Pik­ku­lin­tu­jen ja -ni­säk­käi­den tal­vi­ruo­kin­ta on var­mas­ti tut­tua mo­nes­sa per­hees­sä. Kau­pun­gis­sa lin­tu­lau­to­jen pi­toa on ra­joi­tet­tu sal­mo­nel­la­vaa­ran ja mui­den tau­tien vuok­si, mut­ta tääl­lä maal­la ruo­kin­ta on on­nek­si va­paa­ta.

Jou­lua koh­ti mie­li herk­ke­nee, ja moni vi­rit­te­lee ruo­kin­ta­paik­ko­ja ti­la­päi­ses­ti. Näil­lä säil­lä se käy, mut­ta yleen­sä kun aloi­te­taan lin­tu­jen ruo­kin­ta, on sitä jat­ket­ta­va ke­vää­seen, kun­nes maa on su­la­nut ja lin­nut saa­vat ruo­kan­sa luon­nos­ta.

It­se olen kova pik­ku­lin­tu­jen ja eläin­ten ys­tä­vä, vaik­ka en bon­ga­ri. Odo­tan ai­na lun­ta ja kau­nis­ta luon­toa pi­ha­pii­rii­ni, et­tä pää­sen her­kis­ty­mään ja tar­jo­a­maan pik­ku­ys­tä­vil­le juh­la-ate­ri­oi­ta. Eten­kin jou­lu­na ha­lu­an tar­jo­ta pa­ras­ta pöy­tään.

On ol­lut haus­ka seu­ra­ta, mis­tä lin­nut ja eläi­met pi­tä­vät ja mitä nir­soi­le­vat. Tar­jol­la­han kau­pois­sa on mo­nen­lais­ta. Var­ma suo­sik­ki­ruo­ka on au­rin­gon­ku­kan sie­me­net. Os­tan nii­tä ai­na kuo­ri­mat­to­mi­na, kos­ka ha­lu­an lin­nuil­le as­kar­te­lua. Tin­tit ja ora­vat pi­tä­vät nii­tä herk­ku­naan.

Ras­va­sie­men­pöt­kö­jä on hy­vin mo­nia. Var­ma suo­sik­ki on vaa­le­an­si­ni­ses­sä kää­rees­sä ole­va ta­li­sie­men­se­os. On upe­aa kat­sel­la jou­lun al­la, kun tuol­lai­seen pöt­köön voi yh­tä ai­kaa tun­keu­tua kym­men­kun­ta ti­ais­ta ruo­kai­le­maan. Vää­rän­lai­nen pöt­kö sen si­jaan voi kes­tää viik­ko­ja, lin­nut syö­vät nii­tä vas­ta, kun pa­rem­paa ei ole tar­jol­la.

Lin­tu­lau­doil­la­ni vie­rai­lee li­säk­si ora­vat, jot­ka tai­ta­vas­ti sir­kus­lii­keh­ti­vät mitä mo­ni­nai­sim­mis­sa asen­nois­sa saa­dak­seen sie­me­niä. Isom­mis­ta lin­nuis­ta ylei­siä ovat ti­kat ja när­het. Ha­ra­kois­ta ja va­rik­sis­ta en vä­li­tä, ja har­voin­pa nii­tä mi­nul­la vie­rai­lee.

Jou­lu­na on eh­dot­to­mas­ti lai­tet­ta­va pari lyh­det­tä. Nämä ei­vät kui­ten­kaan ole suur­ta herk­kua pik­ku­lin­nuil­le. Lä­hin­nä var­pu­set ja ur­pi­ai­set näis­sä ruo­kai­le­vat. Kau­nii­ta lyh­teet ovat.

Jou­luun kuu­luu tie­tys­ti pu­na­tul­kut. Näi­tä kau­nii­ta lin­tu­ja on­nek­si vie­lä on. Nii­tä on iha­na ihail­la val­ke­aa han­kea vas­ten, sil­loin kun on on­nis­tut­tu saa­maan val­kea jou­lu. Til­hiä it­se näen ny­kyi­sin vä­hem­män, vaik­ka oli­si hyvä pih­la­jan­mar­ja­vuo­si. En tie­dä, mis­tä joh­tu­nee.

Mui­ta herk­ku­ja ovat päh­ki­nät, joi­ta tar­joi­len murs­kat­tui­na, en ko­ko­nai­si­na. Ora­vat ovat hul­lu­na näi­hin, mut­ta ne kel­paa­vat mu­rui­na myös pik­ku­lin­nuil­le. Jou­lu­na ajat­te­len myös jä­nik­siä.

Lai­tan niil­le hei­niä ja pork­ka­noi­ta, mut­ta erit­täin har­voin ne käy­vät ruo­kin­ta­pai­kal­la­ni pi­ha­pii­ris­sä. Eh­kä her­kut tu­li­si vie­dä kau­em­mak­si met­sään.

Lap­suu­des­ta­ni muis­tan ta­li­tint­tien suu­ren her­kun. Teu­ras­tim­me jou­luk­si sian, ja me lap­set kiin­nit­te­lim­me si­la­va­pa­lo­ja na­has­sa pi­ha­pui­den kyl­keen. Heti nii­hin py­räh­ti kym­me­niä ti­ai­sia ja ne­nät ik­ku­nas­sa kiin­ni me kil­van nii­tä ihai­lim­me. Kai tä­nä­kin päi­vä­nä jos­tain saa tätä suo­la­ton­ta läs­kin­nah­kaa, jok­si me sitä kut­suim­me. En ole it­se jäl­jit­tä­nyt.

Sork­ka­e­läi­miä ei ihan lä­his­töl­lä­ni ole, jos­kin jo­ku­nen kau­ris saat­taa hä­mä­ris­sä va­el­taa pi­han nur­kal­la. Niin­pä mi­tään ruo­kin­taa en ole kos­kaan näil­le har­kin­nut.

Jou­lu kol­kut­te­lee ovel­la. Lun­ta odo­tam­me har­taas­ti.

Joka ta­pauk­ses­sa it­se ai­on vi­ri­tel­lä herk­ku­pöy­dät luon­non iha­nil­le ys­tä­vil­le­ni.

Toi­vo­tan luon­to­ys­tä­väl­lis­tä jou­lua ja me­nes­tyk­se­käs­tä uut­ta vuo­si­kym­men­tä kai­kil­le lu­ki­joil­le­ni.