”Älä pel­kää, minä olen lu­nas­ta­nut si­nut. Minä olen si­nut ni­mel­tä kut­su­nut, sinä olet mi­nun.” (Jes 43:1)

Tämä Raa­ma­tun koh­ta on mo­nil­le tut­tu. Sii­nä on var­maan us­kos­ta kaik­ki olen­nai­nen.

Ju­ma­la ar­mah­taa mei­tä Jee­suk­sen so­vi­tus­kuo­le­man täh­den ja on lu­van­nut pi­tää meis­tä kiin­ni.

Koko elä­mäm­me on kiin­ni­tet­ty Ju­ma­lan lu­pauk­seen hä­nen rak­kau­des­taan ja huo­len­pi­dos­taan.

En­si py­hän teks­teis­sä pa­neu­du­taan Ju­ma­lan kut­suun ja kut­sun kuu­le­mi­sen tär­key­teen. Mei­tä muis­tu­te­taan kai­ken häs­sä­kän kes­kel­lä kuun­te­le­maan Ju­ma­lan pu­het­ta. Hän kut­suu mei­tä us­ko­maan it­seen­sä, luot­ta­maan hä­nen hy­vyy­teen­sä ja ot­ta­maan vas­taan hä­nen an­ta­man­sa toi­von kirk­kau­den ja voi­man. Hän on val­mis an­ta­maan meil­le kai­ken, ar­mon ja rak­kau­den.

”En Luo­jas­ta­ni vie­lä­kään mä tie­dä enem­pää, en­kä tie­dä, saan­ko tie­tää­kään. Se riit­tää, et­tä tun­tea sen saa, nyt kuin­ka nä­ky­mä­tön kos­ket­taa ja lap­sen­mie­len het­kek­si taas hen­kiin pu­hal­taa, jos Luo­jas­ta en muu­ta tie­tää saa: riit­tää, et­tä jo­kin kos­ket­taa. ” VK 915

Au­li Vie­no­la

di­a­ko­nis­sa

Ruo­ve­den seu­ra­kun­ta