Kolumni
Sanojen kaipuu
”Silmäs menee pilalle” , sanoi Martta-mummu, kun liian pitkään ja liian pimeässä uppouduin kirjaan. Kun ei ollut sisaruksia, joiden kanssa meuhkata, kirjoista tuli pakopaikka ja kaveri.
Miten ylpeä olikaan, kun sain oman kirjastokortin, ja sain ottaa kotiin kaikki kirjat, jotka halusin. Ja halusinhan minä. Vaeltelin ajatuksissani hyllyjen välissä, sormeilin kirjojen selkämyksiä, tutkin takakansia ja lopulta vein kotiin sylillisen uutta maailmaa.
Toinen mieleenpainuva hetki oli se, kun ensimmäistä kertaa menin aikuisten osastolle – Jules Verneä kun oli sielläkin. Oli melkein syyllinen olo, kun en kerran ollut aikuinen.
Kun hetken asuin vieraskielisessä ympäristössä, aloin huomata äidinkielen kaipuun. Mikä tahansa suomeksi kirjoitettu kelpasi, ronkelius karisi. Kaipaus oli kova päästä oman kielen valeltavaksi, upota tuttuihin sanoihin. Suomalaisten kirjastojen arvon oivalsin silloin vielä uudelta kantilta. Miten mahtava, miten ainutlaatuinen tämä meille arkinen palvelu onkaan!
Kirjat ovat nyt ulottuvilla monessa muodossa eri tavalla kuin ennen. Mahdollisuudet lukemiseen ovat digitalisoitumisen myötä räjähtäneet. Äänikirjojen valikoima oli vuosikymmen sitten hyvin rajoittunut: Sinuhe Egyptiläisen lisäksi löytyi lähinnä sotakirjoja, kun olisin niitä pitkien työmatkojen virkistykseksi cd-levyinä lainannut. Nykyään klassikkojen lisäksi voi kuunnella melkein mitä tahansa.
Lukemisen tapani on muuttunut. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut mahdottomalta lukea kokonaisia kirjoja puhelimen ruudulta. Nyt luen puhelimestani niin sanomalehdet, ammattikirjallisuuden kuin romaanitkin. Hyödyt ja haitat ovat samat kuin digitaalisuuden muutenkin: koska mahdollisuudet ovat uudella tavalla rajattomat, kilpailu lukijan ajasta ja paikasta sydämessä on kovempaa. Yhdellä napsautuksella pääsen niin Twitteriin, New York Timesin sivuille, pallopeliin kuin kirjaston sivuille.
Pärjääkö niinkin arkaainen sisällön muoto kuin kirja?
Digitaalisten kirjapalveluiden kautta on mahtavaa päästä uutuuskirjoihin käsiksi heti. Tunne oli vähän samanlainen, kuin lapsuuden kirjastokortin saamisessa: saanko tosiaan näistä minkä tahansa? Tämän juuri tänään ilmestyneenkin?
Kirjailijoilta halutaan esiintymään, pelkkä tekstin tuottaminen ei meille lukijoille riitä. Meitä lukijoita kiinnostaa kuulla, miten kirjat syntyvät. Jotkut kirjailijat ovat tavoitettavissa sosiaalisen median kautta, tuntuvat siksi melkein kavereilta.
Kirjailijat kannattelevat kulttuuriamme ja tätä pientä kieltämme. He avaavat ikkunoita historiaan, tulevaisuuteen ja itseemme. Synnyttävät silloin tällöin täydellisiä, ihania lauseita, joita on pakko jäädä ihailemaan.
uusi kiintotähti on syttynyt Ruoveden kesään: Ittipään kirjallisuustapahtuma. On mahtavaa päästä kuulemaan kirjailijoilta itseltään pohdintaa kirjoittamisen ja historian suhteesta.