vät höl­möi­nä tui­jot­ta­maan pe­rää­ni.

Seu­raan ko­ro­na­ti­lan­net­ta niin Itä­val­las­sa kuin Suo­mes­sa­kin, ja mo­lem­mis­sa mais­sa tar­tun­ta­lu­vut nou­se­vat pe­lot­ta­vas­ti. Hal­li­tuk­set miet­ti­vät toi­men­pi­tei­tä, an­ta­vat mää­räyk­siä, sul­ke­vat kaup­po­ja, Itä­val­las­sa jopa tiet­ty­jä alu­ei­ta, esi­mer­kik­si ete­läs­sä Her­ma­go­rin. Op­po­si­tio kri­ti­soi hal­li­tus­ta: te­kee se mitä ta­han­sa, ai­na on nii­tä, joil­le an­ne­tut oh­jeet ei­vät pas­saa. Unoh­de­taan, et­tä on­gel­ma ei rat­kea hal­li­tuk­sen oh­jeil­la tai mää­räyk­sil­lä, sil­lä ai­noa rat­kai­su on jo­kai­sen oma vas­tuun­tun­to. Jo­kai­sen!

Wien 5.3.2021