Joulun jälkeen…

Olen jou­luih­mi­nen ja ad­vent­ti­a­jan pe­rin­tei­sii­ni kuu­luu jou­lu­kir­jeen laa­ti­mi­nen ja pos­tit­ta­mi­nen niin Suo­meen su­ku­lai­sil­le ja ys­tä­vil­le kuin muu­al­le­kin maa­il­mal­le. Ja vaik­ka kuin­ka va­kuu­tan it­sel­le­ni, et­tä sen lä­het­tä­mi­nen on epäit­se­käs teko, yri­tys ilah­dut­taa saa­ji­an­sa, niin jo­kin mi­nus­sa odot­taa sii­tä huo­li­mat­ta jou­lu­pos­tia, kort­te­ja ja kir­jei­tä edes muu­ta­mil­ta niis­tä, joil­le olen kir­jee­ni lä­het­tä­nyt. Mut­ta tänä vuon­na oli pos­ti­laa­tik­ko jou­lun al­la useim­pi­na päi­vi­nä tyh­jä.

Joulun jälkeen…

Olen jou­luih­mi­nen ja ad­vent­ti­a­jan pe­rin­tei­sii­ni kuu­luu jou­lu­kir­jeen laa­ti­mi­nen ja pos­tit­ta­mi­nen niin Suo­meen su­ku­lai­sil­le ja ys­tä­vil­le kuin muu­al­le­kin maa­il­mal­le. Ja vaik­ka kuin­ka va­kuu­tan it­sel­le­ni, et­tä sen lä­het­tä­mi­nen on epäit­se­käs teko, yri­tys ilah­dut­taa saa­ji­an­sa, niin jo­kin mi­nus­sa odot­taa sii­tä huo­li­mat­ta jou­lu­pos­tia, kort­te­ja ja kir­jei­tä edes muu­ta­mil­ta niis­tä, joil­le olen kir­jee­ni lä­het­tä­nyt. Mut­ta tänä vuon­na oli pos­ti­laa­tik­ko jou­lun al­la useim­pi­na päi­vi­nä tyh­jä.

Terroria Wienissä

Is­tuin maa­nan­tai-il­ta­na kai­kes­sa rau­has­sa ko­to­na te­le­vi­si­on edes­sä ja kat­soin il­lan his­to­ri­al­lis­ta fil­miä, kun ruu­dun ala­reu­nas­sa al­koi juos­ta teks­ti­tie­do­tus:Am­pu­mis­vä­li­koh­taus Wie­nin kes­kus­tas­sa Schwe­denp­lat­zil­la, ajan­koh­tai­soh­jel­ma al­kaa klo 21.

Terroria Wienissä

Is­tuin maa­nan­tai-il­ta­na kai­kes­sa rau­has­sa ko­to­na te­le­vi­si­on edes­sä ja kat­soin il­lan his­to­ri­al­lis­ta fil­miä, kun ruu­dun ala­reu­nas­sa al­koi juos­ta teks­ti­tie­do­tus:Am­pu­mis­vä­li­koh­taus Wie­nin kes­kus­tas­sa Schwe­denp­lat­zil­la, ajan­koh­tai­soh­jel­ma al­kaa klo 21.

Hau­ta­jai­sissa Wienissä

Lo­ka­kuun alus­sa sain su­ru­vies­tin: suo­ma­lai­nen Lei­la oli kuol­lut. Hän oli jo lä­hes 90-vuo­ti­as ja hen­ki­ses­ti vä­sy­nyt, hä­nen kuo­le­mas­taan saat­toi syys­tä käyt­tää ku­lu­nut­ta sa­non­ta­ta­paa "hän pää­si pois“. Il­moit­tau­duin hau­ta­jai­siin.

Hau­ta­jai­sissa Wienissä

Lo­ka­kuun alus­sa sain su­ru­vies­tin: suo­ma­lai­nen Lei­la oli kuol­lut. Hän oli jo lä­hes 90-vuo­ti­as ja hen­ki­ses­ti vä­sy­nyt, hä­nen kuo­le­mas­taan saat­toi syys­tä käyt­tää ku­lu­nut­ta sa­non­ta­ta­paa "hän pää­si pois“. Il­moit­tau­duin hau­ta­jai­siin.

Auto, apu­lai­seni

En ole mi­kään au­to­nar­ri, mi­nul­le au­to on vält­tä­mä­tön apu­neu­vo, jota tar­vit­sen pääs­täk­se­ni Un­ka­rin mö­kil­le­ni, ei enem­pää. Au­to­ni ei ole sta­tus­sym­bo­li, tär­ke­ää on vain se, et­tä se on luo­tet­ta­va, start­taa sil­loin kun ha­lu­an ja kul­kee mu­ki­se­mat­ta.

Auto, apu­lai­seni

En ole mi­kään au­to­nar­ri, mi­nul­le au­to on vält­tä­mä­tön apu­neu­vo, jota tar­vit­sen pääs­täk­se­ni Un­ka­rin mö­kil­le­ni, ei enem­pää. Au­to­ni ei ole sta­tus­sym­bo­li, tär­ke­ää on vain se, et­tä se on luo­tet­ta­va, start­taa sil­loin kun ha­lu­an ja kul­kee mu­ki­se­mat­ta.

Mer­kil­listä aikaa…

Kaik­kien niit­ten vuo­sien ajan, jot­ka olen Wie­nis­sä asu­nut, olen ai­na tul­lut ke­säl­lä Suo­meen, mat­ka kuu­luu yk­sin­ker­tai­ses­ti vuo­si­oh­jel­maa­ni, tar­vit­sen tal­ven ai­ka­na tie­toa sii­tä, et­tä voin ke­säl­lä is­tus­kel­la mö­kin ve­ran­nal­la ja tui­jot­taa jär­veä, seu­ra­ta jout­sen­ten li­pu­mis­ta sen pin­nal­la, kii­ka­roi­da kuik­ka­pa­ris­kun­taa ja pu­lah­taa sau­nan jäl­keen puh­taa­seen, peh­me­ään ve­teen. Tänä vuon­na en tie­dä vie­lä­kään, voin­ko tul­la Suo­meen tai pa­rem­min­kin, on­ko se vii­sas­ta. Mer­kil­lis­tä ai­kaa!

Mer­kil­listä aikaa…

Kaik­kien niit­ten vuo­sien ajan, jot­ka olen Wie­nis­sä asu­nut, olen ai­na tul­lut ke­säl­lä Suo­meen, mat­ka kuu­luu yk­sin­ker­tai­ses­ti vuo­si­oh­jel­maa­ni, tar­vit­sen tal­ven ai­ka­na tie­toa sii­tä, et­tä voin ke­säl­lä is­tus­kel­la mö­kin ve­ran­nal­la ja tui­jot­taa jär­veä, seu­ra­ta jout­sen­ten li­pu­mis­ta sen pin­nal­la, kii­ka­roi­da kuik­ka­pa­ris­kun­taa ja pu­lah­taa sau­nan jäl­keen puh­taa­seen, peh­me­ään ve­teen. Tänä vuon­na en tie­dä vie­lä­kään, voin­ko tul­la Suo­meen tai pa­rem­min­kin, on­ko se vii­sas­ta. Mer­kil­lis­tä ai­kaa!

Haja­miet­teitä koro­na­vii­koilta

Olen ol­lut koh­ta nel­jä kuu­kaut­ta mö­kil­lä­ni Un­ka­ris­sa, kä­väis­syt to­sin jo pari ker­taa Wie­nis­sä, mut­ta pa­lan­nut no­pe­as­ti tän­ne hil­jai­suu­teen. Tu­lee­ko­han mi­nus­ta erak­ko: huo­maan viih­ty­vä­ni tääl­lä yhä pa­rem­min. Mikä on­ni, et­tä ko­ro­na is­ki Eu­roop­paan ke­vääl­lä ei­kä syk­syl­lä, ajat­te­len, ja sama aja­tus on ta­kuul­la kä­väis­syt mo­nen muun­kin mie­les­sä.

Haja­miet­teitä koro­na­vii­koilta

Olen ol­lut koh­ta nel­jä kuu­kaut­ta mö­kil­lä­ni Un­ka­ris­sa, kä­väis­syt to­sin jo pari ker­taa Wie­nis­sä, mut­ta pa­lan­nut no­pe­as­ti tän­ne hil­jai­suu­teen. Tu­lee­ko­han mi­nus­ta erak­ko: huo­maan viih­ty­vä­ni tääl­lä yhä pa­rem­min. Mikä on­ni, et­tä ko­ro­na is­ki Eu­roop­paan ke­vääl­lä ei­kä syk­syl­lä, ajat­te­len, ja sama aja­tus on ta­kuul­la kä­väis­syt mo­nen muun­kin mie­les­sä.