Nos­tan hat­tua Tais­te­li­jan-ta­lo­pal­ve­lu­yh­dis­tyk­sel­le. Ko­ti­seu­tu­jul­kai­su vuo­del­ta 2024 on jäl­leen tuh­ti, 80-si­vui­nen lu­ku­pa­ket­ti. Tal­koo­hen­ki elää yhä Au­re­jär­ven ran­noil­la.



Luin en­sim­mäi­sek­si Ko­va­sen Til­tan jäl­ki­pol­ven vir­ke­än edus­ta­jan, Mai­re Kont­ti­sen lap­suus­muis­tois­ta. Haus­ka ta­ri­na toi esiin tut­tu­ja ni­miä Itä-Au­reen men­neil­tä vuo­si­kym­me­nil­tä. Mai­ren ok­sa Kin­ge­lin-su­ku­puus­sa py­syi Ko­va­sen mail­la. Til­ta Kin­ge­li­nin ison per­heen po­jis­ta Ee­ti muut­ti Tam­pe­reel­le jo 1800-lu­vul­la. Olen Ee­tin po­jan­po­jan­poi­ka. Oli­sin­pa nuo­re­na tien­nyt Mai­ren ihas­tu­neen Vili Au­vi­seen, joka koko Ee­ro Roi­neen per­heen jä­se­ne­nä osal­lis­tui joka jou­lu­aat­to Ee­tin tyt­tä­ren, Ee­van syn­ty­mä- ja ni­mi­päi­vä­juh­liin. Lau­lu rai­kui ja jou­lu käyn­nis­tyi iloi­sis­sa tun­nel­mis­sa.

Mai­ren pa­pin, Mat­ti Näy­kin tun­sin it­se 1960-lu­vun lop­pu­puo­lel­ta, kun her­ra joh­ti Kri­nuo­la-nuo­ri­so­lai­van va­rus­ta­mis­ta Mus­tan­lah­den sa­ta­mas­sa. Itä-Au­re ja Tam­pe­re ovat ai­na ol­leet yh­teyk­sis­sä. Uo­ti­lan her­ras­vä­en opin tun­te­maan vas­ta Ee­lik­sen jää­tyä eläk­keel­le. Ener­gi­aa riit­ti Kaa­kin­maal­la­kin.

Kun Mai­re ker­too Itä-Au­reen suu­ris­ta lap­si­per­heis­tä ja ky­län tal­koo­voi­mas­ta 1950-lu­vul­la, elet­tiin sa­mas­sa hen­ges­sä tuol­loin Tam­pe­reel­la­kin. Asuim­me ker­ros­ta­los­sa Hal­li­tus­ka­dul­la. Pie­nes­sä pi­has­sa tem­mel­si ta­san sata las­ta. Nyt piha on hil­jai­nen, kun ta­los­sa elää enää les­ki­mum­mu­ja. Oman ta­lon mai­to­kaup­pa on vaih­tu­nut jo vuo­si­kym­me­niä sit­ten jok­si­kin toi­mis­tok­si. Ke­hi­tys lie sama Itä-Au­rees­sa. Hei­nä­pel­lot tu­li­vat tu­tuik­si it­sel­le­ni­kin eno­ni maa­ti­lal­la Ylö­jär­vel­lä. Itä-Au­reen ta­voin me­kin ra­ken­sim­me omin kä­sin jää­kiek­ko­ken­tän Hal­li­tus­ka­dun var­teen. Vesi kan­net­tiin pak­ka­sel­la äm­pä­reil­lä pe­su­tu­vas­ta. Ken­täl­tä ke­hi­tyt­tiin maa­jouk­ku­ee­seen ja NHL-kau­ka­loi­hin as­ti.

Tu­li­pa nos­tal­gi­nen olo Mai­ren ta­ri­nois­ta. Pi­tää­pä lu­kea ne uu­del­leen.

Kor­pi­käy­tä­vä. Kun te­le­vi­si­os­sa tois­te­taan il­mas­tos­ta tai met­siem­me suo­je­lus­ta, ovat ää­nes­sä yleen­sä nuo­ret nai­set. Tit­te­leis­tä pää­tel­len heil­lä on asi­aan­sa kou­lu­tus­ta. Myös ko­ti­seu­tu­jul­kai­sun nuo­ret nai­set Vil­ma Rii­ti­jo­ki ja Saga Lusa ovat huo­lis­saan Itä-Au­reen luon­nos­ta. Jo toi­mi­vat suo­je­lu­a­lu­eet pi­täi­si hei­dän mie­les­tään liit­tää toi­siin­sa käy­tä­vil­lä. Nai­set kat­so­vat vuo­si­kym­me­nien pää­hän, tu­le­vai­suu­teen.

Asia on mie­len­kiin­toi­nen, vaik­ka ter­mis­tö on tur­han hel­sin­ki­läi­nen. Vil­ma on ko­ti­met­sän­sä ko­lun­nut ja tie­tää asi­an suo­mek­si­kin. Op­pia ja ikä kaik­ki, jo­ten ta­va­sin esi­tyk­sen. Sen ver­ran olen luon­toih­mi­nen, et­tä olin pit­kään töis­sä luon­to­mu­se­os­sa ja kuu­luin Koi­jär­ven ak­ti­vis­tei­hin. Täy­tim­me ki­vil­lä las­kuo­jaa ja yri­tim­me pe­las­taa lin­tu­jär­ven. Lin­nut kui­ten­kin ka­to­si­vat ja luon­to­vä­ki ou­dok­sui hel­sin­ki­läis­ten muut­ta­es­sa aat­teen puo­lu­eek­si. To­te­sim­me tuol­loin, et­tei vi­he­rak­ti­vis­ti enää ero­ta pu­na­tulk­kua ha­ra­kas­ta.

Tais­te­lu­tah­toa Vil­mal­le ko­ti­seu­tun­sa puo­lus­ta­mi­seen.

His­to­ria-am­mat­ti­lai­nen. Jul­kai­sul­la on on­ni saa­da joka vuo­si am­mat­ti­lai­sen his­to­ri­a­kat­sel­muk­sia kan­sien vä­liin. Mar­jo Heik­ki­lä tart­tui täl­lä ker­taa 1700-lu­vun puo­li­vä­lin Iso­ja­koon eli yh­teis­kun­ta- ja maa­ta­lous­po­li­tiik­kaan. Ky­lien yh­teis­niit­ty­jä ja -met­siä ja­et­tiin ta­san ta­lo­jen kes­ken. Au­re oli tuol­loin vie­lä ta­ka­kor­pea, jo­ten jako 1790 ei ai­heut­ta­nut mie­li­pa­haa sil­lois­ten kuu­den ta­lon kes­ken.

Ku­ten koko Ruot­sin alu­eel­la, Iso­ja­ko kar­toit­ti Itä-Au­reen­kin maat ja man­nut. Maa­ve­ro­a­han ke­rät­tiin ta­lo­jen ei­kä asuk­kai­den mu­kaan. Kar­toil­le il­mes­tyi­vät myös ni­met, maa­seu­dul­la pe­rin­tei­set suo­ma­lai­set. Ti­lo­jen omis­tus siir­tyi kruu­nul­ta ve­rot mak­sa­neil­le isän­nil­le kym­me­nien vuo­sien ai­ka­na.

Heik­ki­län kir­joi­tus on hyvä poh­ja koko Au­reen alu­een ke­hi­tys­his­to­ri­aan. Lu­ke­mi­sen tu­ek­si kan­nat­ti pi­tää ny­ky­kart­taa au­ki. Mar­jon läh­de­lu­et­te­los­sa oli tut­tu nimi, lu­ki­on his­to­ri­a­no­pet­ta­ja­ni, Rel­lun reh­to­ri Tuo­mo Kouk­ku­la.

Heik­ki­län toi­nen kir­joi­tus on Au­re­jär­ven kir­kon sa­ta­vuo­tis­juh­lien puhe. Se si­säl­tää kai­ken, jo­ten lu­e­pa.

Ame­ri­kan su­kua. Yk­si tär­keä osa Itä-Au­ret­ta on yh­teys Ame­ri­kan suo­ma­lais­met­siin. Tä­hän jul­kai­suun kir­joit­ti Rit­va Ket­tu­nen yh­des­tä Ki­vi­mä­en po­jas­ta, Svan­tes­ta. Vuon­na 1893 syn­ty­nyt Svan­te mat­ka­si 1913 Eng­lan­nin kaut­ta Min­ne­so­taan.

Nois­sa mai­se­mis­sa Svan­ten ei tar­vin­nut op­pia eng­lan­tia. Suo­ma­lai­sia toi­mi kai­kil­la aloil­la. Kun it­se kä­vin mai­se­mis­sa 50 vuot­ta sit­ten, pal­vel­tiin Hoi­to-ra­vin­to­las­sa, Fin­lan­dia Clu­bil­la ja Se­ka­ta­va­ra­liik­kees­sä haus­kal­la mui­nais­suo­mel­la. Len­to­ko­nees­sa vie­res­sä­ni is­tui met­su­ri, joka ihas­te­li al­la nä­ky­viä met­siä: tääl­lä olis töi­tä.

Ket­tu­nen oli kai­va­nut tark­kaan Svan­ten elä­mää ja ju­tus­sa saa hy­vän kä­si­tyk­sen tuon ajan maa­han­muut­to­po­li­tii­kas­ta. Mi­tään ei tu­lo­kas saa­nut il­mai­sek­si, pait­si työ­pai­kan.

Mes­tauk­sia. Rit­va Ket­tu­sen raa­ka­lais­mai­nen ta­ri­na su­kun­sa ri­kol­li­sis­ta ja hei­dän mes­tauk­sis­taan on oi­va va­roi­tus kai­kil­le su­ku­tut­ki­mus­ta ai­ko­vil­le. Tuo yh­teen­ve­to noi­dis­ta ja mur­ha­mie­his­tä oli vii­mei­nen va­roi­tus it­sel­le­ni. En tut­ki enää kos­kaan su­ku­a­ni.

Han­ne­le Han­ka­la-Rä­män muis­te­lot Sel­ma-mum­mus­taan vie­hät­ti. Ta­ri­naan si­säl­tyi myös vai­he elä­mäs­tä Kaa­kin­maal­la, Hal­li­tus­ka­dul­la ja Ma­ri­an­ka­dul­la. Tuo Yh­teis­kou­lun lä­hi­pii­ri oli omaa­kin ko­ti­tan­hu­aa­ni.

Rai­mo Ali-Yr­kön muis­to­kir­joi­tus Mat­ti Näy­kis­tä ja tä­män iki­o­pis­ke­li­ja­vai­mos­ta, He­le­nas­ta, he­rät­tää kun­ni­oi­tus­ta. It­se en ole kos­kaan jak­sa­nut lu­kea kir­jois­ta kuin ku­va­teks­te­jä.

Elä­mää ko­ke­nut Ah­ti Män­ty­mä­ki kir­joit­ti hie­man eri­lai­sia ta­ri­noi­ta. Ne ovat­kin mu­ka­via lu­et­ta­vak­si ää­neen, jos vaan sat­tuu ole­maan joku kuu­li­ja pai­kal­la.

Sor­mu­sen ta­lon pe­ru­na­kel­la­ri on ihan näh­tä­vyys. Kyl­lä 1800-lu­vul­la on ol­lut nä­ke­mys­tä ja työ­in­toa. Näy­tin ku­vaa vai­mol­le­ni, jol­le tuli heti mie­leen en­ti­nen naa­pu­rim­me Edith Sor­mu­nen.

Pal­jon muu­ta­kin lu­et­ta­vaa taas riit­tää. Tais­te­li­jan talo -pal­ve­lu­yh­dis­tyk­sen toi­min­ta­ker­to­muk­ses­ta käy il­mi kaik­ki oleel­li­nen vi­re­äs­tä vuo­des­ta 2024. Jul­kai­sun lop­puun on ke­rät­ty jäl­leen tär­keim­pien ta­pah­tu­mien va­lo­ku­via.