Olen Ruo­ve­si-leh­des­tä ja fa­ce­boo­kis­ta seu­ran­nut Ruo­ve­den epä­toi­vois­ta kamp­pai­lua pe­rus­pal­ve­lu­jen, ku­ten ter­vey­sa­se­man ja vuo­de­o­sas­ton säi­lyt­tä­mi­sen puo­les­ta kun­nas­sa ja al­le­kir­joit­ta­nut ve­too­muk­sen asi­an puo­les­ta päät­tä­jil­le, sem­min­kin kun mi­nul­la on oma­koh­tais­ta ko­ke­mus­ta Ruo­ve­den oman pie­nen sai­raa­lan työs­tä ja te­hok­kuu­des­ta.

Mö­kil­lä, jo lo­ma­ni al­ku­päi­vi­nä tun­sin il­tai­sin olo­ni hu­te­rak­si ja vi­lui­sek­si, mut­ta tak­ka­tu­li läm­mit­ti mu­ka­vas­ti ja peit­to­jen al­la tar­ke­nin kyl­lä yö­ni, niin et­tä aa­mul­la olin va­kuut­tu­nut, et­tä kaik­ki on kun­nos­sa. Ei ol­lut, ja lo­pul­ta oli pak­ko us­koa, et­tä on ha­et­ta­va ai­na­kin re­sep­ti kir­kon­ky­läs­tä. Lää­kä­ri­ai­kaa en saa­nut, mut­ta ter­vey­sa­se­mal­la oli hoi­ta­ja var­mis neu­vot­te­le­maan kans­sa­ni voin­nis­ta­ni.

Hoi­ta­ja nap­pa­si sor­mes­ta­ni ve­ri­ko­keen, jos­ta hän näki tu­leh­du­sar­vo­ni, ja sii­tä al­koi mel­koi­nen ru­jans­si:

– Kyl­lä täs­tä nyt on lää­kä­rin kans­sa neu­vo­tel­ta­va, si­nul­la on var­sin kor­ke­at tu­leh­du­sar­vot!

– No, mut­ta ei kai sitä nyt voi ky­län ai­no­aa lää­kä­riä työl­lä tap­paa, vas­tus­te­lin, mut­ta nuo­le­na oli lää­kä­ri pai­kal­la, ko­put­te­li, kuun­te­li, kään­te­li ja tut­ki. Ja sit­ten ei muu­ta kuin Kela-tak­sil­la Tam­pe­reel­le Acu­taan.

Ko­kei­ta, ku­vauk­sia, tut­ki­muk­sia… Keuh­ko­kuu­me, ker­toi­vat, aloi­te­taan vas­tais­ku an­ti­bi­oo­teil­la, suo­raan suo­neen nel­jä ker­taa vuo­ro­kau­des­sa.

Kyl­lä täs­tä nyt on lää­kä­rin kans­sa neu­vo­tel­ta­va.

Ja niin ma­ka­sin Acu­tan sai­ra­so­sas­tol­la; ne, jot­ka ovat siel­lä ol­leet, tie­tä­vät, mitä se mer­kit­see: nä­kö­suo­ja si­nul­la ja la­ve­ril­la­si on, mut­ta kuu­lo­suo­jaa ei. Sain tie­tää mo­nen, mi­nul­le tun­te­mat­to­mak­si jää­neen po­ti­laan sai­ras­ker­to­muk­sen. Va­sem­mal­la puo­lel­la­ni mänt­tä­läi­nen van­ha mies, oi­ke­al­la ve­nä­läi­nen, huo­nos­ti suo­mea pu­hu­va ja va­ka­vas­ti sai­ras­tu­nut… Käy­tä­vän toi­sel­la puo­lel­la toi­nen ve­nä­läi­nen, Ale­xei, ja minä jo poh­din, olis­ko­han Na­wal­ny jo­ten­kin pääs­syt lui­kah­ta­maan van­ki­sel­lis­tään ja tul­lut hoi­toon tän­ne Tam­pe­reel­le, oli­han Le­nin­kin ai­koi­naan tääl­lä…

Yö meni hy­vin, aa­mul­la sei­soi nuo­ri lää­kä­ri sän­ky­ni vie­res­sä ja purs­kah­ti nau­ruun mi­nut näh­des­sään.

– Mi­käs täs­sä nyt niin hu­vit­ta­vaa on?, ih­met­te­lin.

Ni­me­ä­ni sa­noi lää­kä­ri nau­ra­van­sa: vi­ral­li­ses­ti mi­nul­la on kol­me etu­ni­meä ja kol­me su­ku­ni­meä, ja ne kaik­ki yn­nä syn­ty­mä­ai­ka­ni oli­vat ran­nek­kees­sa­ni­kin.

Ni­me­ä­ni? Kun kam­peu­duin jal­keil­le men­näk­se­ni ves­saan ja vil­kai­sin ohi­men­nen pei­liin, tie­sin, mik­si lää­kä­ri nau­roi: olin kuin tar­ha­pöl­lö, tuk­ka, jos­ta olin edel­lis­päi­vä­nä yrit­tä­nyt hius­la­kan avul­la saa­da ai­kaan jon­kin­mois­ta kam­paus­ta, sei­soi pys­tys­sä. Oi­kea ka­nan­ta­ka­puo­li, niin meil­lä ko­to­na lap­se­na sa­not­tiin. Hius­har­jaa mi­nul­la ei ol­lut, mi­nä­hän olin vain re­sep­tin­ha­ku­mat­kal­la. Ja pu­he­li­me­ni ak­ku­kin ker­toi ha­lu­a­van­sa li­sää saf­kaa. La­tu­ri? Kyl­lä nii­tä Acu­tas­sa on, mut­ta ne oli­vat kaik­ki muil­la po­ti­lail­la käy­tös­sä ja il­mei­ses­ti läh­ti­vät hei­dän mu­ka­naan ta­los­ta, kun ei vie­lä il­ta­päi­väl­lä­kään löy­ty­nyt yh­tään va­paa­ta la­tu­ria.

Ilah­dut­ta­vaa oli se vä­lit­tö­myys ja mut­kat­to­muus, jol­la po­ti­las­ta koh­del­tiin.

Mikä mi­nus­ta, puo­li vuo­si­sa­taa van­hoil­li­ses­sa Kes­ki-Eu­roo­pas­sa asu­nees­ta ih­mi­ses­tä oli ilah­dut­ta­vaa, oli se vä­lit­tö­myys ja mut­kat­to­muus, jol­la po­ti­las­ta koh­del­tiin. Ei mi­nul­la ole kos­kaan en­nen ol­lut tar­vet­ta tur­vau­tua Suo­men ter­vey­den­hoi­to­lai­tok­sen apuun, Wie­nin sai­raa­la­lai­tok­sen ja sen ta­vat kyl­lä tun­nen. Siel­lä ai­kuis­ta nais­ta pu­hu­tel­laan – is­tu ja pala! – sa­noil­la “gnä­di­ge Frau“ eli “ar­mol­li­nen rou­va“, tai jos hä­nel­lä on ta­ka­naan opin­to­ja, hän on “Frau Ma­gis­ter“, ken­ties jopa “Frau Dok­tor“. (Frau Dok­tor hän on myös sii­nä ta­pauk­ses­sa, et­tä hä­nen mie­hen­sä on toh­to­ri, vaik­ka hän it­se ei sitä oli­si!)

Suo­mes­sa po­ti­las­ta si­nu­tel­laan, siel­lä olin niin Tam­pe­reel­la kuin Ruo­ve­del­lä­kin, jon­ne pää­sin il­lan­suus­sa, yk­sin­ker­tai­ses­ti Mai­ja, joka oli sai­ras­tu­nut ja tar­vit­si hoi­toa. Ei sii­nä tit­te­lei­tä ky­sel­ty, ja ar­va­ten­kin on hoi­to sen vuok­si täs­mäl­leen sa­man­lais­ta, oli sit­ten ky­sees­sä mö­kin mum­mo tai joku kor­kea-ar­voi­nen vir­ka­mies. Sai­ras mikä sai­ras.

Mi­ten päät­tä­jät ovat pääs­seet sel­lai­seen dik­ta­too­ri­seen ase­maan, et­tei hei­dän enää tar­vit­se kuun­nel­la kan­sa­lai­sia, joi­ta hei­dän pää­tök­sen­sä kos­ke­vat?

Jän­nit­ty­nee­nä seu­raan, mi­ten Ruo­ve­den vuo­de­o­sas­tol­le ja ter­vey­sa­se­mal­le käy. Mik­si näis­tä asi­ois­ta ovat päät­tä­mäs­sä ih­mi­set, joil­la ei näy­tä ole­van mi­tään käy­tän­nön ko­ke­mus­ta alal­ta, jon­ka toi­min­nas­ta he ovat vas­tuus­sa? Mik­si de­mok­raat­ti­ses­sa maas­sa ei­vät enää ih­mi­set it­se saa päät­tää omis­ta asi­ois­taan ja pai­kal­li­sis­ta ins­ti­tuu­ti­ois­ta? Mi­ten päät­tä­jät ovat pääs­seet sel­lai­seen dik­ta­too­ri­seen ase­maan, et­tei hei­dän enää tar­vit­se kuun­nel­la kan­sa­lai­sia, joi­ta hei­dän pää­tök­sen­sä kos­ke­vat?

Olen­ko minä it­se ai­van ulal­la, kun ky­se­len täl­lais­ta?

Wien 8.2.2024