Tä­nään on ko­ti­a­res­tin eli lock dow­nin, ku­ten sak­san­kie­li­ses­sä maas­sa sa­no­taan, kuu­des päi­vä. Itä­val­las­sa ovat ko­ro­na­tar­tun­nat kii­ven­neet hä­lyt­tä­viin lu­ke­miin, eli ku­ten joku pa­ki­noit­si­ja sar­kas­ti­ses­ti kir­joit­ti: ker­ran­kin joh­dam­me jos­sa­kin asi­as­sa! Kun maas­sa kuo­lee vuo­ro­kau­den ai­ka­na yli sata ih­mis­tä, se on kova luku.

En­sin ko­keil­tiin ns. peh­me­ää lock dow­nia eli sitä, et­tä kah­vi­lat ja ra­vin­to­lat sul­jet­tiin, mut­ta kun se ei aut­ta­nut, maa­han ju­lis­tet­tiin ul­ko­na­liik­ku­mis­kiel­to tai pa­rem­min­kin ul­ko­na­liik­ku­mis­ra­joit­tei­ta. Kaik­ki liik­keet pait­si jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä elin­tär­ke­ät ovat kiin­ni, kou­lut sa­moin. Jo­kai­nen, joka suin­kin voi, teh­köön etä­työ­tä ja ih­mi­set py­sy­kööt ko­to­naan, pau­haa hal­li­tus.

Tämä ei kui­ten­kaan oli­si Itä­val­ta, jos kaik­ki oli­si juu­ri niin kuin sa­no­taan: kou­lut ei­vät suin­kaan ole kiin­ni vaan au­ki, niin et­tä ne lap­set, joil­le ei ko­to­na ole huol­ta­jaa, saa­vat men­nä kou­luun, omiin luok­kiin­sa ja hei­tä on siel­lä opas­ta­mas­sa opet­ta­ja. Töi­hin­me­noa var­ten saa tie­ten­kin liik­kua ul­ko­na, sa­moin on koi­ran ul­koi­lut­ta­mi­nen ja muu lenk­kei­ly ter­veys­syis­tä sal­lit­tua. En­täs liik­keet, mikä lii­ke on jo­ka­päi­väi­ses­sä elä­mäs­sä elin­tär­keä? Et­te­pä ar­vai­si, et­tä ase­kau­pat ovat, kir­ja­kau­pat sen­si­jaan ei­vät!

Lä­hes kuin kiu­sal­la olen ot­ta­nut päi­vie­ni oh­jel­maan eh­dot­to­man ul­ko­na­liik­ku­mi­sen: tun­ti rait­tiis­sa il­mas­sa asui­na­lu­ee­ni reu­na­mil­la, hil­jai­sil­la pik­ku­ka­duil­la te­kee hy­vää, ja lä­hel­lä ole­va hau­taus­maa­kin kuu­luu reit­tei­hi­ni. Vält­te­len ih­mis­ten koh­taa­mis­ta. Jos joku vas­taan tu­lee, kier­rän hä­net kau­kaa tai siir­ryn ka­dun toi­sel­le puo­lel­le, muu­ten mi­nun oli­si pan­ta­va mas­ki naa­mal­le­ni. Mas­kin kans­sa kä­vel­les­sä taas huu­ruun­tu­vat sil­mä­la­sit, sii­hen ei ole vie­lä kei­noa kek­sit­ty.

Ei näis­sä ul­ko­na­liik­ku­mis­ra­joit­teis­sa ole oi­ke­as­taan mi­tään uut­ta, Itä­val­ta oli jo ke­vääl­lä „kiin­ni“. Mi­nul­le uut­ta on se, et­tä nyt syk­syl­lä olen Wie­nis­sä, vilk­kaas­sa kau­pun­gis­sa, kun taas ke­vääl­lä olin Várba­lo­gis­sa mö­kil­lä­ni ja siel­lä saa­toin lenk­keil­lä pel­to­teil­lä ja po­luil­la mi­ten tah­doin, ei siel­lä lu­pia ky­sel­ty ei­kä siel­lä ko­ro­naa sil­loin tun­net­tu. Toi­sin on nyt syk­syl­lä: vi­rus on is­ke­nyt pie­neen ky­lää­ni­kin, kuu­len, ja ky­lä­ka­pak­ka on kiin­ni. Se ei tuo­ta mi­nul­le har­mia, päin­vas­toin: ke­säl­lä kär­sin vii­kon­lop­pui­sin me­lu­hai­tas­ta, kun un­ka­ri­lai­nen pop rai­kui pit­käl­le aa­mu­yö­hön, niin et­tä ik­ku­nat tä­ri­si­vät.

Ke­vääl­lä toi­to­tet­tiin yli 65-vuo­ti­ait­ten eris­tä­mis­tä, nyt syk­syl­lä hei­dät on jä­tet­ty rau­haan, on kai opit­tu, et­tä nuo­rem­mat­kin voi­vat kuol­la ko­ro­naan, niin et­tä kaik­kien on ol­ta­va yh­tä lail­la va­ro­vai­sia. Po­lii­si­kaan ei par­ti­oi enää ka­duil­la ute­le­mas­sa, min­ne ih­mi­set ovat me­nos­sa, it­se kai tie­tä­vät. Van­hain­ko­deis­sa ja sai­raa­lois­sa ei saa käy­dä; maa­lis­kuun jäl­keen en ole saa­nut jat­kaa va­paa­eh­tois­työ­tä­ni hoi­va­ko­din vie­rai­li­ja­na. Mut­ta puis­tot ja las­ten leik­ki­pai­kat ovat täyn­nä, tiu­kas­ta ul­ko­na­liik­ku­mis­kiel­los­ta ei siis voi ol­la pu­het­ta­kaan.

Ke­vääl­lä tsemp­pa­sim­me toi­si­am­me sil­lä, et­tä kesä oli tu­los­sa, ku­kat puh­ke­a­vat, sää läm­pe­nee, kyl­lä täs­tä sel­vi­tään. Soit­te­lim­me toi­sil­lem­me, lä­het­te­lim­me fa­ce­boo­kis­sa po­si­tii­vi­sia, roh­kai­se­via ja haus­ko­ja jut­tu­ja. Mil­läs nyt tsem­pa­taan? Jou­lu­va­loil­la? Pi­täi­si­kö täl­lai­se­na har­maa­na päi­vä­nä men­nä pää­ka­duil­le kat­so­maan jou­lu­va­lo­ja? Ei, sii­tä en jak­sa in­nos­tua, mie­luum­min sy­ty­tän kynt­ti­löi­tä ko­to­na ja otan kä­tee­ni hy­vän kir­jan, vaik­ka­pa Kjell Wes­tön uu­sim­man, Tri­to­nuk­sen.

Wien 22.11.2020